SDP:n Marko Asell: Orpon hallitus maustaa rakentamislakia mieleisekseen
– Orpon hallituksen rakentamislakiin esittämät muutokset ovat osin ongelmallisia. Kuntien viranomaisille säädettävä rakentamisluvan käsittelyn määräaika voi kääntyä tarkoitustaan vastaan ja kaavoituksen ennakoitavuus ja pysyvyys on vaarassa heiketä. Rakentamislaki vaatii korjaamista, mutta nyt mukaan on sekoitettu oikeistohallituksen kitkerät mausteet, arvioi ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Marko Asell (sd).
Rakentamislupahakemusten käsittelyyn esitetään kunnille pääsääntöisesti kolmen kuukauden määräaikaa, jonka laiminlyönti johtaisi seuraamuksiin.
– Esitys on kuntien kannalta hankala ja voi lisätä kielteisten rakennuslupapäätösten määrää, koska kuntien on turvallisempaa hylätä lupa kuin ottaa riski määräajan ylittymisestä ja seuraamuksista. Tämä ei liene rakentamista haluavien kuntalaisten etu millään tasolla, Asell toteaa.
– Ympäristövaliokunta ehdotti viime kaudella, että tiukan määräajan säätämisen sijaan kunnissa edistettäisiin palvelulupausta osana hyvää hallintoa. Nyt tämä asia on viety aivan toiseen ääripäähän, sillä lupa-asian käsittelyaikaa kunnissa ei voida nykyresursseilla lyhentää ilman, että rakennusvalvontatyön laatu jossain kohdassa kärsii. Rakentajan näkökulmasta arvio luvan käsittelyajasta olisi tarpeellisempi tieto projektin suunnittelun kannalta, hän jatkaa.
Lakiin on tuotu uutena ehdotuksena sijoittamislupa, jolla puhtaan siirtymän teollisuushankkeita voitaisiin vauhdittaa ohittamalla voimassa oleva asemakaava ja sallimalla niiden rakentaminen pelkällä sijoittamisluvalla.
– Puhtaan siirtymän hankkeiden edistäminen on tärkeää, mutta toisaalta kuntalaisilla on oikeus luottaa kaavoituksen ennakoitavuuteen ja pysyvyyteen. Tämä voi heikentää kuntalaisten oikeusturvaa ja on siksikin punnittava valiokunnassa tarkoin, korostaa Asell.
SDP:lle on tärkeää, että maankäytön suunnittelun välineet ja päätöksenteko säilyvät kunnissa. Kaavoitukseen perustuva maankäytön ja liikenteen suunnittelujärjestelmä ja aktiivinen maapolitiikka mahdollistavat parhaiten yhteisten tavoitteiden toteuttamisen, kuten kohtuuhintaisen asumisen ja turvallisen, terveellisen ja ekologisesti kestävän rakennetun ympäristön.
– Kaavoitusprosessin hitaus ei anna syytä tehdä prosessiin aukkoja ja ohituskaistoja, vaan tehostaa prosessia. Prosessien sujuvuutta tuskin edesauttaa myöskään se, että Orpon hallituskaudella maankäytön ja rakentamisen lainsäädäntö jaetaan neljään eri lakiin. Hyvä kysymys on, hallitseeko tätä hajautettua kokonaisuutta pian enää kukaan, Asell päättää.
Yhteyshenkilöt
Marko AsellKansanedustaja
Puh:050 512 1968marko.asell@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Viitanen ja Räsänen: Orpon-Purran hallitus on tavallisten suomalaisten himoverottaja!19.12.2024 17:01:36 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän valtuuskunnan uusi selvitys kertoo, että tavallisen keskituloisen palkansaajan ja eläkkeensaajan verotaakka on ensi vuonna korkeimmalla tasolla kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samaan aikaan ministerien tuloluokkaan on tehty historiallisen suuret veronkevennykset.
SDP:n Mika Kari: Turvallisuusympäristömme muutos luo paineita puolustusselonteolle ja maanpuolustuksen kehittämiselle19.12.2024 15:19:57 EET | Tiedote
Tänään hallitus on antanut eduskunnalle puolustusselontekonsa. Selonteon valmistelun parlamentaarisen seurantaryhmän varapuheenjohtajana toiminut kansanedustaja Mika Kari (sd.) pitää tärkeänä, että uusi selonteko linjaa laaja-alaisesti Suomen puolustuksen kehittämisestä osana puolustusliitto Naton pelotetta ja puolustusta pitkälle 2030-luvulle uudessa turvallisuusympäristössä.
SDP:n Viitanen ja Kymäläinen: Hallitus viittaa kintaalla ikäihmisten ja opiskelijoiden asumistarpeille ja seuraa sivusta rakennusalan ahdinkoa18.12.2024 17:00:30 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaoston sd-ryhmän jäsenet, kansanedustajat Pia Viitanen ja Suna Kymäläinen katsovat hallituksen ensi vuoden talousarviossa valinneen olla piittaamatta erityisryhmien asumistarpeista ja rakennusalan kriisistä. – Hallitus kääntää Suomen asuntopolitiikkaa väärään suuntaan tilanteessa, jossa rakennusalalla ei riitä töitä eikä kohtuuhintaista asumista tarvitseville koteja, demariedustajat kiteyttävät.
SDP:n Riitta Mäkinen: Maataloustukien kohdentaminen kohentaisi julkista taloutta ja parantaisi tilojen kannattavuutta18.12.2024 15:35:57 EET | Tiedote
– Maataloustukien kohdentaminen aktiiviviljelyssä oleville pelloille kohentaisi julkista taloutta kymmenillä miljoonilla sekä parantaisi maatalouden kannattavuutta ja huoltovarmuutta, kun maataloustuloa tuottamattomat pellot voitaisiin myydä aktiiviviljelijöille. Samalla lisättäisiin viljelykäyttöön peltoalaa todennäköisesti uusien peltojen raivauskustannuksia edullisemmin ja ilmastoystävällisemmin, ehdottaa valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston jäsen, kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd).
SDP:n Kymäläinen: Kaakkois-Suomen lääkärihelikopteritoiminta turvattava sairaalaverkkoesityksen toteutuessa18.12.2024 15:11:09 EET | Tiedote
Eduskunnan enemmistö äänesti eilen hallituksen sairaalaverkon karsimista koskevan esityksen puolesta opposition vastustuksesta huolimatta. Jatkossa esimerkiksi Kouvolan sairaalan osalta ei enää säädettäisi ympärivuorokautisesta akuuttilääketieteen päivystyksestä. Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on huolissaan tämän vaikutuksista Kaakkois-Suomen lääkärihelikopteritoiminnalle. Hän on jättänyt hallitukselle aiheesta kirjallisen kysymyksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme