Hei nuoret: nyt on jaossa rahaa tapahtumiin ja projekteihin!
Vaasan nuorisovaltuusto myöntää avustuksia nuorten omaehtoiseen toimintaan. Avustusta voi hakea esimerkiksi nuorten järjestämään projektiin tai tapahtumaan, pienryhmien harrastustoimintaan tai osarahoitukseksi suurempaan projektiin. Hakuaika päättyy 31.10.2024.
Rahaa on jaossa yhteensä 1 800 euroa. Avustusta voivat hakea 13–29 -vuotiaista nuorista koostuvat ryhmät, jossa on vähintään kaksi nuorta. Ryhmän jäsenten on asuttava tai opiskeltava Vaasassa.
Avustusten avulla nuorisovaltuusto haluaa aktivoida muita nuoria toteuttamaan esimerkiksi tapahtumia, joista mahdollisimman moni nuori pääsee osalliseksi.
- Nyt on juuri sinun tilaisuutesi saada rahaa unelmien projektiisi! Rahaa on jäänyt yli kevään avustushausta, joten suosittelen lämpimästi tekemään hakemuksen matalalla kynnyksellä. Tarkoitus on, että mahdollisimman monet vaasalaiset nuoret pääsisivät hyötymään ideoista, kertoo nuorisovaltuuston puheenjohtaja Aaro Helo.
Katso tarkemmat ohjeet ja hakemus osoitteesta www.vaasa.fi/tietoa-vaasasta-ja-seudusta/ota-yhteytta/avustukset/nuorisovaltuuston-toiminta-avustus-nuorille
Avustusta saavan hankkeen tulee olla nuorten suunnittelema, toteuttama ja se pitää lopuksi arvioida raportointilomakkeella.
Nuorisovaltuusto päättää avustuksien saajat ja avustusmäärät kokouksessaan 21.11.2024. Avustettu toiminta tulee järjestää 31.5.2025 mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
nuorisoasiainkoordinaattori Ari Kupari, puh. 040 1730745, ari.kupari@vaasa.fi
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Äger du eller känner du till verk av Inkeri Julkunen?2.10.2024 12:21:02 EEST | Pressmeddelande
Vasas museer söker Inkeri Julkunens (1935–2017) färgglada och naivistiska verk. Genom den tidigare i höst påbörjade kartläggningen har Vasas museer fått vetskap om fina verk, men det får gärna komma flera.
Omistatko tai onko sinulla tietoa naivisti Inkeri Julkusen teoksista?2.10.2024 12:20:58 EEST | Tiedote
Vaasan museot etsii Inkeri Julkusen (1935–2017) värikylläisiä ja naivistisia teoksia. Alkusyksyllä aloitetun kartoituksen kautta museo on saanut tietoonsa hienoja teoksia, mutta lisää vielä kaivataan.
Svara på en enkät om cykling och hjälp oss att utveckla Vasa som cykelstad1.10.2024 10:50:33 EEST | Pressmeddelande
Under de kommande åren kommer det att anläggas 50 km av högklassiga gång- och cykelvägar i Vasa. Med hjälp av den enkät som öppnas nu kartläggs invånarnas åsikter om förhållandena för cykling i staden. Det kommer att genomföras invånarenkäter två gånger om året fram till slutet av 2029. Bland alla som svarat lottar vi ut en säsongsservice av cykeln.
Vastaa pyöräilykyselyyn ja auta kehittämään Vaasaa pyöräilykaupunkina!1.10.2024 10:43:46 EEST | Tiedote
Vaasaan toteutetaan tulevina vuosina 50 kilometriä korkealaatuisia kävely- ja pyöräteitä. Nyt avattavalla kyselyllä kartoitetaan asukkaiden mielipiteitä Vaasan pyöräilyolosuhteista. Asukastyytyväisyyskysely toteutetaan kaksi kertaa vuodessa vuoden 2029 loppuun asti. Vastaajien kesken arvotaan pyörän kausihuolto.
Hej alla ungdomar: nu delas pengar ut för evenemang och projekt!1.10.2024 08:01:00 EEST | Pressmeddelande
Ungdomsfullmäktige i Vasa beviljar ungdomar understöd för verksamhet på eget initiativ. Understöd kan ansökas till exempel för ett projekt eller ett evenemang som ordnas av ungdomar, hobbyverksamhet i mindre grupper eller som delfinansiering av större projekt. Ansökningstiden går ut 31.10.2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme