Steinerkoulun ABC päivitettiin – kolmas painos nyt saatavissa
Jarno Paalasmaan teos tarjoaa tutkimukseen perustuvan kuvauksen siitä, miten steinerpedagogiikkaa voi soveltaa nykyisissä yhteiskunnallisissa olosuhteissa.

Steinerkoulu on yli 100-vuotias vaihtoehtopedagogiikka. Miksi kysyntää riittää yhä, vaikka ikäluokat pienenevät, kouluja laukkautetaan ja maailma muuttuu nopeasti? Kasvatusvaikuttaja Jarno Paalasmaa toteaa, että steinerkoulun uudistumiskyvyssä on ollut parantamisen varaa, mutta toisaalta juuri tietty vanhanaikaisuus on tehnyt siitä erityisen ajankohtaisen.
Luontosuhde kehittyy luonnossa
Ilmastonmuutos ja luontokato pakottavat koulun muuttumaan ja etsimään uutta arkea. Tulevaisuuden planetaarisiin elämäntaitoihin kuuluu se, että luonto on meille välinearvon sijaan itseisarvo. Steinerpedagogiikan mukaan luontosuhde kehittyy ensisijaisesti luonnossa tekemällä ja olemalla, ei opetusta digitalisoimalla eikä valmiista oppimateriaaleista luokkahuoneessa opiskelemalla. Tärkeitä oppimisympäristöjä ovat metsät, puutarhat ja pellot.
Paalasmaan mukaan steinerkoulun lapsikäsitys on erityisen ajankohtainen, koska se sisältää tulkinnan lapsen kehitysvaiheiden mukaisesta kasvatuksesta. Itseohjautuvuuden ylikorostaminen, avokonttorikoulut ja liiallinen digi-intoilu ovat johtaneet koulumaailmassa ylilyönteihin.
Steinerpedagogiikan eräs vahvuus on ymmärrys siitä, että lapsen eri kehitysvaiheiden yli ei kannata hyppiä. Tarvitaan pedagogiikkaa, joka huomioi molemmat, sekä lapsen yksilöllisyyden että lapsen yleiset kehitysvaiheet. Yksilökeskeisyyden vääränlainen korostuminen lisää itsekkyyttä. Kasvatuksen tulee olla itsekkyyden vastakulttuuria ja koulun tehtävä on auttaa oppilasta löytämään oma elämäntarkoituksensa.
Tekoäly ja digilaitteet eivät lisää hyvinvointia
Tällä hetkellä arkeamme hallitsevat kännykät ja sosiaalinen media. Olemme myös jatkuvasti disinformaation kohteena. Intoilu tekoälystä ja digilaitteiden runsas käyttö oppimisessa ei lisää hyvinvointiamme eikä kehitä tunne -ja vuorovaikutustaitojamme.
Kuten myös professori Jonathan Haidt toteaa Ahdistunut sukupolvi teoksessaan: “Steiner-Waldorf -koulu on luultavasti oikeassa”.
Steinerkouluissa pidetään tärkeänä ajankohtaisten digitaitojen oppimista, mutta digilaitteita ei käytetä oppimisen motivoijina. Asiat pyritään opettamaan taiteen ja tunteen kautta ja itse tekemällä. Oppiminen johon ei liity kokemuksellisuutta, jää pinnalliseksi.
Moderni laaja-alainen humanistinen yleissivistyksen ihanne kiinnittää huomion luontosuhteen syventämisen lisäksi niin ikään tulevaisuudessa tarvittaviin luovuus -ja kompleksisuustaitoihin ja empatiataitoihin. Paalasmaa pitää steinerkoulun keskeisenä vahvuutena kokonaisvaltaista lapsi- ja sivistyskäsitystä. Ihminen ei ole pelkkä pää, vaan sillä on myös sydän ja kädet. Ajattelun sivistyksen lisäksi olennaista on tunteen sivistys (sydämen sivistys) sekä tahdon ja tekojen sivistys.
Ei koulua eikä elämää varten
Välinekriittisenä pedagogiikkana steinerkoulu korostaa kohtaamista ja fyysistä läsnäoloa. Koulua ei käydä koulua varten eikä edes vanhan sanonnan mukaisesti elämää varten. Koulun itsessään tulisi olla elämää. Steinerkoulun ABC kuvaa tätä käytännön esimerkein. Kirja kehittää ajatusta kokonaisvaltaisesta kasvatuksesta, joka huomioi tietojen ja taitojen oppimisen ohella myös luovuuden, tunne-elämän ja vuorovaikutustaitojen kehityksen. Steinerpedagogiikka saa kirjassa ajan hermolla olevaa tutkimusperustaista läpivalaisua ja kuvausta siitä, miten sitä voi soveltaa uusissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Kirjassa käsitellään myös steinerkouluun liittyviä ennakkoluuloja.
Steinerpedagogiikka on Suomessa vaikuttanut 70 vuotta ja se on vahvimmin suomalaiseen koulujärjestelmään juurtunut vaihtoehtopedagogiikka. Kirjan avulla vanhemmat saavat monipuolisia perusteita oman lapsensa kouluvalintaan ja opettajat uusia näkökulmia yksilöllisyyden ja luovuuden tukemiseen koulussa.
Kasvatusvaikuttaja, tietokirjailija ja rehtori Jarno Paalasmaa on kahden kouluikäisen lapsen isä ja yhden isäpuoli. Hän on työskennellyt yli kaksikymmentä vuotta opettajana. Lisäksi hän on ollut Steinerkasvatuksen liiton puheenjohtaja ja Opetushallituksen opetussuunnitelman perusteita laativan työryhmän jäsen. Paalasmaa on myös asiantuntijana Yle Areenan Kasvatusviisautta kiireisille -podcast-sarjassa. Paalasmaan muita teoksia ovat muun muassa Aktivoi oppilaasi (2014), Maailman parhaat kasvatusajatukset (2016), Kasvatusviisautta kiireisille (2021) ja Vapaus ja rajat. Kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi (2024).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Rossiviestintäpäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu syksyn 2024 katalogiimme tästä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Pohjakosketus-romaanin inspiroima L/Over-sarja palkintoehdokkaana Canneseries-festivaalin pääsarjassa1.4.2025 14:01:25 EEST | Tiedote
Nina Honkasen Pohjakosketus-romaanista inspiraationsa saanut, Gutsy Picturesin tuottama ja Aleksi Salmenperän ohjaama tv-sarja L/Over kilpailee Canneseries-festivaalin pääsarjan voitosta. Sarjaa tähdittävät muun muassa Krista Kosonen, Jani Volanen, Elmo Kerosuo, Oona Airola ja Hannu-Pekka Björkman.
Iloisesti, mutta tosissaan – oivalluksia johtajuudesta26.3.2025 12:29:21 EET | Tiedote
Johtamistehtävissä toimivia askarruttaa alati se, mitä on hyvä johtajuus. Mikä paino on asioiden ja ihmisten johtamisella? Mikä merkitys on arvoilla? Saako olla hauskaa, vai onko parempi pysyä vakavana? Muun muassa näitä asioita pohtivat Ilmo Aronen ja Ritva Toivonen uutuuskirjassaan Oivalluksia johtajuudesta.
KUTSU keskustelutilaisuuteen: Joko menetimme arktisen alueen?19.3.2025 13:01:47 EET | Kutsu
Arktinen alue kiinnostaa nyt enemmän kuin koskaan. Globaalit jännitteet kasvavat, ilmastonmuutos kiihtyy, elonkirjo kapenee. Uutisotsikoiden alle jää kysymys siitä, mitä arktisella alueella itsessään on tapahtumassa. Lapin yliopiston Arktisen keskuksen huippuasiantuntijat keskustelevat aiheesta torstaina 27.3. klo 17 Rosebud Sivullisessa.
Into tuo kirjasyksyyn kotimaisia mestariteoksia ja kansainvälisesti merkittäviä avauksia19.3.2025 09:55:00 EET | Tiedote
Into Kustannuksen monipuolinen syksy sävähdyttää niin kauno- kuin tietokirjoillaan. Uutuusteoksensa julkaisevat muun muassa Aura Koivisto, Tatiana Elf ja Risto Isomäki. Airolan taiteilijaperheen äiti Outi Airola kertoo esikoisteoksessaan elämästään ja työstään Kokkolan Ykspihlajassa, ja maailmanluokan näkymiä avaa Taylor Swiftin musiikkiin keskittyvä teos. Into julkaisee myös ensimmäiset kansainvälisille markkinoille suunnatut kirjansa.
Kutsu 60 satoa jäljellä -kirjan julkistustilaisuuteen 24.3. klo 17.3018.3.2025 07:00:34 EET | Kutsu
Philip Lymbery kertoo uutuuskirjassaan 60 satoa jäljellä konkreettisella tavalla, miten maatalous ja ruoantuotanto voivat olla osa ratkaisua ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun, sen sijaan että ne olisivat ongelman ytimessä. Lymbery osallistuu julkistustilaisuuteen etäyhteyden kautta ja hänelle on mahdollista esittää kysymyksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme