SDP EDUSKUNTA

Savo-Karjalan kansanedustajat jättivät yhteistyössä aloitteita ensi vuoden budjettiin

Jaa

– Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajat jättivät yhteistyössä 21 talousarvioaloitetta vuoden 2025 budjettiin, kun niiden jättöaika päättyi perjantaina klo 12.00. Pääosa aloitteista käsittelee väyläverkon määrärahoja valtion teillä, mutta mukana on myös Itä-Suomen yliopistoa, Joensuun nuorisoverstasta, museoita, talohankkeita sekä lentopaikkoja, selvittää vaalipiirin yhteistyöverkoston vuoden 2024 vetäjä kansanedustaja Timo Suhonen (sd).

– Savo-Karjalan kansanedustajat yhdessä pyrkivät tahoillaan vaikuttamaan siihen, että mahdollisimman moni aloitteista saataisiin eteenpäin ja rahoitus varmistettua. Erityisesti vetoamme valtiovarainvaliokunnan jäseniin. He ovat lopulta paljon vartijoina, mitkä hankkeista menestyvät ja mitkä jäävät odottamaan tulevaa, sanoo Suhonen. 

– On tietenkin jokaisen kansanedustajan oma-asia, minkä aloitteen allekirjoittaa ja minkä jättää mahdollisesti allekirjoittamatta. Harvoin eduskunnassa saa mainetekoja tehtyä yksin, ilman yhteistyötä, kertoo Suhonen vaalipiirin yhteistyöstä yli kaikkien rajojen.

Timo Suhonen /sd

Markku Siponen /kesk

Tuula Väätäinen /sd

Seppo Eskelinen /sd

Laura Meriluoto /vas

Hanna Räsänen /kesk

Hannu Hoskonen /kesk

Markku Eestilä /kok

Timo Vornanen /tv

Krista Mikkonen /vihr

Marko Kilpi /kok

Karoliina Partanen /kok

Minna Reijonen /ps

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Juha Viitalalta aloitteita liikenneturvallisuuden, kulttuurin ja luontokohteiden edistämiseksi Satakunnassa4.10.2024 13:41:19 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Viitala on jättänyt seitsemän talousarvioaloitetta, jotka tähtäävät liikenneturvallisuuden parantamiseen, kulttuurin edistämiseen ja vankien kuntouttavan työn tukemiseen Satakunnassa. Aloitteilla pyritään muun muassa lisäämään alueen liikenneturvallisuutta, vahvistamaan kulttuuritarjontaa ja hyödyntämään vankien työpanosta Metsähallituksen luontokohteiden ylläpidossa.

SDP:n Peltonen esittää riista-aidan rakentamista Lahdenväylällä Keravan ja Järvenpään välille4.10.2024 12:00:00 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltonen kantaa suurta huolta liikenneturvallisuudesta vilkkaasti liikennöidyllä Lahdenväylällä. Tieosuudelta puuttuu tällä hetkellä yhteensä kuusi kilometriä riista-aitaa Keravan ja Järvenpään väliltä. Peltonen on tänään jättänyt talousarvioaloitteen, jossa hän ehdottaa lisämäärärahaa valtion ensi vuoden budjettiin puuttuvan riista-aidan rakentamiseksi tieosuudelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye