Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tila Suomessa – Ajankohtaisia näkökulmia yleisötapahtumassa 9.10.
Kansainvälisen palliatiivisen ja saattohoidon päivän yleisötapahtuma järjestetään Helsingissä Meilahden siltasairaalassa 9.10.2024. Tapahtuman tavoitteena on lisätä tietoisuutta palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta.
Yleisötapahtuma kokoaa palliatiivisen hoidon ja saattohoidon asiantuntijat sekä kansalaiset keskustelemaan palliatiivisen hoidon tilasta Suomessa. Lisäksi aiheina ovat kärsimyksen lievittäminen ja palliatiivinen sedaatio osana oirehoitoa. Katso ohjelma tästä.
“Juhlistamme samalla HUSin Palliatiivisen keskuksen 25-vuotissyntymäpäivää. Vuosien aikana palliatiivinen hoito on kehittynyt tuntemattomasta käsitteestä kokonaisvaltaiseksi hoidoksi, jossa huomioidaan fyysisten oireiden hoidon lisäksi psyykkinen, hengellinen ja sosiaalinen ulottuvuus”, kertoo Palliatiivisen keskuksen ylilääkäri, professori Tiina Saarto.
Palliatiivisen hoidon palveluita on saatavilla
Palliatiivisen hoidon palvelujen kehittämisen ydin on tuoda ne lähelle potilaan kotia riippumatta siitä, missä hän asuu. Palliatiivisen hoidon palveluita on tällä hetkellä saatavilla enemmän kuin koskaan.
“HUS on ollut kehittämässä palveluita koko Etelä-Suomen alueella. Nyt kaikilla alueen hyvinvointialueilla ja Helsingissä on palliatiiviset keskukset ja kotisairaalaverkosto. Lisäksi potilaat saavat entistä paremmin psykososiaalista tukea henkiseen jaksamiseen sairauden eri vaiheissa. Nyt tehtävämme on luoda tietoisuutta siitä, että apua on saatavilla”, kertoo Saarto.
Palliatiivinen sedaatio viimeinen keino kärsimyksen lievittämiseen
Kuolemaa lähestyvälle pyritään takamaan mahdollisimman arvokas ja oireeton loppuelämä. Palliatiivinen sedaatio on viimeinen keino kärsimyksen lievittämiseen, kun tavanomaisella oirehoidolla ei ole saatu sairaudesta johtuvia oireita hallintaan.
“Julkisessa keskustelussa palliatiivinen sedaatio saatetaan virheellisesti liittää eutanasiakeskusteluun. Palliatiivinen sedaatio ei tutkimusten mukaan lyhennä elinaikaa. Sedaatiota voidaan käyttää tilapäisenä hoitona tai kuolemisprosessin käynnistyttyä jatkuvana hoitona kuolemaan asti”, sanoo Helsingin kaupungin Suursuon sairaalasta apulaisylilääkäri Kaisla Mannerla.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
hus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 7 oktober3.10.2024 15:15:38 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder för att behandla bland annat verksamhet och ekonomi i januari–augusti.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 7.10.3.10.2024 15:15:38 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu käsittelemään muun muassa tammi−elokuun toimintaa ja taloutta.
Kvinnokliniken fyller 90 år3.10.2024 08:27:08 EEST | Pressmeddelande
Kvinnokliniken var det första sjukhuset som förenade behandlingen av kvinnosjukdomar och förlossningar under samma tak.
Naistenklinikka täyttää 90 vuotta3.10.2024 08:27:08 EEST | Tiedote
Naistenklinikka oli ensimmäinen sairaala, joka yhdisti naistentautien ja synnytysten hoidon saman katon alle Suomessa.
HUS grupphem för patienter som använder livsuppehållande respirator stängs nästa år1.10.2024 14:28:50 EEST | Pressmeddelande
HUS kommer inte längre att kunna fortsätta med verksamheten vid grupphemmet i Räckhals i Vanda nästa år, eftersom socialvårdstjänster inte kan ordnas eller produceras inom verksamheten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme