Petri Mannonen Universal Musicin toimitusjohtajaksi
Pitkän uran viihdeteollisuudessa tehnyt Petri Mannonen on nimitetty levy-yhtiö Universal Musicin toimitusjohtajaksi. Universalilla eri tehtävissä vuodesta 2010 toiminut Mannonen saa johdettavakseen Suomen suurimman levy-yhtiön, jonka kotimaista menestystä ovat siivittäneet kuluneen vuoden aikana muun muassa KUUMAA, Mirella ja Robin Packalen.
Petri Mannosella (46, KTM) on 25 vuoden kokemus viihdeteollisuudesta. Universal Musicilla hän aloitti vuonna 2010 kaupallisena johtajana ja sai pian vetovastuun myös yhtiön Baltian toimintojen käynnistämisestä ja paikallisen musiikkimarkkinan kehittämisestä. Ennen musiikkialalle tuloa Mannonen toimi muun muassa maksutelevisioyhtiö Viasat Finlandin (nyk. Viaplay) toimitusjohtajana.
”Kotimainen musiikkimarkkina on tällä hetkellä todella mielenkiintoisessa tilanteessa, joten otan uuden roolini innolla vastaan. Musiikkia on nykyisin helpompi julkaista kuin koskaan ja tarjonnan kasvaessa myös suurten levy-yhtiöiden rooli korostuu. Meidän tehtävämme on keskittyä pitkäkestoisten artistiurien rakentamiseen artisteista huolta pitäen. Haluamme tarjota nykyisille ja tuleville artisteillemme luovan sekä ammattimaisen paikan kasvaa ja kehittyä huolehtien samalla siitä, että heidän musiikkinsa löytää yleisönsä”, kertoo Universal Music Oy:n toimitusjohtajana 2. lokakuuta aloittanut Petri Mannonen.
Kotimaisen musiikin kulutus on kasvanut viime vuosina Suomessa merkittävästi. Kuluneen vuoden aikana Suomen Spotifyn Top 50 -listan kotimaisuusaste on ollut lähes 90 prosenttia.
”Uskon vahvasti musiikin ja kulttuuriin laajempaan yhteiskunnalliseen merkitykseen ihmisten henkisen hyvinvoinnin ja mielihyvän synnyttäjänä. Siihen tarvitaan oikeanlaisia resursseja, läsnäoloa, energiaa ja ennen kaikkea hyvinvoivia artisteja. Näihin tulemmekin panostamaan”, Mannonen lisää.
"Meille on ilo nimittää Petri Mannonen Universal Musicin toimitusjohtajaksi Suomessa ja Baltiassa. Hän on jo pitkään ollut tämän alueen toimintojemme avainroolissa, ja hänen myötään varmistamme meille vahvan kokemuksen innovaatiokyvystä ja johtamisesta. Hänen nimityksensä vahvistaa myös Universalin sitoutumisen kehittää omaa osaamistaan organisaation sisällä. Uskon, että Petri, yhdessä osaavan tiimimme kanssa, vie meidät vastuualueellaan kohti seuraavaa kasvun vaihetta", toteaa Universal Music Groupin Pohjoismaiden johtaja Joakim Johansson.
Universal Music Group on maailman johtava musiikkialan yhtiö, jonka pääliiketoimintaa ovat äänitteiden tuotanto ja musiikin kustannustoiminta. Musiikkituottajat IFPI ry:n tilastojen mukaan Universal Music on markkinajohtaja Suomessa 35,7 prosentin kokonaismarkkinaosuudella. Universal Music edustaa niin kansainvälisesti kuin lokaalisti maailman valovoimaisimpia artisteja, joita ovat muun muassa KUUMAA, Mirella, SHRTY, BESS, Taylor Swift, Billie Eilish, The Weeknd ja Sabrina Carpenter.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri Mannonen, toimitusjohtaja, Universal Music Oy
Petri.Mannonen@umusic.com +358 45 6365213
Mari Hautamäki, Head of Local, Universal Music Finland
mari.hautamaki@umusic.com +358 400 685 701
Samuel SorainenPR Boutique Wolfcom Oy
Puh:+358400579653samuel.sorainen@wolfcom.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Kutsu medialle: Vuoden matkakohde Viro, infotilaisuus Matkamessuilla 16.1. klo 13-1420.12.2024 10:14:22 EET | Tiedote
Suomalaisia hemmotellaan naapurilla, joka täyttää matkailun megatrendeistä useimmat. Miten juuri vuoden ulkomaanmatkakohteeksi valittu pieni naapurimme ylläpitää positionsa suomalaisten suosituimpana määränpäänä ja mitä voi itsestään kertoa sellainen, josta kaikki muka jo tiedetään? Visit Estonia ja maailman tiheimmin liikennöityä kahden pääkaupungin välistä merisiltaa ylläpitävät Viking Line, Tallink Silja ja Eckerö Line järjestävät jo messuperinteeksi muodostuneen infotilaisuuden Helsingin Matkamessujen ammattilaistorstaina 16. tammikuuta kello 13.00-14.00. Viro-info on osa Matkatieto-seminaaria messuhallissa 6.
Golden Globes valitsi suomalaisen luksusbrändin tähtien VIP-lahjaksi18.12.2024 09:39:05 EET | Tiedote
Eksoottinen suomalainen luksus tekee pohjoismaista matkailuhistoriaa Hollywoodissa tammikuun 5. päivänä järjestettävässä Golden Globes -palkintogaalassa. Kaikki Golden Globe -voittajat ja palkintokategorioiden esittelijät saavat tapahtuman järjestäjiltä maailman ylellisimmäksi kassiksi nimetyn VIP-lahjan, jonka sisältö on tänä vuonna arvoltaan miljoona dollaria. Yli 25 luksustuotteen ja -elämyksen listakärjessä ovat suomalainen lentoyhtiö Helsinki Citycopter ja luksusmatkatoimisto ACX ACCESS, joiden Golden Globe -voittajalle rakentama matkapalkinto on ainutlaatuinen revontulielämys yhdistettynä luksuslomaan Lapissa ja Helsingissä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun pohjoismainen tuote tai -palvelu on mukana maailman suurimpiin kuuluvassa viihdetapahtumassa.
Sujuvasti ja turvallisesti kotiin pikkujouluista28.11.2024 15:11:09 EET | Tiedote
Yöbussi ehti huristaa nenän edestä ja taksijono kiemurtelee kulman taakse, kotimatka voi latistaa hilpeän juhlatunnelman ja illasta jäädä ikävä maku suuhun. Nappaa kokeneen taksiammattilaisen vinkit turvalliseen ja sujuvaan liikkumiseen pikkujouluaikaan.
Helsingissä on kypsynyt historiallinen 10-vuotias viski21.11.2024 15:06:52 EET | Tiedote
Helsingin Kalasataman Teurastamolla tehtiin syksyllä 2014 suomalaista alkoholijuomahistoriaa, kun The Helsinki Distilling Company tynnyröi ensimmäiset kotimaisesta ohra- ja ruismaltaasta tislaamansa viskierät. Helsingin ensimmäiset viskit ovat nyt kypsyneet maagiseen 10 vuoden ikään ja valmiita viskinystävien maistettavaksi.
Viron tunnelmallisimmat joulutorit ja -tapahtumat21.11.2024 11:22:14 EET | Tiedote
Viron joulutorit ja -tapahtumat tarjoavat sadunomaista joulutunnelmaa, perinteisiä jouluherkkuja sekä runsaasti persoonallisia lahjoja pukinkonttiin pantavaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme