Kruunuvuorenrannassa alkaa uuden Pitkäluodonkadun rakentaminen – edistää koulun rakentamista
Helsingin kaupunki aloittaa Pitkäluodonkadun rakentamisen lokakuussa. Katu rakennetaan nykyiselle hiekkakentälle, jossa aikaisemmin on ollut öljysataman säiliöitä. Kadun rakentaminen edistää uuden koulun rakentamista.
Uusi Pitkäluodonkatu on noin 160 metriä pitkä paikallinen tonttikatu, josta rakennetaan nyt suurin osa. Kadun rakentamisella ei ole vaikutusta alueella lähistöllä sijaitsevaan noroon.
Pitkäluodonkadun rakentaminen etenee lainvoimaisen katusuunnitelman mukaisesti ja se ei ole ollut mukana alueelle haetuissa hallintopakkohakemuksissa. Alueen muiden katujen rakentaminen on yhä keskeytettynä.
Kruunuvuorenrannan uuden koulun rakentamista edistetään
Kaupunki edistää uuden Kruunuvuorenrannan koulun rakentamista. Pitkäluodonkadun rakentaminen mahdollistaa Kruunuvuorenrannan uuden koulun rakentamisen viereiselle tontille.
Tavoitteena on, että uuden koulun rakentaminen voisi alkaa vuonna 2025. Kruunuvuorenrannan uuteen koulurakennukseen tulisivat koulun lisäksi nuorisotila, päiväkoti ja niitä palveleva leikkipuisto.
Tavoitteena on valmistella koulutontin rakentaminen niin pitkälle kuin se on vain mahdollista, jotta rakentaminen voisi alkaa vuonna 2025. Kaupunki tiedottaa koulun rakentamisesta vielä myöhemmin. Alun perin koulun rakentamisen oli tarkoitus alkaa keväällä 2024.
Projekti on viivästynyt Kruunuvuorenrannan (Stansvikin) katurakentamista koskevien oikeusprosessien vuoksi. Myös tontin lähellä todettu, suojeltu noro on vaikuttanut rakentamisen etenemiseen.
Asian ratkaisemiseksi kaupunki on muuttanut alueen infrarakentamisen toteutustapaa ja vaiheistusta niin, että koulu- ja päiväkotirakennus voidaan toteuttaa ennen laajemman katuverkon valmistumista. Tiloja tarvitaan kiireellisesti alueen kasvavalle väestölle.
Koulun lähelle on suunniteltu myös liikuntatiloja ja kaupallisia palveluita. Niiden totuttamisajankohta on edelleen avoin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kruunuvuorenranta yleisesti:
Kati Kiyancicek
projektinjohtaja
Helsingin kaupunki
kaupunginkanslia
puh. 09 310 31624
kati.kiyancicek@hel.fi
Kadun rakentaminen:
Lasse Mustonen
projektinjohtaja, rakennuttaminen
Kaupunkiympäristön toimiala
lasse.mustonen@hel.fi
p. 09 310 39 839
Koulun rakentamisurakka:
Arto Manninen
Projektinjohtaja,
Kaupunkiympäristön toimiala, hankeyksikkö
arto.manninen@hel.fi
p. 09 310 31849
Kuvat
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Vuonna 2024 Helsinkiin valmistui uusi uimaranta, tärkeä tunneli sekä lukuisia liikuntapaikkoja20.12.2024 09:41:14 EET | Tiedote
Tänäkin vuonna Helsinkiin on rakennettu uusia kulkuyhteyksiä ja palveluja sekä viihtyisiä puistoja. Käynnissä oli kaikkiaan 166 puisto- tai liikuntapaikkaurakkaa sekä 127 katu-urakkaa, joista moni valmistui.
Helsingissä yli 30 ostereiden aiheuttamaa ruokamyrkytystä19.12.2024 13:06:38 EET | Tiedote
Helsingin elintarviketurvallisuusyksikön tietoon on tullut joulukuussa yli 30 henkilöä, jotka ovat ilmoittaneet sairastuneensa syötyään ostereita. Ilmoituksia on tullut useista eri ravintoloista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 18.12.202418.12.2024 20:12:26 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 18.12.2024 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 16.1.2025
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.12.202417.12.2024 19:10:05 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.12.2024. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Kruunusillat upottaa joulukuusia mereen17.12.2024 12:15:33 EET | Tiedote
Kruunusillat-raitiotiehanke toteuttaa Helsingin kaupungin ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa Helsingin Merihakaan joulukuusista ns. kalaturon, jolla parannetaan pohjaeläinten ja kalojen elinoloja sekä myös vedenlaatua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme