Työtapaturma kuljetushihnalla toi sakot yhtiölle ja vuoromestarille
Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 23.9.2024 Ab Rani Plast Oy:n työturvallisuusrikoksesta 6 500 euron yhteisösakkoon. Lisäksi vuoromestarille tuomittiin kahdenkymmenen päiväsakon sakkorangaistus.
Käräjäoikeuden käsittelemä asia tuli ilmi, kun työsuojelutarkastaja tutki maaliskuussa 2020 sattunutta työtapaturmaa. Työntekijä oli työskennellyt kuljetushihnan päädyssä. Hänen kätensä oli liikkunut koneen reunalle, jolloin sormi jäi puristuksiin kuljetushihnojen päätyrullan ja koneen rungon väliin.
Vastaajat ja yhtiö kiistivät oikeudessa syyllisyytensä. He katsoivat tapahtuman olleen ennalta-arvaamaton ja vaativat syytteiden hylkäämistä.
Käräjäoikeus totesi, että vuonna 2009 tehdyssä koneen vaarojen arvioinnissa puristumisvaara oli ainakin osaksi tunnistettu. Tällöin korjaavana toimenpiteenä kiinnitettiin varoituskyltti koneeseen.
Käräjäoikeus painotti arvioinnissaan turvallisen tekniikan periaatetta: työnantajan on ensisijaisesti poistettava vaarat teknisillä toimilla, kuten vaara-alueelle pääsyn estävillä laitteilla tai suojilla. Työntekijän sormi on voinut jäädä puristuksiin, koska koneen päätyjen suojaus oli puutteellinen. Näin ollen varoituskyltti ei ole ollut riittävä toimenpide vaara-alueelle pääsyn estämiseksi.
Käräjäoikeus ei katsonut vastaajien tapaan, että kyseessä olisi ollut ennalta arvaamaton ja poikkeuksellinen tilanne. Työntekijä työskenteli työntekoalueellaan, eivätkä hänen käsiensä liikkeet olleet työtehtävään nähden poikkeuksellisia. Käräjäoikeuden mukaan tapahtuneesta ei tehnyt ennalta-arvaamatonta se, että koneen akseli oli jossain vaiheessa siirtynyt paikaltaan aiheuttaen suuremman raon, josta sormi pääsi vahingoittumaan. Oikeus huomautti, että jo aiemmin mainitussa vuonna 2009 tehdyssä vaarojen arvioinnissa oli tunnistettu puristumisvaara kyseisessä kohteessa.
Yhtiön osalta käräjäoikeus totesi, että päivittäiseen tuotantotoimintaan käytettävässä koneessa oli tunnistettu puristumisvaara, mutta toimenpiteet vaaran poistamiseksi jäivät puutteellisiksi. Asiassa ei ilmennyt seikkoja, joiden perusteella yhtiön laiminlyöntejä voitaisiin pitää vähäisinä.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa työnantajan velvollisuutta huolellisesti selvittää ja arvioida työssä esiintyviä riskitekijöitä, sekä velvollisuutta puuttua havaittuihin riskitekijöihin teknisin järjestelyin. Työturvallisuusrikos on vaarantamisrikos, joka ei edellytä konkreettista onnettomuutta, vaan tietyt olosuhteet ovat lähtökohtaisesti vaarallisia.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 23.9.2024, asianumero R 22/261. Tuomio on lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juristi Pia SkoglundTyösuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 018 689etunimi.sukunimi@avi.fiTyösuojeluhallinto
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Katolla työskennellyt työntekijä putosi – sakkoja toimitusjohtajalle ja asennuspäällikölle20.12.2024 16:01:45 EET | Tiedote
Satakunnan käräjäoikeus on 20.12.2024 tuominnut kattoremontteja tekevän yrityksen toimitusjohtajan ja asennuspäällikön molemmat 30 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Kyse oli huhtikuussa 2023 Raumalla tapahtuneesta työtapaturmasta, jossa omakotitalon kattoasennuksen viimeistelyä tehnyt työntekijä putosi katolta. Työtapaturman syitä selvitettiin työsuojelutarkastuksella, jolla havaittiin puutteita muun muassa työtelineissä, putoamissuojauksessa sekä putoamissuojauksen suunnittelussa.
Antalet blanketter för anmälan och tillstånd gällande djurhållning i regionförvaltningsverkets e-tjänst har ökat20.12.2024 12:00:00 EET | Pressmeddelande
För djurhållning och annan verksamhet som omfattar djur finns många olika anmälnings- och tillståndsförfaranden. Dessa omfattar bland andra anmälan om djurhållning, till exempel anmälan om yrkesmässig och storskalig djurhållning eller avslutande av sådan verksamhet samt ansökan om intyg och tillstånd för viss verksamhet.
Eläintenpidon ilmoituksiin ja lupiin liittyvä sähköisen palvelun valikoima on laajentunut aluehallintovirastossa20.12.2024 12:00:00 EET | Tiedote
Eläintenpitoon ja eläinsektorilla toimimiseen liittyy monenlaisia ilmoitus- ja lupamenettelyjä. Näihin kuuluvat esimerkiksi eläintenpitoon liittyvät ilmoitukset, kuten ammattimaiseen tai laajamittaiseen eläinten pitoon tai sen lopettamiseen liittyvä ilmoitus sekä todistusten ja lupien hakemien tiettyihin toimintoihin.
Satakunta välfärdsområde ålades att se till att det finns tillräckligt med socialarbetare inom barnskyddet19.12.2024 09:00:25 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har ålagt Satakunta välfärdsområde att se till att antalet klienter per socialarbetare som ansvarar för barnens angelägenheter senast den 20 maj 2025 överensstämmer med lagen. Om välfärdsområdet inte fullgör detta kan regionförvaltningsverket meddela ett nytt föreläggande som förenas med vite.
Satakunnan hyvinvointialue määrätty huolehtimaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittävästä määrästä19.12.2024 08:59:10 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Satakunnan hyvinvointialueen saattamaan lapsen asioista vastaavien sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät lain mukaiseksi 20.5.2025 mennessä. Jos hyvinvointialue ei noudata määräystä, aluehallintovirasto voi sakon uhalla antaa uuden määräyksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme