Vakka-Suomen rintasyöpäseulontojen palveluntuottaja vuonna 2024 tulee olemaan Terveystalo
Vakka-Suomen alueen eli Uudenkaupungin, Pyhärannan, Kustavin, Taivassalon, Vehmaan ja Laitilan kunnissa asuvien vuoden 2024 rintasyöpäseulonnat hoitaa Terveystalo. Kutsut seulontoihin lähetetään palveluntuottajan mukaan joulukuun 2024 aikana. Mammografiatutkimukset järjestetään Uudessakaupungissa tammikuussa 2025.
Koko maassa vallitsevan resurssipulan vuoksi rintasyöpäseulontojen osaajia ja laitteita on niukasti. Varha on järjestänyt kaksi kilpailutuskierrosta myös Vakka-Suomen alueella, mutta kiinnostuneita palveluntuottajia ei löytynyt kummallakaan kierroksella. Poikkeusjärjestelyjen jälkeen Vakka-Suomen alueen vuoden 2024 rintasyöpäseulonnat hankitaan suorahankintana Terveystalolta.
-Vuoden 2024 rintasyöpäseulonnat ovat viivästyneet Vakka-Suomessa suunnitellusta aikataulusta, mutta saamme ne järjestettyä lain mukaisessa aikataulussa maaliskuun 2025 loppuun mennessä, johtajaylilääkäri Pirjo Mustonen toteaa.
Tällä hetkellä Turun, Kaarinan, Raision, Paimion, Sauvon ja Liedon rintasyöpäseulontojen palveluntuottajana toimii Terveystalo Oy. Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Naantalin, Raision ja Ruskon rintasyöpäseulonnat hoitaa puolestaan vuoden 2024 loppuun asti Synlab. Vuoden 2025 alusta lähtien yllä mainittujen kuntien rintasyöpäseulontojen palveluntuottaja on Terveystalo vuoden 2027 loppuun asti.
Salon (Salo ja Somero) ja Loimaan seutukunnan (Loimaa, Oripää, Pöytyä, Aura, Marttila, Koski Tl) sekä Turunmaan (Kemiönsaari ja Parainen) rintasyöpäseulontojen palveluntuottaja on Suomen Radiologikeskus Oy vuoden 2027 loppuun asti.
Rintasyöpäseulontojen kohderyhmä on 50–69-vuotiaat naiset. Seulontaan ei varata aikaa, vaan kutsukirje lähetetään automaattisesti kohderyhmään kuuluville.
Lisätietoa: Seulonnat | Varha
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirjo MustonenJohtajaylilääkäriVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:0504094759pirjo.mustonen@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Varhas kundavgifter inom social- och hälsovården år 202520.12.2024 14:20:01 EET | Pressmeddelande
Fullmäktige för Egentliga Finlands välfärdsområde beslöt 13.11.2024 om kundavgifterna inom social- och hälsovården som träder i kraft i början av 2025. Till följd av statsrådets ändring av förordningen om kundavgifter höjdes maximibeloppen av kundavgifterna inom primärvården och den specialiserade sjukvården.
Varhan sote-palveluiden asiakasmaksut vuonna 202520.12.2024 14:20:01 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti 13.11.2024 vuoden 2025 alussa voimaan tulevat sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksut. Valtioneuvoston tekemän asiakasmaksuasetuksen muutoksen perusteella korotettiin perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon asiakasmaksujen enimmäismääriä.
Välfärdsområdesstyrelsen för Egentliga Finlands välfärdsområde fortsätter sitt sammanträde på måndag20.12.2024 14:07:31 EET | Pressmeddelande
Behandlingen av ärendena blev inte slutförd vid sammanträdet.
Varhan aluehallituksen kokous jatkuu maanantaina20.12.2024 14:07:31 EET | Tiedote
Asioiden käsittely Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluehallituksen kokouksessa jäi kesken.
I Varhas arbetshälsoenkät framhävs betydelsen av gemenskap i vardagen20.12.2024 10:00:00 EET | Pressmeddelande
En arbetshälsoenkät genomfördes i Egentliga Finlands välfärdsområde i oktober-november 2024. Resultaten av enkäten visar att Varhas styrkor är gemenskap i vardagen och ett högklassigt chefsarbete. Den positiva utvecklingen syns också i att andelen personer som återhämtar sig väl från sitt arbete har ökat. Personalens upplevelse av sitt eget välbefinnande har förbättrats.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme