DNA:n syyskuun 2024 myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet
Syyskuussa Applen iPhone 16 -uutuussarja nousi välittömästi DNA:n kuluttajien myyntilistalle, ja laitteiden kysyntä oli suurta myös yritysasiakkaiden keskuudessa. Kuluttajalistan kärkeen hyppäsi iPhone 13 5G, ja yritysasiakkaiden ykkössijan vei iPhone 15 5G. Sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden myydyimpien laitteiden listalla komeili myös lukuisia Androidin 5G-puhelimia. Xploran lasten kellopuhelin piti jälleen syyskuussa kärkipaikkansa kuun myydyimpien älykellojen listalla.
Uusien iPhone 16 -laitteiden ennakkomyynti alkoi syyskuun puolivälissä, ja ensimmäiset ennakkotilaajat ovat jo saaneet laitteensa.
”Varsinkin iPhone 16 Pro ja 16 Pro Max -mallit nousivat heti suosituimmiksi uutuusmalleiksi, kuten viime vuosina on käynyt muidenkin iPhone-uutuuksien kohdalla. Mallit löytyvätkin kuluttajien myyntilistan sijoilta neljä ja viisi. Myydyin iPhone oli kuitenkin jo kolme vuotta vanha iPhone 13 -malli”, kertoo laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksi DNA:lta.
”Vaikkei iPhone 16 -sarja vielä näy yritysasiakkaiden myydyimpien laitteiden listalla, on sarjan kysyntä ollut suurta myös yrityspuolella”, sanoo DNA:n yritysliiketoiminnan viestintäratkaisuista vastaava johtaja Mari Eklund.
Syyskuussa myös Android-puhelinten kysyntä oli suurta keskihintaluokan 5G-puhelimissa, joista kuluttajien myyntilistalle ylsivät OnePlus Nord 4, Samsung Galaxy A35, Samsung Galaxy A55 sekä Samsung Galaxy S23. Alle sadan euron puhelimia listalla on kolme, Honor X7a, OPPO A18 sekä Samsung Galaxy A05s. Nämä ovat samalla kuluttajien myyntilistan ainoat 4G-puhelimet.
Myös älykellomarkkina sai syyskuussa jälleen uusia tulokkaita useammalta brändeiltä, mikä näkyi DNA:n syyskuun myydyimpien älykellojen listalla. Listan ykköspaikan vei kuitenkin viime kuukausien tapaan Xplora XGO3, jonka kysyntä jatkui vahvana koulun aloitusten jälkeenkin. Uusista tulokkaista Applen syyskuussa myyntiin saapunut Watch Series 10 GPS nousi heti toiseksi, ja kolmanneksi kiri OnePlus Watch 2.
Asusin Vivobook Go 15 15,6" nappasi puolestaan DNA:n kolmannen kvartaalin myydyimmän tietokoneen sijan, ja Asus TUF Gaming A15 -pelikannettava nousi jopa yllättäenkin DNA:n toiseksi myydyimmäksi tietokoneeksi. Kolmannella kvartaalilla myydyimpien tuotteiden joukkoon ei yltänyt ainuttakaan pöytäkonetta.
DNA julkaisee myydyimmät puhelimet ja älykellot -seurannan kuukausittain, aina kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Lisäksi DNA julkaisee myydyimmät tietokoneet -seurannan jokaisen kvartaalin lopussa samassa yhteydessä. Tiedot perustuvat DNA:n eri myyntikanavissa kerättäviin myyntilukuihin.
Myydyimmät puhelimet syyskuussa 2024
Kuluttaja-asiakkaat
- Apple iPhone 13 5G
- Samsung Galaxy A15 5G
- OPPO A18*
- Apple iPhone 16 Pro 5G
- Apple iPhone 16 Pro Max 5G
- Samsung Galaxy A55 5G
- Apple iPhone 15 5G
- OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
- Apple iPhone 15 Pro 5G
- Apple iPhone 15 Pro Max 5G
- OnePlus Nord 4 5G
- Honor X7a*
- Samsung Galaxy S23 FE 5G
- Samsung Galaxy A05s*
- Samsung Galaxy A35 5G
*) 4G-puhelin. Muut listalla olevat puhelimet ovat 5G-puhelimia.
Yritysasiakkaat
- Apple iPhone 15 5G
- Samsung Galaxy A15 5G
- Apple iPhone 13 5G
- Apple iPhone 15 Pro Max 5G
- Apple iPhone 15 Pro 5G
- Samsung Galaxy A05s*
- OPPO A18*
- OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
- OnePlus 12 5G
- Samsung Galaxy A55 5G
- Samsung Galaxy S24 5G
- OnePlus 12R 5G
- Samsung Galaxy S23 5G
- Samsung Galaxy S24 Ultra 5G
- Samsung Galaxy S23 FE 5G
*) 4G-puhelin. Muut listalla olevat puhelimet ovat 5G-puhelimia.
Myydyimmät älykellot syyskuussa 2024
- Xplora XGO3
- Apple Watch Series 10 GPS
- OnePlus Watch 2
- Huawei Watch GT 4
- Huawei Watch Fit 3
- Apple Watch SE GPS
- Garmin Fenix 7
- Apple Watch Ultra 2
- Apple Watch Series 10 GPS+Cellular
- Honor Watch 4
- Samsung Galaxy Watch6
- Xplora X6 Play
- Huawei Watch GT 3
- Apple Watch Series 9 GPS+Cellular
- Samsung Galaxy Watch7
Myydyimmät tietokoneet heinä-syyskuussa 2024
- Asus Vivobook Go 15 15,6"
- Asus TUF Gaming A15 15,6"
- Asus Vivobook Go 14"
- Lenovo IdeaPad 1 15,6"
- Acer Aspire Go 15"
- Asus Vivobook Go 12 11,6"
- Apple MacBook Air 13" M3 (2024)
- Apple MacBook Air 13" (2022)
- Acer Extensa EX215 15,6"
- Lenovo IdeaPad 1 14"
- HP Laptop 15 15,6"
- Samsung Galaxy Book4 15"
- Apple MacBook Air 15" M3 (2024)
- Lenovo IdeaPad 3 17,3"
- Acer Aspire 3 A315 15,6"
Lisätietoja medialle:
Laitemyynnin osastopäällikkö, Jesse Kieksi, DNA, 044 044 9484, jesse.kieksi@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Avainsanat
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 1 067 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
DNA Kauppa on Suomen laajin matkapuhelimia ja muita mobiilipäätelaitteita sekä matkaviestinliittymiä myyvä ketju, johon kuuluu noin 60 myymälää. DNA Kaupan valikoimissa ovat myös tv- ja laajakaistapalvelut sekä niihin liittyvät päätelaitteet. Ketju on osa DNA-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli 1 067 miljoonaa euroa. DNA:lla on 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi ja Facebookissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA:n valtakunnallinen 5G-päivitys on valmistunut ensimmäisenä Suomessa – verkko yltää kaikkiin Manner-Suomen kuntiin17.12.2024 09:55:00 EET | Tiedote
DNA:n vuonna 2019 aloittama radioverkon modernisointi ja 5G-päivitys on valmistunut. 5G-kuuluvuus vastaa 4G-palvelualuetta ja laskennallinen väestöpeitto on liki 100 prosenttia, eli 5G-palvelu on saatavilla liki kaikissa pysyvissä asuinosoitteissa. Maantieteellisesti 5G-verkko yltää kaikkiin Manner-Suomen kuntiin. 5G-rakentamisen myötä myös 4G-yhteydet ovat parantuneet merkittävästi. Verkkoja parannetaan jatkossakin asiakastarpeen perusteella.
DNA is the first operator to complete its nationwide 5G upgrade – the network reaches all municipalities in mainland Finland17.12.2024 09:55:00 EET | Press release
DNA's radio network modernisation and 5G upgrade, launched in 2019, is now complete. The 5G coverage is equivalent to the 4G service area and the calculated population coverage is close to 100%, meaning that 5G service is available at nearly all permanent residential addresses. Geographically, the 5G network reaches all municipalities in mainland Finland. The construction of 5G infrastructure has also improved 4G connections significantly. Going forward, networks will still be enhanced on the basis of customer needs.
Tältä näyttää teknologian kehitys vuonna 2025 – raportti povaa siirtymää hypestä hyötyihin12.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
DNA on tänään julkaissut vuosittaisen teknologiatrendiraporttinsa, jossa tarkastellaan tulevan vuoden tärkeimpiä kehityssuuntia. Tuoreessa raportissa povataan vuoden 2025 olevan lunastuksen aikaa. Tekoäly ottaa askeleita kohti konkreettisia hyötyjä, teknologioiden käyttöalueet kasvavat ja kestävän kehityksen tavoitteet nivoutuvat osaksi yritysten arkea.
What to expect from technological development in 2025 – DNA’s report predicts a transition from hype to helpful12.12.2024 08:00:00 EET | Press release
Today, DNA published its annual report on trends in technology, which examines some of the most important developments that can be expected over the coming year. The new report predicts that 2025 will be a year in which technology makes good on its promises. Artificial intelligence is taking steps towards tangible benefits, technology is being applied in an increasing number of areas, and sustainability targets are becoming integral aspects of day-to-day business.
DNA:n marraskuun 2024 myydyimmät puhelimet ja älykellot2.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Marraskuun Black Friday -kampanjointi näkyi DNA:n kuluttaja-asiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla. OPPO A18 nappasi kärkisijan, mutta myös kolmen suurimman laitevalmistajan, Applen, Samsungin ja OnePlussan, tuotteet ylsivät listalle. Applen iPhone 16 Pro -sarjan laitteet jatkoivat puolestaan yritysasiakkaiden marraskuun myyntilistan kärjessä. Marraskuun myydyimpänä älykellona jatkoi Apple Watch Series 10 GPS.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme