GRK alkaa rakentaa merkittävää kaupunkikohdetta, Jätkäsaarenkannaksen siltaa Helsingissä
GRK on valittu rakentamaan Helsingin Jätkäsaareen uutta Jätkäsaarenkannaksen siltaa. Hankkeessa puretaan nykyinen Jätkäsaarenkannaksen silta ja tilalle rakennetaan uusi teräsputkisiltapari sekä rantamuurirakenne. Projektinjohtourakan arvo on noin 17 miljoonaa euroa. Työn tilaajana on Helsingin kaupunki.
GRK:n projektinjohtourakka sisältää Jätkäsaaren kannaksen nykyisen sillan ja katurakenteiden purkutyöt, uuden Jätkäsaaren kannaksen sillan rakentamisen, rantamuurien uudelleen rakennustyöt, kunnallistekniikan saneeraustöitä, raitiotienlinjojen siirrot sekä uudelleen rakennuksen, valaistuksen rakentamista ja katualueiden muutokset lopullisine istutuksineen.
Urakan valmistelu alkoi syyskuussa kehitysvaiheella. Rakennustyöt on tavoitteena saada käyntiin viimeistään vuodenvaihteessa ja töiden on tarkoitus valmistua vuoden 2026 loppuun mennessä.
Helsingin kaupunki teki asiasta hankintapäätöksen 5.9.2024 ja sopimus allekirjoitettiin 27.9.2024.
Liikenteellisesti erittäin vilkas rakennuskohde
Jätkäsaaressa entisestä satama- ja teollisuusalueesta on kuoriutunut viihtyisä asuinalue. Tällä hetkellä Jätkäsaaren alueen asukasluku on noin 15 000. Jätkäsaaressa sijaitsee myös Suomen vilkkain matkustajasatama, joka heijastuu myös liikenteeseen.
”Työskentelemme Suomen tiiviimmin rakennetussa ympäristössä ja samaan aikaan myös meriympäristössä. GRK:n työalue sijoittuu Jätkäsaaren Clarion-hotellin edustalta Mechelininkadun liittymään. Urakka-alueen länsipuolen naapurissa on Supercellin pääkonttori, idässä taas risteilylaivat ja huviveneilijät. Tässä urakassa on ensisijaisen tärkeää suunnitella sekä rakentaa toimivat liikennejärjestelyt rakennustöiden ajaksi”, työpäällikkö Roope Korpela GRK:lta kertoo.
”Tätä urakkaa voi kuvailla insinöörityön syvimmäksi olemukseksi, sillä rakennamme pienellä alueella, jossa tekniikkaa on paljon. Urakan aikana kaivaudumme mm. ratikan alapuolelle tekemään siltoja. Menemme töihin jopa 15–18 metrin syvyyteen merenpinnan alapuolelle. Työalueista noin 1–5 metrin päässä liikennöi puolestaan koko Länsisataman autoliikenne sekä Jätkäsaaren ajoneuvo- ja raitioliikenne”, Korpela kuvailee.
GRK on ollut mukana Jätkäsaaressa useammassa projektissa, kuten Saukonkanavan ja Saukonlaiturin rakentamisessa, Liikuntapuiston sekä Hyväntoivonpuiston ja Rokkiporkkanan rakentamisessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Roope Korpela
Työpäällikkö, GRK
+358 50 447 2914
roope.korpela@grk.fi
Juha ToimelaToimitusjohtajaGRK Infra Oyj
Puh:+358 40 594 5473juha.toimela@grk.fiJaakko MäkeläLiiketoimintajohtaja, taito- ja väylärakentaminen
Puh:+358 50 377 51 52jaakko.makela@grk.fiGRK
GRK rakentaa väyliä, teitä, raiteita ja siltoja. GRK on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva rakennusalan konserni. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 546 miljoonaa euroa. Työllistämme noin 1 100 ammattilaista.
GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi tytäryhtiöt GRK Suomi Oy Suomessa, GRK Sverige AB Ruotsissa ja GRK Eesti AS Virossa.
GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteutus, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Väylä-, taito- ympäristö- ja teollisuusrakentamisessa GRK tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta GRK Infra Oyj
Finanssivalvonta on hyväksynyt GRK Infra Oyj:n suomenkielisen esitteen20.3.2025 19:00:00 EET | Tiedote
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
The Finnish Financial Supervisory Authority has approved GRK Infra Plc's Finnish language prospectus20.3.2025 19:00:00 EET | Press release
NOT FOR PUBLICATION, DISTRIBUTION OR RELEASE, IN WHOLE OR IN PART, DIRECTLY OR INDIRECTLY, IN OR INTO THE UNITED STATES, AUSTRALIA, CANADA, HONG KONG, JAPAN, NEW ZEALAND, SOUTH AFRICA OR SINGAPORE, OR ANY OTHER JURISDICTION IN WHICH PUBLICATION OR DISTRIBUTION WOULD BE UNLAWFUL.
GRK Infra Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa merkintähinnan ja lisätietoa sen osakkeiden listaamisesta Nasdaq Helsingin pörssilistalle20.3.2025 15:15:06 EET | Tiedote
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
GRK Infra Plc announces the subscription price for its contemplated initial public offering and further information on the listing of its shares on the official list of Nasdaq Helsinki20.3.2025 15:15:06 EET | Press release
NOT FOR PUBLICATION, DISTRIBUTION OR RELEASE, IN WHOLE OR IN PART, DIRECTLY OR INDIRECTLY, IN OR INTO THE UNITED STATES, AUSTRALIA, CANADA, HONG KONG, JAPAN, NEW ZEALAND, SOUTH AFRICA OR SINGAPORE, OR ANY OTHER JURISDICTION IN WHICH PUBLICATION OR DISTRIBUTION WOULD BE UNLAWFUL.
GRK on valittu mukaan tähän mennessä suurimpaan Rail Baltica -rataprojektiin Virossa13.3.2025 15:33:58 EET | Tiedote
Rail Baltic Estonia OÜ on valinnut GRK Eesti AS:n, GRK Suomi Oy:n, NGE Contractingin, TSO SAS:n, AS Merko Ehitus Eestin, Sweco Finland Oy:n ja Sweco Sverige AB:n muodostaman ryhmittymän suunnittelemaan ja rakentamaan Rail Baltican päärata Viroon. Kyseessä on allianssihanke, jonka arvo GRK:lle on alustavasti noin 158–216 miljoonaa euroa. Urakan arvo tarkentuu myöhemmin kehitysvaiheen perusteella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme