”Olemme pettyneitä ja suivaantuneita” – miksi hallitus haluaa ajaa lakiesityksellään opettajat palkkakuoppaan?

Jaa

Hallitus antoi tänään esityksensä eduskunnalle OAJ:n vastustamasta vientimallilaista. Lakimuutoksen tavoitteena on, että vientialat määrittävät palkankorotuskaton kaikille aloille. Koska hallitus haluaa puuttua palkkaneuvotteluihin, poliitikkojen on jatkossa otettava kantaa, mikä on oikea palkankorotustaso esimerkiksi opettajille, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo.

Hallitus ei juuri tehnyt muutoksia vientimalliesitykseensä, vaikka sitä on OAJ:n lisäksi kritisoinut niin oikeuskansleri, tasa-arvovaltuutettu kuin lainsäädännön arviointineuvostokin.  

– Olemme pettyneitä ja suivaantuneita siitä, että hallitus vie vientimalliesityksensä eduskuntaan. Laki tulee aiheuttamaan tulkintariitoja ja todennäköisesti lisää työrauhahäiriöitä. Nythän ei säädetä   nykytilannetta lakiin, vaan valtakunnansovittelijan ja sovittelulautakunnan toimivaltaa aidosti rajoitetaan ja sovittelijan puolueettomuus murenee, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo. 

Murron mukaan vientimallilaki johtaa siihen, että valtakunnansovittelijan sijaan jatkossa rakennetaan muita työriidan ratkaisumekanismeja.  

Lain vaikutukset näkyvät monella tavalla  

Lakiesityksellä puututaan sopimusvapauteen merkittävällä tavalla.  

– Lakiesityksen tavoitteena on, että yksityisen sektorin vientialat määrittäisivät palkankorotuskaton kaikille aloille. Jos lailla ei haluta rajoittaa muiden alojen palkkaneuvotteluja ja esimerkiksi opettajien palkkakehitystä, miksi laki sitten tarvitaan ja mitä sillä tavoitellaan. Tähän haluamme selkeän vastauksen, Murto vaatii.   

Lain vaikutukset näkyvät tulevaisuudessa myös vaaleissa.  

– Emme toivoneet emmekä halunneet palkkavaaleja, mutta vientimallilaki ajaa meidät siihen. Opettajat ja koko opetus- ja tutkimusalan työntekijät ansaitsevat oikeudenmukaisen palkkakehityksen, Murto linjaa.  

Kuilu sukupuolten välisissä palkkaeroissa kasvaa 

Hallituksella on samaan aikaan käynnissä ohjelma, jonka tavoitteena on sukupuolten välisen palkkaeron kaventaminen.  

– Vientimallilaki on täysin ristiriidassa samapalkkaisuusohjelman tavoitteen kanssa. Lakimuutoksella hallitus ajaa naisvaltaiset alat, kuten opettajat, pysyvään palkkakuoppaan vientialoihin nähden. Tämä osoittaa ikävää arvostuksen puutetta opettajille, jotka kouluttavat kaikki osaajat työmarkkinoille, myös vientialoille, Murto toteaa.  

Julkisen talouden haasteet eivät ratkea vientimallilailla 

OAJ on tietoinen ja ymmärtää hyvin julkisen talouden haasteet. Isoa ongelmaa ei ratkaista vientimallilailla. 

– Vuoden 2022 kunta-alan palkkaohjelma ei ole julkisen talouden velkaantumisen syy, eikä vientimallilaki myöskään julkista taloutta tervehdytä. Nyt pitäisi pystyä katsomaan isoa kokonaisuutta talous- ja tuottavuuskasvun ratkaisemiseksi. Niiden kannalta juuri koulutus, osaaminen ja tki ovat välttämättömiä ajureita, joihin tulee panostaa pitkäjänteisesti, Murto sanoo.  

Yhteyshenkilöt

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye