Rengasvaihtorumba alkaa pian – näin puhdistat ja säilytät kesärenkaat oikein
Tieliikennelain mukaan talvirenkaat on vaihdettava autoon viimeistään 1. marraskuuta, jos keli sitä edellyttää. Moni vaihtaa talvirenkaat omatoimisesti ja valtaosa suomalaisista vastaa itse myös kesärenkaiden säilyttämisestä. Varastoimalla renkaat talven yli omissa tiloissa, on mahdollista säästää pitkä penni rengashotellien säilytysmaksuissa. Varastoimisessa on kuitenkin hyvä huomioida renkaiden huolellinen puhdistus ja säilytysolosuhteet, jotta renkaat säilyvät hyväkuntoisina seuraavalle kesäkaudelle.
Jopa 86 prosenttia suomalaisista säästää rahaa säilyttämällä autonsa renkaita muualla kuin rengashotelleissa*. Renkaiden kausisäilytys maksaa keskimäärin 85 euroa rengashotelleissa ympäri maan. Hinta vaihtelee 60 eurosta aina 130 euroon siten, että alhaisimmat hinnat eivät pääsääntöisesti sisällä renkaiden vaihtoa tai puhdistusta**.
Renkaiden säilytys kotona on siis edullinen valinta monelle suomalaiselle. Kotisäilytyksessä on kuitenkin hyvä huomioida renkaiden oikeanlainen varastointi, jotta ne ovat taas kevään tultua turvalliset käyttää. Vääränlainen säilytys voi pahimmassa tapauksessa haurastuttaa kumia ja tuhota renkaiden metalliosia.
Puhdista, huolla ja varastoi oikein
Kesärenkaiden huolellinen puhdistus ennen kausisäilytystä estää metalliosien ja kumin vahingoittumisen varastoinnin aikana. Kunnollisen puhdistuksen ansiosta kesärenkaiden takaisinasentaminen seuraavana keväänä on myös vähemmän likaista työtä.
Autoglymin uusi Advanced All Wheel Cleaner tarjoaa nopean ja tehokkaan ratkaisun renkaiden puhdistukselle, poistaen pesun työläimmän osan. Pesuvaahdon ainutlaatuinen koostumus tarttuu vanteisiin pidemmäksi aikaa, mikä parantaa aineen puhdistustehoa. Vaahdon aktiiviset ainesosat reagoivat jarrupölyn sisältämiin rautahiukkasiin muuttaen lian syvänpunaiseksi ja nostaen sen pinnalle, jolloin lika voidaan huuhdella pois ilman ylimääräistä hankaamista.
Advanced All Wheel Cleanerin nopeampi värimuutos mahdollistaa nopeamman ja tehokkaamman puhdistuksen ja pH-neutraali puhdistusaine on turvallinen lähes kaikille vanteille, mukaan lukien lakatut, maalatut, timanttihiotut ja anodisoidut vanteet sekä muoviset pölykapselit.
Itsepintaisille tahroille voi lisäksi käyttää Autoglym Intensive Tar Remover -puhdistusainetta. Liuotinpohjainen, nopeasti vaikuttava puhdistusaine poistaa renkaista muun muassa pikitäplät, liimajäämät ja polttoainetahrat.
Renkaat voi huoltaa, kun ne ovat kuivuneet vesipesun jäljiltä. Levitä renkaaseen Autoglym High-Performance Tyre Gel -geeliä saadaksesi kiiltävän tai luonnollisesti puolikiiltävän lopputuloksen. Varastoi renkaat talven ajaksi sisätiloissa, hyvin ilmastoidussa, kuivassa ja lämpimässä tai puolilämpimässä tilassa kuten varastossa tai autotallissa, poissa suorasta auringonvalosta.
Renkaat kannattaa säilyttää joko pystyasennossa, ripustettuna tai pinottuna enintään kaksi päällekkäin. Jos renkaiden kumit on poistettu vanteilta säilytyksen ajaksi, älä ripusta tai pinoa niitä, vaan säilytä kumit ainoastaan pystyasennossa. Sijoita renkaat niin, että ne eivät ole puristuksissa, eivätkä kontaktissa terävien esineiden kanssa, jotka voivat lävistää tai vahingoittaa kumia.
Pidä lisäksi renkaat poissa kemikaalien, liuottimien tai hiilivetyjen läheisyydestä, sillä ne voivat muuttaa kumin rakennetta. Pidä renkaat kaukana lämmönlähteistä, liekeistä tai laitteista, jotka voivat aiheuttaa kipinöitä tai sähköstaattisia purkauksia, kuten muuntajista, sähkömoottoreista ja hitsauslaitteista.
*YouGovin Nokian Renkaiden toimeksiannosta vuonna 2020 teettämä tutkimus (2020).
** Autoglymin hintaselvitys syyskuussa 2024.
Tuotteiden saatavuus ja hinnat:
Autoglym Advanced All Wheel Cleaner 1 L – 27,90 euroa (Motonet)
Autoglym Advanced All Wheel Cleaner 2,5 L – 34,90 euroa (Motonet)
Autoglym Intensive Tar Remover 500 ml – 11,90 euroa (Motonet)
Autoglym High-Performance Tyre Gel 500 ml – 17,90 euroa (Motonet)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iiris MaijoViestintäkonsultti, Viestintätoimisto Manifesto
Puh:+358 40 034 5877iiris.maijo@manifesto.fiKuvat
Autoglym
Vuonna 1965 perustettu Autoglym on Iso-Britannian suurin autonhoitotuotteiden valmistaja. Kaikki yhtiön kemialliset tuotteet kehitetään, testataan ja valmistetaan sen huipputason tutkimus-, kehitys- ja tuotantolaitoksissa Iso-Britannian Pohjois-Hertfordshiressä. Autoglymin missiona on luoda maailman parhaita autonhoitotuotteita, ja sen tuotteita myydään nykyään yli 45 maassa. Uusin, palkittu tuotesarja sisältää yli 60 tuotetta, jotka kattavat kaikki autonhoitoprosessin osa-alueet. Tuotteet on suunniteltu niin satunnaisia käyttäjiä kuin vannoutuneita autonhoidon harrastajia ajatellen – jokainen Autoglym-tuote on vaivaton ja miellyttävä käyttää ja niiden avulla kuluttaja saa laadukkaan lopputuloksen.
Kuluttajille suunnattujen tuotteiden lisäksi Autoglymilla on oma Professional-tuotesarja, joka on kehitetty erityisesti autonpesuyrityksille ja niille, jotka puhdistavat kooltaan suurempia, julkisessa käytössä olevia kulkuneuvoja, kuten busseja ja junia.
Lue lisää: www.autoglym.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy
Starship Technologiesin kuljetusrobotit vähentäneet liikenteen hiilidioksidipäästöjä arviolta 84 tonnia Suomessa – asiakkaista 64 prosenttia korvasi oman auton käytön kuljetusrobotilla18.12.2024 07:55:00 EET | Tiedote
Johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja Starship Technologies selvitti, kuinka moni robottikuljetuksia käyttävistä suomalaisista asiakkaista on valinnut oman auton sijasta kuljetusrobotin ruokaostosten tekemiseen. Asiakaskyselyn mukaan 64 prosenttia asiakkaista olisi ajanut kauppaan omalla autolla, ellei robottikuljetusta olisi ollut tarjolla.
Ruotsin suuret lentokentät ottavat käyttöönsä Virran sähköautojen latauspalvelut17.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Suomalainen sähköautojen latausalustan tarjoaja Virta on solminut kumppanuuden Ruotsin valtion omistaman lentoasemien hallinnointiyhtiö Swedavian kanssa. Sopimuksen mukaan Ruotsin kymmenen suurinta lentoasemaa tarjoaa jatkossa latauspalvelut asiakkaille Virran alustalla. Swedavian olemassa oleva latausinfrastruktuuri liitetään Virran alustalle, minkä seurauksena sähköautojen latauksen saatavuus ja tehokkuus paranevat kaikkialla Ruotsissa. Suomen Finavian lentoasemat ja Berliinin Brandenburgin lentoasema ovat jo aiemmin siirtyneet Virran asiakkaiksi.
Vuoristokylä Ormana valittiin YK:n parhaiden matkailukylien joukkoon10.12.2024 09:15:00 EET | Tiedote
Ormanan kylä, joka sijaitsee Taurusvuorten juurella Antalyassa, Turkin Rivieran sydämessä, on nimetty YK:n Maailman matkailujärjestön (UN Tourism) vuoden 2024 maailman parhaiden matkailukylien listalle. Valinnan myötä kylän historia, ainutlaatuinen luonnonkauneus ja panos kestävään matkailuun ja maaseudun kehittämiseen saivat kansainvälisen tunnustuksen. Ormanasta tuli listan viides turkkilainen kylä Mustafapaşan ja Taraklın (2021), Birgin (2022) ja Şirincen (2023) jälkeen.
Pyhän Nikolauksen kirkosta Antalyassa on löytynyt historiallisesti tärkeä sarkofagi9.12.2024 08:25:00 EET | Tiedote
Pyhän Nikolauksen kirkosta Antalyan Demren kaupunginosassa Turkissa on tehty historiallisesti tärkeä löydös, kun kirkosta kaivettiin esiin sarkofagi.
Ostosterapiaa Istanbulissa – joulushoppailun aarreaitta3.12.2024 09:45:00 EET | Tiedote
Kaipaatko elämääsi hieman ostosterapiaa loppuvuoden pimeiden päivien keskelle? Istanbul on yksi maailman parhaista ostoskaupungeista, jonka kaupoissa on loppuvuonna laajasti alennusmyyntejä. Istanbul on ostosten aarreaitta, joka on täynnä monipuolisia kohteita tyylikkäiden putiikkien reunustamista kaduista vilkkaisiin markkinoihin. Etsitpä sitten ylellisyystavaroita, merkkivaatteita tai perinteisiä matkamuistoja, Istanbul tarjoaa näitä kaikkia. Säkenöivässä metropolissa taidokkaat käsityöläiset tarjoavat myös muiden muassa tuotteita, jotka heijastavat sen monikulttuurista identiteettiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme