Heidi Rytky aloitti 1.10. Vapriikin johtajana
Heidi Rytky on aloittanut Tampereen historiallisten museoiden uutena johtajana. Tampereen historiallisiin museoihin kuuluvat museokeskus Vapriikki, Museo Milavida ja Amurin museokortteli. Heidi Rytky siirtyi historiallisiin museoihin Mobilia säätiön toimitusjohtajan paikalta. Hän johti Auton ja tien museo Mobiliaa vuodesta 2011.
Uusi museonjohtaja aloittaa kesken kiireisimmän kauden. Vapriikissa avautuu ensi viikolla Songlines, Australian seitsemän sisarta -näyttely, ja syyslomatkin ovat alkamassa. Tampereen museoissa ne ovat vuoden vilkkainta aikaa.
-Oli mukavaa aloittaa, Vapriikissa ja Milavidassa tuntuu koko ajan katse olevan edessäpäin ja on tekemisen meininkiä, Rytky kertoo.
-Nopeasti pääsee tutustumaan ihmisiin, tunnelma on ollut vastaanottavainen ja hyviä keskusteluja on jo käyty, hän toteaa.
Kaikilla historiallisilla museoilla on ollut huikeat kävijäluvut tänä vuonna. Rytky odottaa mielenkiinnolla, ylittyvätkö ennätykset vuoden lopussa.
-Syyslomalla tulen varmasti näkemään, miten erilaiset asiakasryhmät kohtaavat museossa, Rytky pohtii.
-Olen myös suuri jouluihminen, joten Milavidan joulua odotan kovasti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi RytkyMuseonjohtaja
Puh:040 527 8750heidi.rytky@tampere.fiTähtitalvikki PoikajärviViestintäasiantuntija
Puh:050 321 1189Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vapriikki
Pälkäneen kallojen tarina saa jatkoa18.12.2024 11:39:19 EET | Tiedote
Koneen säätiö on myöntänyt Vapriikin tutkija ja Turun yliopiston dosentti Ulla Nordforsin johtamalle työryhmälle kolmivuotisen apurahan (336 900 €) monitieteiseen tutkimukseen, jossa selvitetään mm. DNA-tutkimuksen, isotooppiarkeologian ja historiantutkimuksen keinoin minkälaisia ihmisiä kallojen omistajat olivat ja millaista elämää he elivät.
Vapriikki julkaisee kirjan Tampereen jugendtaloista28.11.2024 11:16:17 EET | Tiedote
Tällä viikolla museokeskus Vapriikilta ilmestyy peräti kaksi jugendia käsittelevää julkaisua: Juha Jaakolan teos Birger Federley – jugendarkkitehti, sekä Eila Mäntyjärven Jugendtalojen Tampere. Molempia teoksia voi ostaa Vapriikin museokaupasta, viikonlopun kirjamessuilta, sekä verkkokaupasta osoitteesta shop.tampere.fi.
Pirkanmaalla on adoptoitu muinaisjäännöksiä jo 15 vuotta, näyttely Sampolan kirjastossa28.11.2024 10:56:16 EET | Tiedote
Adoptoi monumentti -vapaaehtoistoiminta täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Pirkanmaan maakuntamuseo on toteuttanut toiminnasta kertovan näyttelyn, joka on kiertänyt mukana olevia kuntia toukokuusta alkaen. Nyt näyttely avautuu Sampolan kirjastossa, jossa siihen voi tutustua 3.12.–29.12.
Vapriikilta julkaisu Birger Federleyn arkkitehtuurista20.11.2024 12:31:24 EET | Tiedote
Birger Federleyn 150-vuotisjuhlan merkeissä Vapriikki julkaisee 27.11.2024 arkkitehti Juha Jaakolan teoksen Birger Federley – jugendarkkitehti. Kirjaa voi ostaa Museo Milavidasta, Vapriikin museokaupasta sekä verkkokaupasta shop.tampere.fi. Arvostelukappaleita medialle on saatavilla verkkokaupassa.
Vapriikissa lasten museosunnuntai Australia-teemalla18.11.2024 12:38:18 EET | Tiedote
Museokeskus Vapriikki järjestää jälleen suositun lasten museosunnuntain 24.11. Silloin on runsaasti ohjelmaa tarjolla perheen nuorimmille. Teema on Australia, Songlines-näyttelyn kotimaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme