Tutkimus selvitti, millaiset työntekijät vaihtavat todennäköisimmin työpaikkaa kunta- ja hyvinvointialoilla
Uusi vaihtuvuusriskiä mallintanut tutkimus kertoo kunta- ja hyvinvointialojen johdolle ja päättäjille, millaiset työntekijät vaihtavat muita todennäköisemmin työpaikkaa: nuoret, vähän aikaa työnantajan palveluksessa olleet ja työntekijät, joilla on eri syistä työpaikan vaihtoaikeita. Näiden työntekijäryhmien sitouttamiseen ja työssä viihtymiseen kannattaa kiinnittää erityishuomiota etenkin työvoimapulasta kärsivillä aloilla.
Työterveyslaitoksen tiedote 3.10.2024
Kunta- ja hyvinvointialan työntekijöistä noin joka viides lähti työnantajansa palveluksesta kahden vuoden seurannassa. Työpaikan vaihtajia yhdistivät etenkin kolme eri tekijää: nuorempi ikä, lyhyempi aika työnantajan palveluksessa ja aikeet vaihtaa työnantajaa. Näiden tekijöiden yhteenlaskettu painoarvo vaihtuvuusriskin ennakoinnissa oli yli 70 prosenttia.
Muitakin tekijöitä nousi esille, mutta kunkin niiden painoarvo oli vain 1–4 prosenttia. Työpaikan vaihdon todennäköisyyttä lisäsivät jonkin verran lyhyt aika nykyisessä työtehtävässä ja työskentely osa-aikaisesti. Itse työhön liittyvistä tekijöistä merkittävimmin työpaikan vaihtoa ennakoivat epävarmuus työtehtävien jatkumisesta ja tyytymättömyys työn haasteellisuuteen.
– Vaihtuvuusriskin ennakointimallimme osoittaa ne piirteet, kokemukset ja näkemykset, jotka ovat työpaikan vaihtajille yhteisiä. Mallin tarkkuus oli myös varsin hyvä, eli 15:llä malliin sisältyvällä muuttujalla pystyttiin ennustamaan työnantajan palveluksesta poistuminen 75 prosentin tarkkuudella, kertoo johtava tutkija Jenni Ervasti Työterveyslaitoksesta.
Ennakointimalli kertoo lähtöä edeltäneistä työoloista ja yksilöllisistä piirteistä
Varsinaisia syitä työpaikan vaihtoon voi olla monia, ja niiden selvittäminen jää työnantajan tehtäväksi esimerkiksi lähtökyselyin. Malliin sisällytetyt muuttujat kertoivat toteutunutta lähtöä edeltäneistä työoloista sekä yksilöiden piirteistä, mutta eivät niistä vetovoimatekijöistä, joita uudella työnantajalla mahdollisesti oli tarjota.
– Ennakointimalli osoittaa kuitenkin, keihin työpaikalla kannattaa kiinnittää huomiota ja mistä asioista työntekijöiltä kannattaa kerätä tietoa etenkin työvoimapulasta kärsivillä aloilla, Jenni Ervasti summaa.
– Ilahduttavaa on, etteivät esihenkilöiden tai työyhteisöjen toimimattomuus juurikaan nousseet esiin työpaikasta poistyöntävinä tekijöinä. Sekä esihenkilötyö että työyhteisöjen toiminta ovat seurantatutkimuksissamme parantuneet jatkuvasti, ja ne ovat hyvällä tasolla sekä kunnissa että hyvinvointialueilla, toteaa erityisasiantuntija Risto Nikunlaakso Työterveyslaitoksesta.
Keva seuraa kunta- ja hyvinvointialojen työhyvinvointia ja työkykyä sekä ennustaa henkilöstön eläköitymistä säännöllisesti.
– Työterveyslaitoksen ja Kevan yhteistyönä tehty tutkimus täydentää tietoa henkilöstön vaihtuvuudesta. Kunta- ja hyvinvointialueilla joka kolmas työntekijä eläköityy seuraavien kymmenen vuoden aikana. Koska eläkepoistuma on suurta, on työpaikoilla syytä turvata hyvät työolot, joilla sitoutetaan nykyinen työikäinen henkilöstö. Erityisen tärkeää tämä on työuran alkuvaiheessa olevien työntekijöiden kohdalla, muistuttaa Kevan tutkimusjohtaja Laura Pekkarinen.
Lisätietoa vaihtuvuusriskin ennakoinnista
- Vaihtuvuusriskin ennakointimalli on rakennettu hyödyntäen Työterveyslaitoksen Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstön seurantatutkimuksen aineistoa, jossa oli yli 61 000 työntekijää. Malli kertoo, kuinka todennäköisesti vuoden 2018 Kunta10-tutkimukseen osallistuneet vastaajat olivat saman työnantajan palveluksessa vuoden 2020 kyselyssä. Vaihtoaikeiden potentiaalisiksi ennustajiksi malliin otettiin kaikki työhyvinvointikyselyn muuttujat: yhteensä 158 kysymystä tai väittämää. Mallin toimivuus varmistettiin hyödyntäen sairaanhoitopiirien henkilöstön hyvinvointitutkimuksen aineistoa vuosilta 2017 ja 2019.
- Development and validation of a predictive score for personnel turnover: a data-driven analysis of employee survey responses -tutkimus on julkaistu SocArXiv pre-print -palvelussa.
- Työntekijöiden vaihtuvuus kunta- ja hyvinvointialoilla -verkkosivulta löytyy listaus merkittävimmistä vaihtuvuusriskiä ennustavista tekijöistä ja vinkkejä vaihtuvuuden vähentämiseen.
- Vaihtuvuusriskin ennakointia koskevan tutkimuksen rahoittivat Työterveyslaitos ja Kevan Kestävää työelämää -hanke, joka on saanut valtionavustusta EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä rahoitettavasta Suomen kestävän kasvun ohjelmasta.
Lisätietoja
- Jenni Ervasti, johtava tutkija, Työterveyslaitos, jenni.ervasti@ttl.fi, +358 30 474 2806
- Risto Nikunlaakso, erityisasiantuntija, Työterveyslaitos, risto.nikunlaakso@ttl.fi, +358 30 474 2505
- Laura Pekkarinen, tutkimusjohtaja, Keva, laura.pekkarinen@keva.fi, +358 20 614 2748
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi LehtomurtoviestintäpäällikköTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot, mediakalenterin ja aiemmat tiedotteemme.
Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.
X: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Sannolik utbrändhet har ökat2.10.2024 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finländarnas arbetshälsa har inte förbättrats. Var tionde är sannolikt utbränd – och minst var fjärde har fortfarande en förhöjd risk för utbrändhet. Av symtomen har särskilt kognitiva störningar och cynism i arbetet blivit vanligare. Av de som arbetade mycket på distans upplevde var tredje ensamhet.
Todennäköinen työuupumus on lisääntynyt2.10.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten työhyvinvointi ei ole lähtenyt parempaan suuntaan. Jo joka kymmenes on todennäköisesti työuupunut – ja vähintään kohonnut työuupumuksen riski koskee edelleen joka neljättä. Oireista ovat yleistyneet erityisesti kognitiiviset häiriöt ja kyynistyneisyys työssä. Runsaasti etänä työskentelevistä joka kolmas koki itsensä yksinäiseksi.
Severe occupational burnout has increased2.10.2024 06:00:00 EEST | Press release
Finns' well-being at work has not started to improve. Already one in ten is likely to experience occupational burnout - and at least one in four is still at an increased risk of burnout. Of all symptoms, cognitive disorders and cynicism at work in particular have become more common. Of people that work remotely a lot, one in three people felt lonely.
Muistutuskutsu webinaariin 10.10. Sote: säästöjen kurimusta vai maailman arvokkainta työtä?1.10.2024 07:55:00 EEST | Kutsu
Hyvinvointialueilla tehdään töitä yhä tiukemmissa säästöpaineissa. Miten saadaan nuoria sote-töihin ja turvataan heidän mielenterveyttään ja työkykyään? Maksuton Työpuntari-webinaari nostaa keskiöön nuoret sote-ammattilaiset maailman mielenterveyspäivänä torstaina 10.10. klo 9–10.
Robotin ihmismäiset piirteet voivat helpottaa työskentelyä sen kanssa25.9.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Kehittyneiden robottijärjestelmien ihmismäiset piirteet voivat parantaa ihmisen ja robotin välistä vuorovaikutusta, kertoo Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston julkaisu. Asiantuntijan mukaan on kuitenkin keskeistä ymmärtää, millaisiin tehtäviin robottia voidaan hyödyntää, jotta työturvallisuus säilyy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme