Työturvallisuuspuutteet kuljetinlinjastossa toivat sakkoja palvelupäällikölle, tuotantopäällikölle ja tuotannon esihenkilölle
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on 2.10.2024 antamassaan ratkaisussa tuominnut tekstiilipalvelualan yrityksen palvelupäällikön, tuotantopäällikön ja tuotannon esihenkilön kunkin 15 päiväsakon rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Yhtiölle vaadittua yhteisösakkoa käräjäoikeus ei tuominnut.
Käsiteltävänä oikeudessa oli heinäkuussa 2022 tapahtunut työtapaturma ja sen johdosta tehdyllä työsuojelutarkastuksella havaitut puutteet työpaikan työturvallisuudessa. Puutteita havaittiin sekä kuljetinlinjaston turvallisuudessa että vaarojen arvioinnissa.
Niin tehdyllä työsuojelutarkastuksella kuin edelleen oikeudenkäynnissäkin oli epäselvää, mikä työntekijän vammat oli tilanteessa aiheuttanut. Todennäköisimpänä syynä pidettiin kuljetuslinjaston rullaradan sivukiskossa olleita teräviä koloja. Kun näihin koloihin ei kuitenkaan liittynyt itsessään liike- tai konevoimaa, jäi epäselväksi, mikä työntekijän vammat oli aiheuttanut.
Sen sijaan riidatonta oli, että kuljetinlinjaston rullaradasta oli tapahtumahetkellä puuttunut kaksi niin sanottua turvarullaa, joiden tarkoitus on pompata paikaltaan esimerkiksi tilanteessa, jossa työntekijän käsi jää rullien väliin. Käräjäoikeus katsoi todistelun perusteella, että turvarullien merkitystä työtapaturmalle ei voitu osoittaa, vaan sormi oli mahdollista saada koloon myös silloin, kun turvarullat olivat paikoillaan. Turvarullat olisivat kuitenkin käräjäoikeuden mukaan riidattomasti olleet osa kuljetinlinjaston turvajärjestelmää. Todistelun perusteella käräjäoikeus päätyi toteamaan, että turvarullat olivat olleet poissa paikoiltaan pidempään kuin yksittäisiä päiviä.
Riidatonta oli myös se, että rullarataa ei ollut työpaikalla kiinnitetty lattiaan. Oikeudessa kuulluista vastaajat sekä kaksi todistajaa pitivät tätä varsin tavanomaisena käytäntönä alalla, koska rullarata on itsessään painava, eivätkä sillä kulkeneet tuotteet vähäisen massansa vuoksi aiheuttaneet rataan suurta liike-energiaa. Radan oli asentanut laitetoimittaja, eikä asennuksen yhteydessä suoritetussa käyttöönottotarkastuksessa kiinnitetty asiaan huomiota.
Todisteena esitettyjen valokuvien perusteella rullarataa oli kuitenkin siirretty alkuperäiseltä paikaltaan lähemmäs kuljetinhihnaa, koska puuttuvien turvarullien takia aukko rullaradan ja hihnakuljettimen välillä olisi ollut huomattavasti leveämpi. Se, että rullarataa ei ollut kiinnitetty, vaikutti käräjäoikeuden mukaan siihen, että rullaradan ja kuljetinhihnan väliin saattoi syntyä aukko, johon tuote saattoi jäädä kiinni, kuten työtapaturmassa oli käynyt. Kuten turvarullienkin kohdalla, käräjäoikeus katsoi kuitenkin myös, että rullaradan kiinnittämättä jättämisellä ei ollut syy-yhteyttä tapaturmaan.
Työturvallisuusrikos ei kuitenkaan edellytä työtapaturmaa tai vahinkoa, vaan riittävää on työturvallisuusmääräysten vastainen tila ja laiminlyönti huolehtia työturvallisuusmääräysten noudattamisesta siten kuin rikoslain 47 luvun 1 §:ssä on säädetty. Käräjäoikeus päätyi katsomaan, että turvarullien puuttuminen ja rullaradan kiinnittämättömyys lattiaan olivat muodostaneet työturvallisuusmääräysten vastaisen olotilan, johon vastaajien olisi tullut puuttua. Kun näin ei ollut tehty, he olivat laiminlyöneet huolehtia ja valvoa työturvallisuutta alaisessaan työssä. Heidän huolimattomuuttaan oli kuitenkin käräjäoikeuden mukaan pidettävä varsin vähäisenä.
Yhteisösakon osalta käräjäoikeus katsoi, että yhtiössä oli toimiva työturvallisuuskulttuuri ja työsuojeluorganisaatio. Työtapaturman tutkinta aloitettiin viiveettä ja korjaustoimiin vastaavien työtapaturmien varalta ryhdyttiin välittömästi. Käräjäoikeus katsoi, että huomioiden työnantajan toimet tapaturman jälkeen sekä tapaturman ennakoimattomuus ja rikoksen vähäisyys, ei perusteita yhteisösakon tuomitsemiselle ollut.
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen juristi Matti Suontausta muistuttaa, että työturvallisuusrikos ei edellytä todetusti työtapaturmaa tai vaaratilanteita. Työnantaja voi syyllistyä työturvallisuusrikokseen, jos tämä rikkoo työturvallisuusmääräyksiä tai aiheuttaa työturvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden tai epäkohdan, tai työturvallisuusmääräysten vastaisen tilan jatkumisen laiminlyömällä valvoa työturvallisuusmääräysten noudattamista.
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio 24/135857, 2.10.2024 asiassa R 24/1388. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juristi Matti SuontaustaTyösuojelun vastuualue, Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Puh:+358 295 018 152etunimi.sukunimi@avi.fiTyösuojeluhallinto
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Katolla työskennellyt työntekijä putosi – sakkoja toimitusjohtajalle ja asennuspäällikölle20.12.2024 16:01:45 EET | Tiedote
Satakunnan käräjäoikeus on 20.12.2024 tuominnut kattoremontteja tekevän yrityksen toimitusjohtajan ja asennuspäällikön molemmat 30 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Kyse oli huhtikuussa 2023 Raumalla tapahtuneesta työtapaturmasta, jossa omakotitalon kattoasennuksen viimeistelyä tehnyt työntekijä putosi katolta. Työtapaturman syitä selvitettiin työsuojelutarkastuksella, jolla havaittiin puutteita muun muassa työtelineissä, putoamissuojauksessa sekä putoamissuojauksen suunnittelussa.
Antalet blanketter för anmälan och tillstånd gällande djurhållning i regionförvaltningsverkets e-tjänst har ökat20.12.2024 12:00:00 EET | Pressmeddelande
För djurhållning och annan verksamhet som omfattar djur finns många olika anmälnings- och tillståndsförfaranden. Dessa omfattar bland andra anmälan om djurhållning, till exempel anmälan om yrkesmässig och storskalig djurhållning eller avslutande av sådan verksamhet samt ansökan om intyg och tillstånd för viss verksamhet.
Eläintenpidon ilmoituksiin ja lupiin liittyvä sähköisen palvelun valikoima on laajentunut aluehallintovirastossa20.12.2024 12:00:00 EET | Tiedote
Eläintenpitoon ja eläinsektorilla toimimiseen liittyy monenlaisia ilmoitus- ja lupamenettelyjä. Näihin kuuluvat esimerkiksi eläintenpitoon liittyvät ilmoitukset, kuten ammattimaiseen tai laajamittaiseen eläinten pitoon tai sen lopettamiseen liittyvä ilmoitus sekä todistusten ja lupien hakemien tiettyihin toimintoihin.
Satakunta välfärdsområde ålades att se till att det finns tillräckligt med socialarbetare inom barnskyddet19.12.2024 09:00:25 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har ålagt Satakunta välfärdsområde att se till att antalet klienter per socialarbetare som ansvarar för barnens angelägenheter senast den 20 maj 2025 överensstämmer med lagen. Om välfärdsområdet inte fullgör detta kan regionförvaltningsverket meddela ett nytt föreläggande som förenas med vite.
Satakunnan hyvinvointialue määrätty huolehtimaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittävästä määrästä19.12.2024 08:59:10 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Satakunnan hyvinvointialueen saattamaan lapsen asioista vastaavien sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät lain mukaiseksi 20.5.2025 mennessä. Jos hyvinvointialue ei noudata määräystä, aluehallintovirasto voi sakon uhalla antaa uuden määräyksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme