MaatalousKonemessut julkaisi uutuudet ja palkitsi parhaat
MaatalousKonemessut 2024 palkitsi tänä vuonna kaksi tuotetta kultamitalilla ja kolme hopeamitalilla. Kunniamaininnan sai yhdeksän tuotetta. Maataloustoimittajista koostuva raati on valinnut palkitut uutuustuotekilpailuun ilmoitettujen uutuustuotteiden joukosta. Kaikki uutuudet ovat nähtävillä MaatalousKonemessuilla 17. – 19.10.2024 Helsingin Messukeskuksessa.
Maatalouskoneuutuuksia arvostelleen raadin tärkeimpiä kriteerejä ovat olleet tuotteen merkitys maataloudelle, vaikutus kannattavuuteen ja prosesseihin, ympäristöystävällisyys, energiatehokkuus sekä vaikutus työmäärään ja turvallisuuteen. Palkittu uutuustuote on voinut olla myös toiminnallisuus, jonka soveltaminen tuo huomattavaa parannusta olemassa olevaan tuotteeseen tai palveluun. Uutuustuotteiden palkintoraadissa ovat vaikuttaneet Eemeli Linna Koneviestistä, Terhi Torikka Suomalaisesta Maaseudusta ja Pentti Törmä Käytännön Maamiehestä. MaatalousKonemessujen uutuustuotekilpailuun ilmoitettiin lähes 90 tuotetta.
Kultamitalistit
Kultamitalin saivat tänä vuonna AGXeed-robottitraktorit ja ARA-täsmäviljelyruisku. Raati halusi palkita erityisesti uudet konseptit, jotka käyttävät automaatiota, robotiikkaa ja osin myös tekoälyä hyödykseen.
AgXeed-robottitraktorit (Hankkija Oy, 7a90) ovat täysin itsenäiseen peltotyöhön kykeneviä laitteistoja, jossa on perinteisistä traktoreista tutut etu- ja takanostolaitteet ja hydrauliikat. Robottiin voi kytkeä siis käytännössä minkä tahansa maataloustyökoneen. Yhdistelmän konfigurointi, peltotöiden suunnittelu sekä analysointi että diagnostiikka tapahtuu pilvipalvelussa joko tietokonetta tai mobiililaitetta käyttäen. Hankkija aloittaa AgXeed-robottitraktorien maahantuonnin ja myynnin syksyllä 2024 ja vastaa myös huollosta ja varaosista. Robotin käytön alkua hallinnoi ja siitä raportoi Älykäs maatila -tiimi yhdessä konekeskusten kanssa.
ARA on tekoälykäyttöinen ruisku (Ecorobotix SA, 1d11), joka mahdollistaa viljelykasvien yksilöllisen käsittelyn rikkakasvien- ja sienitautien torjunta-aineilla, hyönteistorjunta-aineilla tai lannoitteella. Ruiskun leveys on 6 metriä, ja siinä on 156 erittäin tarkkaa suutinta. Se voi kattaa 4 hehtaarin alueen tunnissa ja voi säästää jopa 95 % kasvinsuojeluaineissa. Järjestelmän ydin on helppokäyttöinen sovellus, joka valitsee satokasvin ja käsittelytyypin. Tämän jälkeen tekniikka mukauttaa ruiskutuskuvion. Kolmeen ruiskutusmoduuliin upotetut kamerat välittävät tietoa järjestelmään ja tekoäly käsittelee tiedot. Ruiskun kamerat tunnistavat ison joukon kahden lehden kokoisia kasveja ja muutaman millimetrin leveitä rikkaruohoja. Kun se on tunnistanut kasvin ja kartoittanut sen sijainnin, se aktivoi asianomaisen suuttimen ja ruiskuttaa kohdetta senttimetrin tarkkuudella
Viisi hopeamitalistia
AgINTEL (Mtech Digital Solutions Oy, 3c31) on maatalouden tekoälyratkaisu, joka tuo tekoälyn suoraan tuotantoprosesseihin. Satoennusteen tarkentuminen ja itseoppivuus parantavat satoennusteita, joilla voi kollektiivisesti hyödynnettynä olla merkittäviä etuja. Lisäksi tämä on ensimmäinen sovellus, jossa tekoälyä käytetään maatalouden operatiivisessa toimintaympäristössä.
Antti X-sarjan vaunukuivurit (Hankkija Oy, 7a90) toimitetaan pitkälle esikasattuina ja sähköistettyinä moduuleina, joten asennus on sujuvaa ja kuivuri on nopeasti käyttökunnossa. Uudet X‑sarjan kuivurit hyödyntävät alipainetekniikkaa, joka on tuttua Antin muista kuivurimalleista, mutta ei ole totuttu näkemään vaunukuivureissa.
Elite-varustelu Junkkarin kylvölannoittimiin (Hankkija Oy, 7a90) tuo uutta teknologiaa, jota ei kylvökoneissa ole ennen nähty. Pellosta saadaan vantaiston kautta tarkkaa mitattua dataa ilman lisätöitä. Uutena ominaisuutena ELITE-koneissa on mukana myös vannaspainotusautomatiikka.
Fendt 600 Vario -mallisarja (AGCO Suomi Oy, 7k100) vastaa kokoluokaltaan Suomen traktorimarkkinoiden kysyntään. Suomalaisen moottorivalmistajan ja traktorivalmistajan yhteistyö komponenttien sijoittelussa on uutta. Moottori on räätälöity traktorin rakenteen mukaan. Täysin uuden sukupolven portaaton VarioDrive-voimansiirto on innovatiivinen ja noudattaa samaa kaavaa kuin uusi GEN7 700 Vario.
Triotrac X2 2800L VLX (Trioliet, 7a90) on uudistunut ajettava seosrehuvaunu. Kuormausjärjestelmän konsepti on suomalaisittain uusi ja tuo vaihtoehdon ajettavien seosrehuvaunujen kategoriaan. Raskaassa ajettavassa koneessa on teleskooppinen leikkaus/kuormausjärjestelmä, jonka lastaus- ja leikkuukorkeus on jopa 8 metriä.
Yhdeksän kunniamainintaa
eBoost® -hydrauliikkajärjestelmä (JAK-Metalli Oy, 1b29)
Hargassner MAGNO VR600 (Hargassner Finland, 3d25)
ISOBUS-ohjattava Livakka -lietevaunu (PEL-tuote Oy, 6h2)
John Deere 6M (Wihuri Oy, 6d1)
Kesla 165 (Kesla Oyj, 7k100)
Krone ZX 560 GL OptiGrass (Hankkija Oy, 7a90)
Norcar Power+ Edition (Hankkija Oy/Norcar Oy Ab, 7a90)
Spreader CAN (Happowa Oy, 3f12)
Valtra S6-traktori (AGCO Suomi Oy, 7k100)
Helsingin Messukeskus järjestää MaatalousKonemessut yhteistyökumppaneinaan AGCO Suomi, Agritek, Hankkija, Lantmännen Agro, NHK-keskus, ProAgria ja Turun Konekeskus. Tapahtuman ohjelman tuottaa ProAgria alan merkittävimpien järjestöjen ja toimijoiden kanssa. MaatalousKonemessut 2024 järjestetään 17. – 19.10.2024 Helsingin Messukeskuksessa.
MaatalousKonemessut on avoinna to-pe 17. – 18.10. klo 9-17, la 19.10. klo 9-16. Helsingin Messukeskuksessa. Torstaina 17.10. on MTK:n järjestämä FarmAlive klo 17-22 Messukeskuksessa.
Lisätietoja tapahtumasta, ohjelma ja lippujen myynti: www.maatalouskonemessut.fi
viestinnän asiantuntija Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
konseptikehittäjä Leo Potkonen, puh. 045 665 8577, leo.potkonen@messukeskus.com
liiketoimintapäällikkö Anssi Rajala, puh. 040 843 3936, anssi.rajala@messukeskus.com
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Matka Travel Fair 2025: knowledge, networking, and trends for the travel industry in the Nordics18.12.2024 12:22:09 EET | Press release
The highly anticipated Matka Travel Fair 2025 programme and exhibitor lineup are live on the event’s website. Taking place at Helsinki Expo and Convention Centre 16–19 January 2025, with an exclusive Day for Professionals on Thursday the 16th, the event is designed to inspire business plans for the year ahead. This year’s programme highlights the latest developments shaping the future travel business.
MP 25 -messujen ohjelmassa kisoja ja matkakertomuksia18.12.2024 11:58:01 EET | Tiedote
MP 25 Moottoripyörämessut kokoaa motoristit perjantaista sunnuntaihin 31.1. – 2.2.2025 Helsingin Messukeskukseen. Tie vie -alue tarjoaa elämyksellisiä matkakertomuksia ja MP Motoball -kisa järjestetään open, pro ja junior -sarjoissa. Moottoripyörät kisaavat rakennettujen moottoripyörien Petrol Circus Custom Bike Show’ssa ja MP Jonnelassa, jossa on alle 18-vuotiaisen menopelejä. MP Jonnelassa on mukana taituroimassa Stunt Freaks Team ja tarjolla on muutakin ohjelmaa nuorille.
Lääkäripäivien ohjelma julkaistu – Areenalavalla debatoidaan kunniaväkivallan uhrien hoidosta ja ravitsemussuositusten käyttöönoton haasteista18.12.2024 10:07:36 EET | Tiedote
Suomen suurin vuosittainen lääkärien täydennyskoulutustapahtuma Lääkäripäivät järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 22.–23.1.2025. Laajan kurssikokonaisuuden lisäksi ohjelmassa on ajankohtaisia puheenvuoroja ja debatteja näyttelyalueen Areenalavalla. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomen Lääkäriliitto ja Helsingin Messukeskus.
Habitaren 2025 nuorten muotoilijoiden alueen Talents- ja Protos-näyttelyiden haku on avoinna18.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Habitaren The Block -alue yhdistää nousevat muotoilijat ja tuoreet tuoteideat sekä tuotteita valmistavat yritykset. Alueella nähtävien uuden muotoilun Habitare Talents- ja -Protos-näyttelyiden haku on avautunut ja jatkuu 11.2.2025 saakka. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Vene 25 Båt -messujen Purjehdussatamassa upeita veneitä ja jänniä tositarinoita17.12.2024 13:05:19 EET | Tiedote
Helsingin kansainväliset venemessut Vene 25 Båt esittelee 7. – 16.2.2025 Helsingin Messukeskuksen Purjehdussatamassa on ainakin kolme isoa purjevenettä: X 4.9 X-yachts, Beneteau Oceanis 37.1 ja Beneteau Oceanis 40.1. Alueen vieressä olevalla Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n alueella on lisäksi kisaveneitä. Venemessuilla on nyt ensimmäistä kertaa Saariston satamat -alue ja Seuratori, josta saa tietoa veneilyseurojen toiminnoista. Seikkailija Kari ”Ruffe” Nurmi on tuottanut Purjehdussataman ohjelman ja odotettavissa on taas suuria tarinoita maailmanmeriltä. ”Haluan innostaa ihmisiä veneilyn pariin ja tuoda esille tarinoita, joissa unelmista on tehty totta”, toteaa Ruffe.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme