Varha mukana energiahuoltoon liittyvässä valmiusharjoituksessa
Varsinais-Suomen hyvinvointialue osallistuu Lounais-Suomen aluehallintoviraston järjestämään LOUNAIS24-valmiusharjoituksen 9. - 10. lokakuuta. Harjoituksen teema on pitkäkestoinen sähkönjakelun häiriö. Tavoitteena on testata laadittuja valmiussuunnitelmia sekä kehittää osallistujien yhteistoimintaa häiriötilanteissa.
Varhasta harjoitukseen osallistuvat läpileikkaavasti Turun seudun osastoja ja yksiköitä sekä yksiköitä erityisesti Salon ja Someron alueelta.
− Osallistumalla harjoitukseen haluamme vahvistaa Varhan omaa toimintavalmiutta ja varautumista sekä parantaa alueemme kuntien ja viranomaisten sekä myös hyvinvointialueiden välistä yhteistyötä, sanoo turvallisuus- ja riskienhallintajohtaja Heikki Vähäkuopus Varsinais-Suomen hyvinvointialueelta.
Harjoitus on suunnattu ensisijaisesti Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen kunnille ja hyvinvointialueille ja sen tavoitteena on vahvistaa varmuutta hallita häiriötilanteita. Harjoitukseen osallistuu myös järjestöjä ja huoltovarmuuskriittisiä yrityksiä.
Valmiusharjoituksessa simuloidaan häiriötilannetta, jossa annetun skenaarion ympärille suunnitellaan tehtäviä, joita osallistujaorganisaatiot ratkovat omilla toimipaikoillaan ja yhteisellä virtuaalisella harjoitusalustalla.
Yli kunta- ja hyvinvointialuerajojen ulottuvat häiriötilanteet vaativat yhteistyötä. Suunnitelmallinen ja säännöllinen harjoittelu tukee tehokasta toimintaa tositilanteessa ja on parasta varautumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki VähäkuopusTurvallisuus- ja riskienhallintajohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:044 751 6973heikki.vahakuopus@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Räddningsverket ordnar en övning i Nederkirjala i Pargas 6.10.2024 – utryckningsfordon och rökutveckling i området2.10.2024 14:26:41 EEST | Pressmeddelande
Egentliga Finlands räddningsverk övar söndagen den 6.10.2024 på Nederkirjalavägen i Pargas, nära havsstranden. I övningen deltar även brandmän från områdets avtalsbrandkårer.
Paraisten Ali-Kirjalassa järjestetään pelastuslaitoksen harjoitus 6.10.2024 – alueella hälytysajoneuvoja ja savunmuodostusta2.10.2024 14:26:41 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen pelastuslaitos harjoittelee sunnuntaina 6.10.2024 Paraisten Ali-Kirjalantiellä, lähellä merenrantaa. Harjoitukseen osallistuu päätoimista ja sivutoimista henkilöstöä Paraisten ja lähialueen paloasemilta.
Mätning av barns och ungas funktionsförmåga och psykiska hälsa vid cancerbehandling inleds1.10.2024 08:01:00 EEST | Pressmeddelande
Minst en fjärdedel av barn och unga som har haft cancer behöver intensifierat stöd för psykiska symtom kopplade till sjukdomen, även flera år efter avslutad behandling. ÅUCS och HUS har nu startat ett pilotprojekt med en ny applikation som ska mäta funktionsförmågan och livskvaliteten hos dessa patienter. Syftet är att identifiera dem som kan ha nytta av psykosocialt stöd och ge dem den hjälp de behöver för att stödja återhämtningen.
Lasten ja nuorten fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn mittaaminen osana syövän hoitoa alkaa1.10.2024 08:01:00 EEST | Tiedote
Vähintään joka neljäs syövän sairastanut lapsi tai nuori tarvitsee tehostettua tukea sairauteensa liittyvään psyykkiseen oireiluun vuosia syöpähoitojen jälkeen. Tyks ja HUS ottavat pilottikäyttöön uudenlaisen, toimintakykyä ja elämänlaatua mittaavan sovelluksen. Se auttaa tunnistamaan psykososiaalisesta tuesta hyötyvät potilaat ja tarjoamaan heille toipumista tukevaa apua.
Vaccinationen mot säsongsinfluensa i Egentliga Finland inleds i oktober30.9.2024 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Aktuell information om vaccinationen mot säsongsinfluensa finns på webbplatsen för Egentliga Finlands välfärdsområde: varha.fi/influensa. Boosterdos av coronavaccin kan ges i samband med influensavaccinationen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme