HUSin hengityslaitteen varassa elävien potilaiden ryhmäkoti suljetaan ensi vuonna
HUS ei voi enää jatkaa Vantaan Rekolassa sijaitsevan ryhmäkotinsa toimintaa ensi vuonna, sillä se ei voi järjestää eikä tuottaa sosiaalihuollon palveluja.
Vammaispalvelulain uudistuessa 1.1.2025 hengityslaitteen varassa elävien potilaiden palvelut siirtyvät terveydenhuollon vastuulta sosiaalihuollon järjestämisvastuulle. HUS vastaa kuitenkin jatkossakin hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden erikoissairaanhoidosta.
Asiakasmaksulaissa on siirtymäsäännös, joka koskee nykyisen palvelujärjestelmän mukaisia hengityshalvauspotilaita. Säännöksen mukaan potilas voi kolmen vuoden siirtymäaikana itse valita ajankohdan, jolloin hän siirtyy palvelujärjestelmästä toiseen. Potilaiden on siirryttävä uuden lain piiriin viimeistään 1.1.2028.
Henkilökunnan työnkuviin ja tehtäviin muutoksia
HUS haluaa varmistaa, että hengityslaitteen varassa elävien potilaiden siirtyminen palvelujärjestelmästä toiseen sujuu mahdollisimman jouhevasti potilaan valintaoikeutta kunnioittaen. Koska HUSin ei ole mahdollista jatkaa toimintaa Rekolan ryhmäkodissa, se varmistaa yhteistyössä potilaiden ja sosiaalihuollon kanssa hoidon jatkuvuuden turvaamisen.
Ryhmäkodissa työskentelevän henkilökunnan osalta toiminnan loppuminen tarkoittaa muutosta työnkuviin ja tehtäviin. Henkilöstön kanssa pidetään yt-neuvottelut ja heidän kanssaan käydään aktiivista vuoropuhelua muuttuvasta tilanteesta.
Vammaispalvelulainsäädännön tavoitteena on ollut vahvistaa hengityslaitteen varassa elävien potilaiden itsemääräämisoikeutta ja asemaa suhteessa muihin vammaisiin. Rekolan ryhmäkodin asukkaat ovat valinneet tämän asumismuodon. HUS ottaa huomioon potilaiden toiveet asumisjärjestelyissä. Tämän osalta neuvottelut jatkuvat syksyn aikana asukkaiden sosiaalipalveluista vastaavien tahojen kanssa.
Henkilökuntaa ja asukkaita on tiedotettu muuttuneesta tilanteesta.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika LaineSydän- ja keuhkokeskuksen toimialajohtaja
Puh:+358 50 427 9008mika.laine@hus.fiHanna ImmonenSydän- ja keuhkokeskuksen ylihoitaja
Puh:+358 50 463 9518hanna.immonen@hus.fiTietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
hus.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Ökning av allvarliga elsparkcykelolyckor för under 16-åringar30.9.2024 09:01:44 EEST | Pressmeddelande
En uppföljning som gjorts på HUS visar att antalet allvarliga elsparkcykelolyckor för personer under 16 år har ökat. Den totala mängden skadade sjunker och hos majoriteten är skadorna lindriga.
Alle 16-vuotiaiden vakavat sähköpotkulautavammat lisääntyneet30.9.2024 09:01:44 EEST | Tiedote
HUSissa tehty seuranta osoittaa, että alle 16-vuotiaiden vakavien sähköpotkulautavammojen määrä on kasvanut. Vammautuneiden kokonaismäärä on laskussa ja valtaosalla vammat ovat lieviä.
Influensavaccinationer för riskgrupper och deras närmaste krets inleds på HUS - vid Mejlans tornsjukhus inleds också coronavaccinationer för riskgrupper27.9.2024 11:50:54 EEST | Pressmeddelande
Influensa- och coronavaccinationer ges vid Mejlans tornsjukhus från och med den 30 september 2024. I oktober börjar man ge influensa- och coronavaccinationer vid Hyvinge sjukhus och influensavaccinationer vid Nya barnsjukhuset.
Riskiryhmien ja lähipiirin influenssarokotukset alkavat HUSissa - Meilahden tornisairaalassa myös riskiryhmien koronarokotukset27.9.2024 11:50:54 EEST | Tiedote
Influenssa- ja koronarokotuksia annetaan Meilahden tornisairaalassa 30.9.2024 alkaen. Lokakuussa aletaan antaa Hyvinkään sairaalassa influenssa- ja koronarokotuksia sekä Uudessa lastensairaalassa influenssarokotuksia.
Influenza vaccinations for at-risk groups and their immediate family starting at HUS: COVID-19 vaccines also available to at-risk groups in Meilahti Tower Hospital27.9.2024 11:50:54 EEST | Press release
Influenza and COVID-19 vaccines are given in Meilahti Tower Hospital from September 30, 2024. Hyvinkää Hospital and New Children's Hospital will begin vaccinating against influenza and COVID-19 in October.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme