Lumisade heikentää ajokeliä maan keskivaiheilla sunnuntaina
Pohjois-Lappiin on jo satanut ensilumi, ja viikonloppuna maa saadaan valkeaksi paikoin myös Lapin eteläpuolella. Varsinkin Koillismaalla lumisateet on syytä huomioida liikenteessä.
Ilmatieteen laitoksen 4. lokakuuta tekemän ennusteen mukaan vielä lauantai on poutainen ja monin paikoin aurinkoinen päivä, mutta sunnuntaina Suomeen leviää lännestä vesi-, räntä- ja lumisateita. Sateita tulee maan keskiosasta Keski-Lappiin ulottuvalla alueella. Sadealueen pohjoisosassa sataa enimmäkseen räntää tai lunta, muualla vettä.
Sadetta saadaan erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa, missä sademäärä on vedeksi muutettuna 10‒20 millimetriä vuorokaudessa. Varsikin Koillismaalla ja Lapin kaakkoisosassa lunta voi kertyä jopa yli 10 senttimetriä vuorokaudessa.
Maanantaiaamuksi sateet väistyvät lähes kokonaan itään.
"Pohjois-Lapissa on jo saatu ensilumi maahan, mutta viikonloppuna maa saadaan valkeaksi paikoin myös Lapin eteläpuolella. Varsinkin Koillismaalla tilanne on syytä huomioida, jos täytyy lähteä autolla liikenteeseen. Lumisateeseen ei missään nimessä pidä lähteä liukasteleman kesärenkailla", sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuukka Keränen.
Ensi viikolla sää on muuttumassa vähitellen sateiseen ja tuuliseen suuntaan. Maan pohjoisosaan onkin odotettavissa lisää lumisateita, mutta etelässä ensilunta ei vielä näy ennusteissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Revontulia odotettavissa koko maassa viikonloppuna4.10.2024 11:51:50 EEST | Tiedote
Perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisinä öinä on hyvä mahdollisuus nähdä revontulia eteläisessäkin Suomessa.
Kutsu medialle: Tietoiskuja ilmastotutkimuksesta perjantaina 8.11. kello 9–123.10.2024 13:10:10 EEST | Kutsu
Mitä ilmastotutkimuksessa tapahtuu juuri nyt? Miltä Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoite tieteen valossa näyttää? Tule mukaan maksuttomaan tilaisuuteen, jossa Ilmatieteen laitoksen tutkijat summaavat viimeisintä tutkimustietoa ilmastonmuutoksesta.
Ukkoskaudella salamoi keskimääräistä enemmän ‒ alkukesä oli erityisen aktiivinen2.10.2024 11:31:12 EEST | Tiedote
Ukkoskauden salamamäärä nousi neljänneksen yli pitkän ajan keskiarvon. Touko- ja kesäkuussa Suomessa havaittiin kaksinkertainen määrä maasalamoita keskimääräiseen verrattuna.
Syyskuu oli jälleen monin paikoin ennätyksellisen lämmin1.10.2024 11:17:56 EEST | Tiedote
Edellinen ennätyslämmin syyskuu oli vastikään vuosi sitten. Esimerkiksi Sodankylässä todennäköisyys näin lämpimälle syyskuulle on nykyilmastossa noin 23-kertainen verrattuna tilanteeseen, jossa ilmastonmuutosta ei olisi.
Kesä 2024 oli Euroopassa kaikkien aikojen lämpimin27.9.2024 11:05:32 EEST | Tiedote
Kesä-, heinä- ja elokuun keskimääräinen ilman lämpötila Euroopassa oli ennätyksellisen korkea: 1,54 °C yli vuosien 1991–2020 keskiarvon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme