Tietopöllö-palkinto Jani Kaarolle – Kaaron uusin teos "Mistä minut on tehty?" julkaistiin juuri
Suomen tietokirjailijat ry:n lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllö 2024 on myönnetty Jani Kaarolle. Kaarolta on ilmestynyt tänä vuonna kaksi lasten tietokirjaa: Maailman pahimmat paikat ja Mistä minut on tehty? Pieni geeniopas.
Jani Kaaro on Porvoossa asuva toimittaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut tietokirjoja lapsille mm. luonnosta ja avaruudesta. Hän on kirjoittanut myös aikuisten tietokirjoja ja lehtiartikkeleita mm. Helsingin Sanomiin ja Tiede-lehteen.
Tietopöllö-palkinto myönnetään tietokirjailijalle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. 8000 euron suuruinen palkinto jaettiin Turun Kirjamessuilla lauantaina 5.10.2024.
Ote palkintoperusteluista:
Tiedetoimittaja ja tietokirjailija Jani Kaaro on tieteen popularisoija sanan parhaassa merkityksessä. Hän kirjoittaa aidon harrastuneisuuden pohjalta, ja ehkä siksi innostus tarttuu helposti myös tietokirjojen, artikkeleiden ja kolumnien lukijoihin.
Jani Kaaro kirjoittaa vaikeistakin asioista yksinkertaisesti. Hän kuvailee ja kertoo, tekee kysymyksiä ja haastaa pohtimaan. Hän ihmettelee elämää yhdessä lapsen kanssa, olipa kyse kimalaiskuningattaren kevätpäivän vietosta tai avaruuden tuoksuista. Monien huolten täyttämässä maailmassa Kaaro todistaa, että elämässä on myös ihmeellisen kauniita asioita, sekä lähellä että kaukana.
Kaaron uusin teos Mistä minut on tehty? nyt kaupoissa
Juuri julkaistu Mistä minut on tehty? Pieni geeniopas -tietokirja kertoo perusteellisesti ja hyvin havainnollistaen geeneistä. Innostava tietopaketti kuvaa geenien toimintaa ja merkitystä sisarusten – Lauran ja Laurin – avulla. Väinö Heinosen hauskat kuvat helpottavat tiedon omaksumista ja tempaavat lukijan mukaansa geenien ihmeelliseen maailmaan.
Mitä geenit ovat ja mitä ne tekevät? Miksi toisilla ihmisillä on siniset silmät ja toisilla ruskeat? Miksi jopa identtiset kaksoset ovat keskenään erilaisia? Kirja kertoo, mikä on DNA, ja miksi tytöt ja pojat ovat biologialtaan erilaisia. Lisäksi tutustutaan perinnöllisiin sairauksiin ja niiden syihin, solun rakenteeseen sekä mutaatioihin.
Laajojen kokonaisuuksien ohella kirja sisältää kiehtovia yksityiskohtia. Mikä vaiva erikoisesti hymyilevällä Mona Lisalla oli? Miten on mahdollista, että joillakin ihmisillä ei ole sormenjälkiä?
Maailman pahimmat paikat yllättää ja riemastuttaa
Keväällä 2024 ilmestynyt Maailman pahimmat paikat vie kierrokselle kymmeniin hurjiin kolkkiin maapallolla, omassa aurinkokunnassamme ja vielä kauempana. Yhdessä puhaltaa niin kuuma tuuli, että siellä palaisi tuhkaksi sekunnissa, toisessa tukalassa paikassa niskaan sataisi kuumaa metallia. Entä mitä olisi vastassa valtamerien syvyyksissä tai Jupiterin Io-kuun tulivuorten lähettyvillä? Kaaro tarjoilee uutta tietoa, joka yllättää aikuisenkin lukijan. Kirjan riemastuttavat kuvat ovat Jussi Kaakisen käsialaa.
Molemmat kirjat on suunnattu alakouluikäisille.
Koululaiset haastattelevat Jani Kaaroa perjantaina 25.10. klo 14.30 Helsingin Kirjamessujen lastenalueen Kumpula-lavalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Rossiviestintäpäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu syksyn 2024 katalogiimme tästä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Poronvasan ensimmäisestä vuodesta kertova lastenkirja Me Poroset / Have You Met the Reindeer Family tuo esiin pohjoisen luonnon hehkun kaikkina vuodenaikoina4.12.2024 14:30:38 EET | Tiedote
Kansainvälisesti palkittu luontokuvaaja, tietokirjailija Hannu Laakso otti "porotilan renkinä" yli 58 000 valokuvaa poroista. Kuvista syntyi lastenkirja Me Poroset, englanniksi Have You Met the Reindeer Family. Englanninkielinen versio on nyt myynnissä mm. Helsinki-Vantaan ja Ivalon lentoasemilla sekä useissa Lapin matkailuyrityksissä.
Uutuuskirja tarjoaa ainutlaatuisen tietopaketin rintasyövän tutkimuksesta ja hoidosta4.11.2024 10:15:00 EET | Tiedote
Rintasyövästä kerrotaan paljon henkilökohtaisia tarinoita, mutta niistä on vaikea hahmottaa kokonaiskuvaa sairauden hoidosta ja sen kehityksestä. Tähän pyrkii Heidi Hammarstenin tietokirja Rintasyövän monet kasvot.
Sanna Marinissa tapahtunut muutos on ollut looginen, sanoo Lauri Nurmi24.10.2024 09:44:51 EEST | Tiedote
Palkittu politiikan toimittaja Lauri Nurmi kertoo uutuuskirjassaan, mitä Sanna Marin ajatteli rikastumisesta jo 24-vuotiaana. Haaveileminen oli Marinin mielestä ihmiselle vahingollista. Sen sijaan rikastumisen eteen kannatti Marinin mukaan tehdä töitä. "Elämme yhteiskunnassa, jossa rikastuminen on haave", Marin kirjoitti kotisivullaan ja painotti, että ei koskaan lottoa. Marinin resepti rikkauksiin oli työtä, työtä ja työtä.
KUTSU: Lauri Nurmen Sanna Marin -kirjan tiedotustilaisuus 24.10. klo 11 Helsingin Kirjamessuilla22.10.2024 12:34:32 EEST | Kutsu
Punavihreän feministin ja turkistarhauksen palavasieluisen vastustajan muodonmuutos on ollut hämmentävä – mutta onko se sittenkin ollut looginen? Tiedotustilaisuudessa Lauri Nurmi avaa esimerkkien kautta, millaisella retoriikalla ja millä teemoilla Sanna Marin rakensi nousunsa. Nurmi pitää esitelmän Marinin uran vaiheista ja vastaa kysymyksiin uutuuskirjasta.
Innon kevät 2025 on aikamme kiinnostavimpien aiheiden keskellä9.10.2024 12:05:05 EEST | Tiedote
Into Kustannuksen uutuuskirjoissa on viihdyttäviä kotimaisia avauksia, tyttöjen ja naisten voimaa, suosikkisarjojen jatko-osia sekä vertaistukea niin ADHD:n, anoreksian kuin Alzheimerin kanssa eläville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme