HUS

HUSin hengityslaitteen varassa elävien potilaiden ryhmäkoti suljetaan ensi vuonna

Jaa

HUS ei voi enää jatkaa Vantaan Rekolassa sijaitsevan ryhmäkotinsa toimintaa ensi vuonna, sillä se ei voi järjestää eikä tuottaa sosiaalihuollon palveluja.

Vammaispalvelulain uudistuessa 1.1.2025 hengityslaitteen varassa elävien potilaiden palvelut siirtyvät terveydenhuollon vastuulta sosiaalihuollon järjestämisvastuulle. HUS vastaa kuitenkin jatkossakin hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden erikoissairaanhoidosta. 

Asiakasmaksulaissa on siirtymäsäännös, joka koskee nykyisen palvelujärjestelmän mukaisia hengityshalvauspotilaita. Säännöksen mukaan potilas voi kolmen vuoden siirtymäaikana itse valita ajankohdan, jolloin hän siirtyy palvelujärjestelmästä toiseen. Potilaiden on siirryttävä uuden lain piiriin viimeistään 1.1.2028. 

Henkilökunnan työnkuviin ja tehtäviin muutoksia

HUS haluaa varmistaa, että hengityslaitteen varassa elävien potilaiden siirtyminen palvelujärjestelmästä toiseen sujuu mahdollisimman jouhevasti potilaan valintaoikeutta kunnioittaen. Koska HUSin ei ole mahdollista jatkaa toimintaa Rekolan ryhmäkodissa, se varmistaa yhteistyössä potilaiden ja sosiaalihuollon kanssa hoidon jatkuvuuden turvaamisen. 

Ryhmäkodissa työskentelevän henkilökunnan osalta toiminnan loppuminen tarkoittaa muutosta työnkuviin ja tehtäviin. Henkilöstön kanssa pidetään yt-neuvottelut ja heidän kanssaan käydään aktiivista vuoropuhelua muuttuvasta tilanteesta. 

Vammaispalvelulainsäädännön tavoitteena on ollut vahvistaa hengityslaitteen varassa elävien potilaiden itsemääräämisoikeutta ja asemaa suhteessa muihin vammaisiin. Rekolan ryhmäkodin asukkaat ovat valinneet tämän asumismuodon. HUS ottaa huomioon potilaiden toiveet asumisjärjestelyissä. Tämän osalta neuvottelut jatkuvat syksyn aikana asukkaiden sosiaalipalveluista vastaavien tahojen kanssa. 

Henkilökuntaa ja asukkaita on tiedotettu muuttuneesta tilanteesta.  

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

hus.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye