Eurojackpotin potti jatkaa kasvuaan
Eurojackpotin tiistaina suoritetussa arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten perjantaina tavoitellaan noin 79 miljoonan euron päävoittoa.
Eurojackpotin arvonnan (kierros 40/2024) oikea rivi on 7, 37, 42, 45 ja 50. Tähtinumerot ovat 6 ja 7.
Arvonnan suurimmat voitot menivät kahdelle 5+1-tulokselle. Hieman yli 850 000 euron suuruiset voitot menivät Saksaan ja Hollantiin. 5+0-tuloksia löytyi seitsemän kappaletta. Näistä voitoista kuusi kappaletta meni Saksaan ja yksi Norjaan. Voitto-osuus 5+0-tuloksella oli lähes 140 000 euroa.
Suomen suurimmat voitot tulivat 4+2-tuloksilla, joita löytyi maastamme kolme kappaletta. Näillä riveillä voitto-osuudet olivat 5 123,40 euroa.
Tiistai-Jokerin voittorivi on 2 3 0 5 5 4 3. Jokerista löytyi yksi 6 oikein -tulos, jolla Kotkan Sammonaukion R-kioskilla pelannut asiakas voitti 20 000 euroa. Voittaja saa voiton suoraan pankkitililleen todennettuaan henkilöllisyytensä osoitteessa veikkaus.fi/omatvoitot tai Veikkauksen pelisalissa.
Tiistain Lomatonnin voittorivi on Los Angeles 20. Tuhannen euron voittoja lähti matkaan kuusi kappaletta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Veikkaus ja Nokia Arena löysivät ratkaisun kasinon vuokrasopimuksen päättämisestä30.9.2024 15:44:50 EEST | Tiedote
Veikkaus ja Nokia Arena ovat päässeet sopimukseen areenan tiloissa olleen kasinon vuokrasopimuksen ennenaikaisesta purkamisesta.
Lotossa yksi täysosuma – 8 miljoonan euron voitto pelattiin Ruovedellä28.9.2024 22:57:33 EEST | Tiedote
Lotosta löytyi kierroksella 39/2024 yksi täysosuma. 8 miljoonan euron voiton tuonut peli pelattiin Ruovedellä.
Eurojackpotin potti nousee noin 67 miljoonaan euroon – Heinolaan 727 000 euron voitto27.9.2024 22:07:07 EEST | Tiedote
Perjantain Eurojackpot-arvonnassa (kierros 39/2024) ei löytynyt täysosumia, joten noin 58 miljoonan euron potti jäi jakamatta ja ensi viikon tiistaina potissa on noin 67 miljoonaa euroa.
Vikingloton potti pysyy 25 miljoonassa eurossa – 20 000 euron voitto Naantaliin26.9.2024 09:20:56 EEST | Tiedote
Vikinglotosta ei löytynyt kierroksen 39/2024 arvonnassa täysosumia, joten potti pysyy 25 miljoonan euron maksimisummassa.
Tiistain Eurojackpotissa ei täysosumia – perjantaina potissa noin 58 miljoonaa euroa24.9.2024 22:15:44 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa (kierros 39/2024) ei löytynyt täysosumia, joten noin 48 miljoonan euron potti jäi jakamatta ja potti jatkaa kasvuaan. Perjantaina Eurojackpotin potissa on tarjolla noin 58 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme