Efima on saavuttanut kaksi uutta Microsoftin Solutions Partner -tunnustusta

Jaa

Efima on saanut kaksi uutta Microsoftin Solutions Partner -tunnustusta, jotka osoittavat vahvan teknisen osaamisen ja menestyksen pilviratkaisujen toimittamisessa. Uudet tunnustukset, Solutions Partner for Data & AI ja Solutions Partner for Digital & App Innovation, vahvistavat Efiman asemaa yhtenä alan johtavista Microsoft-kumppaneista. Efima kuuluu Suomessa viiden prosentin joukkoon kumppaneista, joilla on kyseiset tunnustukset.

Efiman Azure-liiketoiminnan johtaja Kai Lyytinen on ollut mukana pilvinatiivin Efiman matkassa yhtiön perustamisesta lähtien.
Efiman Azure-liiketoiminnan johtaja Kai Lyytinen on ollut mukana pilvinatiivin Efiman matkassa yhtiön perustamisesta lähtien. Marek Sabogal

Tunnustukset auttavat erottumaan markkinassa


Teknologia avaa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia liiketoiminnan digitalisoimiseen, ja yritykset etsivät kumppaneita, joilla on todennettuja kyvykkyyksiä tukea heitä näiden mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Microsoftin kumppaniohjelma, Microsoft AI Cloud Partner Program, auttaa yrityksiä löytämään sopivimmat kumppanit Microsoft-toimittajien joukosta, joita Suomessakin on jo noin 2000.

Kumppaniohjelma perustuu kokonaisvaltaiseen pisteytysjärjestelmään, jossa Microsoft arvioi kumppaneidensa kyvykkyyksiä kuudella ratkaisualueella:

  • Business Applications
  • Data & AI (Azure)
  • Digital App & Innovation (Azure)
  • Infrastructure (Azure)
  • Modern work
  • Security


Kumppani voi ansaita “Solutions Partner” -tunnustuksen yhdellä tai useammalla ratkaisualueella, jos se kerää riittävästi pisteitä eli konkreettisia näyttöjä asiantuntijoidensa teknisestä osaamisesta, liiketoimintansa kasvusta ja onnistuneista ratkaisutoimituksista. Efima on aiemmin saanut harvinaisen Business Applications -tunnustuksen, joka osoittaa Efiman poikkeuksellisen kyvykkyyden toimittaa ratkaisuja Dynamics 365:n ja Power Platformin avulla. Elokuussa 2024 Efima saavutti kaksi uutta tunnustusta Azure-ratkaisualueilla: 

  • Solutions Partner for Data & AI -tunnustus osoittaa Efiman kyvyn auttaa asiakkaitaan hallitsemaan dataansa tehokkaasti eri järjestelmissä analytiikka- ja tekoälyratkaisujen rakentamiseksi.

  • Solutions Partner for Digital & App Innovation -tunnustus todentaa Efiman kyvyn auttaa asiakkaitaan modernisoimaan olemassa olevia järjestelmiä ja rakentamaan pilvinatiiveja sovelluksia.

Tiiviimpi yhteistyö Microsoftin kanssa hyödyttää sekä asiakasta että toimittajaa


Microsoft tarjoaa tunnustuksen saaneille kumppaneille enemmän tukea liiketoiminnan kehittämiseen, asiakaskunnan laajentamiseen ja teknisten taitojen kasvattamiseen. Efima on auttanut lukuisia suomalaisyrityksiä hyödyntämään Microsoftin älykkäitä pilviratkaisuja ja panostaa myös omaan tuotekehitykseensä, joka perustuu Azuren pilvikyvykkyyksiin. Esimerkiksi Efiman oma integraatioalusta, Efima Integration Layer, vastaa kymmenten yritysten kasvaviin integraatiovaatimuksiin ja yhtenäistää integraatioiden hallintaa muun muassa Sanoma Media Finlandilla. Efiman tekstiÄly-tuote tuo tekoälykyvykkyyksiä liiketoimintaprosesseihin mm. Attendon hoivakodissa ja SOK:n palvelukeskuksessa. Yhteistyön tiivistyminen Microsoftin kanssa mahdollistaa Efimalle entistä paremmat edellytykset palvella asiakkaitaan ja kehittää tuotteitaan.

Efiman Azure-liiketoiminnan johtaja Kai Lyytinen kommentoi tunnustusta: “Uudet tunnustukset ovat upea osoitus efimalaisten sitoutumisesta osaamisensa jatkuvaan päivittämiseen ja kehittämiseen. Ne vahvistavat asemaamme johtavana Microsoft-kumppanina ja antavat asiakkaillemme varmuuden siitä, että pystymme tukemaan heidän liiketoimintansa digitalisoitumista tehokkaasti ja innovatiivisesti.”

”Data & AI sekä Digital & App Innovation Solutions Partner Designationit korostavat kumppanin omistautumista tekoälyn hyödyntämisen, tietopohjaisen päätöksenteon sekä digitaalisen innovaation edistämiseksi. Onnittelut Efimalle näistä hienoista saavutuksista!”, sanoo Tarja Jernström, Microsoft Oy:n kumppaniliiketoiminnasta vastaava johtaja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Efiman Azure-liiketoiminnan johtaja Kai Lyytinen on ollut mukana pilvinatiivin Efiman matkassa yhtiön perustamisesta lähtien.
Efiman Azure-liiketoiminnan johtaja Kai Lyytinen on ollut mukana pilvinatiivin Efiman matkassa yhtiön perustamisesta lähtien.
Marek Sabogal
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Efima on suomalainen digiyhtiö, joka tukee ja tehostaa suurten ja keskisuurten yritysten liiketoimintaa pilvipohjaisilla taloushallinnon, toiminnanohjauksen ja älykkään automaation ratkaisuilla ja digitaalisilla taloushallintopalveluilla. Kaiken keskiössä ovat ihmiset, yhteistyö ja kumppanuus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Efima Oyj

Tekoäly vapauttaa lisää aikaa hoivatyöhön – Attendo, Efima ja Microsoft kehittävät yhdessä uusia ratkaisuja4.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Pitkään jatkuneeseen hoiva-alan työvoimapulaan haetaan ratkaisuja muun muassa hoivatyötä helpottavista, tekoälyyn perustuvista teknologioista. Efima on suunnitellut Attendon hoivakoteihin uuden tekoälyratkaisun, jossa hyödynnetään Efiman omaa tekstiÄly-tuotetta ja Microsoftin teknologioita. Tämä mahdollistaa hoivatyössä tehtävien kirjausten tekemisen suullisesti vapauttaen näin hoitajien aikaa asukkaiden kohtaamiseen. Kirjausten sisällön rikastuessa myös niiden laatu paranee.

Efiman toimittama ERP-ratkaisu muuntautuu energiatoimialan tulevaisuuden tarpeisiin26.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Efima ja Helen sopivat viime kesänä laajan Microsoft Dynamics 365 ERP-ratkaisun ja siihen liittyvien jatkuvien palveluiden toimittamisesta. Ratkaisu kattaa projektitoimintaan, kunnossapitoon, hankintaan, varastohallintaan, logistiikkaan ja taloushallintoon liittyvät prosessit. Osana kokonaisuutta toteutetaan myös toimittajanhallinnan ja taloushallinnon sovelluksia Power Platform -teknologialla.

Efiman pilvipalveluiden uusi liiketoimintajohtaja haluaa tuoda selkokielisyyttä järjestelmähankkeisiin7.2.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Pilvitransformaatio mielletään edelleen organisaatioissa erityisesti IT-hankkeeksi, vaikka sen tuomat mahdollisuudet hyödyntävät laajasti koko liiketoimintaa, sanoo Efiman pilvipalveluiden uusi liiketoimintajohtaja Paula Kujansivu. Järjestelmähankkeisiin tarvitaan hänen mukaansa selkokielisyyttä, jotta kaikki ymmärtävät, mitä pilvisiirtymä organisaatiossa tarkoittaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye