Lidl Suomi

Lidl ottaa käyttöön 20 prosentin alennuksen punalappuihin

Jaa

Punalaputettujen tuotteiden osto on valtavirtaistunut ja on nykyisin arkipäivää. Lidl laittaa tuotteet alennukseen poikkeuksellisen aikaisin: monien kylmätuotteiden kohdalla jo kuusi päivää ennakkoon tai kuivatuotteen kohdalla jopa monta kuukautta ennakkoon. Lokakuun alusta alkaen näiden tuotteiden alennus on ensin 20 prosenttia, ja osa tuotteista saa viimeisenä myyntipäivänä 50 prosentin alennuksen.

Lidlillä on punalaputettuihin tuotteisiin hieman poikkeuksellinen toimintatapa: tuotteet saavat kylkeensä punalapun vielä useammalla käyttöpäivällä. Esimerkiksi lisukesalaatti saa punalapun kuusikin päivää ennakkoon, jotta asiakkaalla on todellista aikaa käyttää tuotetta.
Lokakuusta alkaen alennuksen suuruus on aluksi 20 prosenttia. Osa tuotteista saa viimeisenä käyttöpäivänä vihreän 50 prosentin aletarran. Tuote on jo aamusta alkaen 50 prosentin alennuksessa, ei esimerkiksi pelkästään myymälän viimeisien aukiolotuntien aikana.

– Haluamme laittaa tuotteen jo hyvissä ajoin alennukseen, jotta se on asiakkaalle houkutteleva eikä ruokahävikki vain siirry ruokakaupasta kotiin. Punalaputetut tuotteet ovatkin suosittuja laajasti asiakkaidemme keskuudessa. Näin ei aina ole ollut, vaan tuotteiden ostoon on saattanut liittyä häpeää ja ajatusta ”huonommasta” tuotteesta. Alennettu tuote on kuitenkin vielä laadullisesti täysin priimaa, ja niiden ostamisesta on tullut onneksi arkipäivää, kertoo Lidlin myynnin osastopäällikkö Tuukka Turunen.

Aiemmin käytettyä 30 prosentin alennusta käytetään jatkossa vain käyttötavaroissa.  

Ruokahävikkiä minimoidaan monin eri keinoin

Punalaputetut tuotteet ovat asiakkaalle näkyvä keino ruokahävikin minimointiin, mutta Lidl torjuu ruokahävikkiä monin eri keinoin. Työ lähtee jo oikeista ja optimoiduista tilausmääristä sekä tuotteiden nopeasta kierrosta. Lidlillä myymälöihin toimitetaan ruokaa vuoden jokaisena päivänä – tuotteet kiertävät siis nopeasti, eivätkä seiso tarpeettomasti varastossa tai hyllyissä. Parhaat päivänsä nähneet kasvikset ja paistopistetuotteet myydään halpaan hintaan hukka-alessa, jonka Lidl lanseerasi vuonna 2019. Myymättä jäänyttä ruokaa lahjoitetaan ruoka-apuun sekä eläinrehuksi. Loppuja hyödynnetään energian tuotannossa.

– Moni ei välttämättä tule ajatelleeksi, kuinka isossa roolissa ruokahävikin minimoiminen on meillä Lidlillä. Työtä tehdään monessa toiminnan vaiheessa ja koulutamme henkilökuntaamme aiheeseen jatkuvasti. Kuluttajille näkyvä toimi on suuren suosion saanut hukka-ale. Hukka-alen kautta estimme yhdessä asiakkaidemme kanssa yli 10 miljoonaa kiloa ruokaa joutumasta hävikkiin viime tilikaudella, Turunen kertoo.

Lisäksi Lidl kannustaa ja muistuttaa ruokahävikin torjuntaan myös omalla pakkausmerkinnällään. Pohjolan Meijerin tuotteissa on pakkausmerkintä ”Parasta ennen – kenties kelvollista kauemmin”.

– Parasta ennen -päiväyksen jälkeen tuote voi monesti olla vielä täysin syömäkelpoista, etenkin, jos sitä ei ole avattu. Pakkausmerkinnällä haluamme kannustaa kuluttajia tutkimaan ja haistamaan tuotetta ennen roskiin heittämistä ja näin ollen pienentää kotitalouksien ruokahävikkiä. Joillain tuotteilla on parasta ennen -päiväyksen sijaan viimeinen käyttöpäivä, jonka jälkeen tuotetta ei enää saa käyttää, Turunen ohjeistaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoa julkaisijasta

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi

Muovikasseja ostetaan yhä liikaa – kääntäisikö ”kestokassikalja” muovikassien kulutuksen laskuun?27.9.2024 07:45:00 EEST | Tiedote

Suomalaiset ostavat liikaa muovikasseja. EU:n yhteisenä tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä muovikasseja ostetaan vuodessa alle 40 kappaletta kansalaista kohden. Suomi on tästä vielä kaukana: suomalaiset käyttävät keskimäärin 62 muovikassia vuodessa. Vuoden takaisia tilastoja tarkasteltaessa touko-elokuu nousee esiin ajankohtana, jolloin muovikasseja ostettiin Lidleistä eniten.

Takaisinveto: Grillimaisterin naudan ulkofileepihvissä salmonellaa16.9.2024 16:00:05 EEST | Tiedote

Lidl vetää myynnistä erän Grillimaisterin 200 gramman naudan ulkofileepihvejä. Tuote-erässä on todettu salmonellaa. Takaisinveto koskee vain tuotteita, joiden viimeinen käyttöpäivä on 27.8.2024. Tuote on ollut myynnissä kaikissa Suomen Lidl-myymälöissä. Tuote: Grillimaisteri mureutettu naudan ulkofileepihvi Pakkauskoko: 200 g Viimeinen käyttöpäivä: 27.8.2024 Erätunnus: 670306432397 Lidl pyytää kyseisen erän tuotteita ostaneita ja pakastaneita asiakkaitaan palauttamaan tuotteet Lidl-myymälään, jossa tuotteen hinta hyvitetään. Lidl pahoittelee asiakkaille aiheutuvaa ylimääräistä vaivaa. Salmonella tuhoutuu kuumennettaessa 70 asteeseen. Mikäli liha on kypsennetty ja keittiöhygieniasta huolehdittu, on tartuntavaara hyvin pieni. Tartuntaa epäiltäessä on syytä ottaa yhteys lääkäriin. Lisätietoja asiakkaille: Lidlin asiakaspalvelu, https://asiakaspalvelu.lidl.fi/ Lisätietoja medialle: Lidlin viestintä, media@lidl.fi, 09 2345 6400 Takaisinveto tehdään, kun tuote on tai sen epäillään olevan ter

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye