Sofia Virta tylyttää hallitusta vientivetoisesta palkkamallista: "Pääministeri on vieraantunut naisvaltaisten alojen todellisuudesta"
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallituksen esittämä vientivetoinen palkkamalli kahlitsee naisvaltaiset matalapalkka-alat palkkakuoppaan ja osoittaa, että hallitus ja sen edustajat ovat vieraantuneet näiden alojen todellisuudesta. Hallitus antoi esityksensä mallista eduskunnalle tänään torstaina.
Virran mukaan hallituksen esittämä malli on yksinkertaisesti epäreilu, sillä se asettaa eri alat keskenään eriarvoiseen asemaan. Vientivetoisen palkkamallin suurimpia uhreja ovat naisvaltaisilla työskentelevät ammattilaiset, kuten opettajat, hoitajat, varhaiskasvatuksen ammattilaiset, lastensuojeluhenkilöstö, sosiaalityöntekijät ja monet muut korvaamatonta työtä tekevät ammattilaiset.
– Tämän valossa on ironista, että vielä syyskuussa Ylen pääministerin kyselytunnilla Petteri Orpo totesi, ettei hallitus halua hillitä hoitajien ja opettajien palkankorotuksia, sillä sitä tämä malli nimenomaan tekee. Hallitus unohtaa nyt heidät, jotka esimerkiksi hoitavat lapsiamme päiväkodeissa, vanhempiamme kotihoidossa tai sairasta läheistämme sairaalassa, Virta toteaa.
– Haluaisin ajatella, että pääministeri tietää, millaisen esityksen hänen hallituksensa on tuomassa ja millaisia vaikutuksia sillä on etenkin naisvaltaisille aloille. Haluaisin luottaa pääministerin arviointikykyyn, mutta tällaiset toistuvat ristiriidat puheiden ja tekojen välillä tekevät siitä hyvin vaikeaa, Virta jatkaa.
Virran mukaan naisvaltaisten matalapalkka-alojen palkkakehityksen suunta tulisi olla juuri päinvastainen kuin mitä hallitus nyt ajaa.
– Me Vihreät haluamme edistää politiikkaa, jossa suunta on se, että kasvatus- ja opetusalalla sekä sote-sektorilla työntekijöillä on palkkakehitysmahdollisuuksia nykyistä enemmän – ei vähemmän, niin kuin hallitus nyt tekee, Virta linjaa.
Itsekin aikanaan muun muassa lastensuojelun parissa sekä opettajana työskennellyt Virta kertoo olevansa huolissaan siitä, miten hallituksen uudistus vaikuttaa tulevaisuudessa naisvaltaisten matalapalkkaisten alojen veto- ja pitovoimaan tilanteessa, jossa niiden houkuttelevuus on alhaalla jo ennestään.
– Miten hallitus aikoo turvata sen, että esimerkiksi lastensuojeluun ja sosiaalityöhön riittää tulevaisuudessa päteviä ammattilaisia? Miten pidämme huolta hoitajista, kouluhenkilöstöstä ja varhaiskasvattajista tilanteessa, jossa heistä revitään irti kaikki mahdollinen ja enemmänkin, mutta samalla hallitus tuomitsee heidät ikuiseen palkkakuoppaan? Virta kysyy.
– On se kumma, että juhlapuheissa kyllä kiitellään heitä, jotka ammattitaidolla kasvattavat lapsia, opettavat oppilaita, hoitavat sairaita sairaaloissa tai ikäihmisiä kotihoidossa, mutta kun tulee päätöksenteon hetki, niin ollaankin valmiita ottamaan juuri heiltä. Tämä yhteiskunta ei pyörisi ilman näitä korvaamattomia, aliarvostettuja aloja ja sen vuoksi on käsittämätöntä, että hallitus jättää heidän jälleen jälkeen palkkakehityksessä. Jos hallitusta ei kiinnosta näiden alojen ammattilaiset, luulisi heitä sentään kiinnostavan se, että tässä maassa riittää ammattilaisia huolehtimaan heidän omista läheisistään, Virta lisää.
Virran mukaan Vihreät tiedostaa edelleen, että työmarkkinoita pitää uudistaa, eikä puolue tyrmää kaikkia hallituksen työmarkkinauudistuksia. Virta kertoo kuitenkin olevansa eri mieltä niistä keinoista, joiden avulla hallitus pääministeri Orpon johdolla yrittää tavoittelemansa uudistukset saavuttaa.
– Kaikki uudistaminen on aina tehtävä reilusti. Ei niin, että ensin leikataan, ja sitten työmarkkinapolitiikalla kuritetaan niitä samoja ihmisiä, joilta on viety jo kohtuuttomasti. Nyt kaikkien hallituksen toimien valossa näyttää siltä, etteivät he ole lainkaan kiinnostuneita matalapalkkaisilla aloilla työskentelevistä naisista. Hallitus ja pääministeri ovat vieraantuneita naisvaltaisten alojen todellisuudesta. He eivät ehkä tiedä, mikä se todellisuus on. Minä tiedän, Virta tiivistää.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Bella Forsgrén: Vastavalmistunut selvitys korostaa automaatiojäsenyyden merkitystä ylioppilaskuntien toiminnalle ja yliopistojen itsehallinnolle20.12.2024 13:11:06 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Forsgrén iloitsee vastavalmistuneen ylioppilaskuntien jäsenyyttä ja tehtäviä tarkastelevan selvityksen valmistumisesta ja johtopäätöksestä. Ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys vahvistaa tieteen ja tutkimuksen vapautta turvaamalla yliopistojen itsehallintoa.
Tampereen Vihreät pettyneitä valtuutettu Helimon päätökseen ja edellyttää, että apulaispormestarin salkku säilyy Vihreillä18.12.2024 16:43:36 EET | Tiedote
Tampereen vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Vilma Järvisalo on pettynyt valtuutettu Helimon päätökseen ja edellyttää, että koalitiosopimusta noudatetaan jatkossakin.
Vihreiden Bella Forsgrén – Korkeakouluopiskelijoiden on oltava yhdenvertaisia keskenään tutkinnosta riippumatta16.12.2024 13:54:36 EET | Tiedote
Ulkomaalaisten ammattikorkeakouluopiskelijoiden asettaminen eri asemaan yliopisto-opiskelijoiden kanssa välittäisi heille viestin, ettei heitä pidetä yhtä arvokkaina osaajina Suomelle kuin yliopisto-opiskelijoita. Vihreät vetoaa hallitukseen esityksen muuttamisesta ennen eduskuntaan tuomista.
Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: Suomelle voi käydä myös hyvin – jos politiikassa tehdään viisaita valintoja16.12.2024 12:30:00 EET | Tiedote
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen viittasi tänään eduskunnan budjettikeskustelussa toivon kaipuuseen. Kun synkkiä uutisia satelee, moni kansalainen kaipaa näkymää paremmasta.
Hallituspuolueet vaiensi eri mieltä olevat edustajansa STV:n käyttöhuonekäsittelyssä – nyt jyrähtää vihreiden Forsgrén13.12.2024 12:57:34 EET | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli kokouksessaan huumeiden käyttötilakokeiluun liittyvää kansalaisaloitetta. Aloite ei kuitenkaan etene valiokunnasta, sillä hallituspuolueet turvautuivat ratkaisevassa kokouksessa kyseenalaiseen ratkaisuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme