Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Vakka-Suomen rintasyöpäseulontojen palveluntuottaja vuonna 2024 tulee olemaan Terveystalo

Jaa

Vakka-Suomen alueen eli Uudenkaupungin, Pyhärannan, Kustavin, Taivassalon, Vehmaan ja Laitilan kunnissa asuvien vuoden 2024 rintasyöpäseulonnat hoitaa Terveystalo. Kutsut seulontoihin lähetetään palveluntuottajan mukaan joulukuun 2024 aikana. Mammografiatutkimukset järjestetään Uudessakaupungissa tammikuussa 2025. 

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa ylänurkassa on Varhan logo.

Koko maassa vallitsevan resurssipulan vuoksi rintasyöpäseulontojen osaajia ja laitteita on niukasti. Varha on järjestänyt kaksi kilpailutuskierrosta myös Vakka-Suomen alueella, mutta kiinnostuneita palveluntuottajia ei löytynyt kummallakaan kierroksella. Poikkeusjärjestelyjen jälkeen Vakka-Suomen alueen vuoden 2024 rintasyöpäseulonnat hankitaan suorahankintana Terveystalolta.

-Vuoden 2024 rintasyöpäseulonnat ovat viivästyneet Vakka-Suomessa suunnitellusta aikataulusta, mutta saamme ne järjestettyä lain mukaisessa aikataulussa maaliskuun 2025 loppuun mennessä, johtajaylilääkäri Pirjo Mustonen toteaa.

Tällä hetkellä Turun, Kaarinan, Raision, Paimion, Sauvon ja Liedon rintasyöpäseulontojen palveluntuottajana toimii Terveystalo Oy.  Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Naantalin, Raision ja Ruskon rintasyöpäseulonnat hoitaa puolestaan vuoden 2024 loppuun asti Synlab. Vuoden 2025 alusta lähtien yllä mainittujen kuntien rintasyöpäseulontojen palveluntuottaja on Terveystalo vuoden 2027 loppuun asti.

Salon (Salo ja Somero) ja Loimaan seutukunnan (Loimaa, Oripää, Pöytyä, Aura, Marttila, Koski Tl) sekä Turunmaan (Kemiönsaari ja Parainen) rintasyöpäseulontojen palveluntuottaja on Suomen Radiologikeskus Oy vuoden 2027 loppuun asti.

Rintasyöpäseulontojen kohderyhmä on 50–69-vuotiaat naiset. Seulontaan ei varata aikaa, vaan kutsukirje lähetetään automaattisesti kohderyhmään kuuluville.

Lisätietoa: Seulonnat | Varha 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

I Varhas arbetshälsoenkät framhävs betydelsen av gemenskap i vardagen20.12.2024 10:00:00 EET | Pressmeddelande

En arbetshälsoenkät genomfördes i Egentliga Finlands välfärdsområde i oktober-november 2024. Resultaten av enkäten visar att Varhas styrkor är gemenskap i vardagen och ett högklassigt chefsarbete. Den positiva utvecklingen syns också i att andelen personer som återhämtar sig väl från sitt arbete har ökat. Personalens upplevelse av sitt eget välbefinnande har förbättrats.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye