Veikkaus Oy

Eurojackpotissa löytyi yksi täysosuma

Jaa

Perjantaina arvotussa Eurojackpotissa löytyi yksi täysosuma. Hieman yli 80 miljoonan euron arvoinen rivi pelattiin Liettuassa.

Lottopallokone, jossa keltaisia numeroituja palloja sisällä.

Tämän illan Eurojackpotin (kierros 36/2024) oikea rivi on 4, 16, 27, 34 ja 44. Tähtinumerot ovat 4 ja 7.

Liettuaan osuneen päävoiton lisäksi arvonnassa löytyi yksi 5+1-tulos, jolla saksalainen pelaaja voitti lähes 2,5 miljoonaa.

5+0-tuloksia löytyi kahdeksan kappaletta, joista kuusi osui Saksaan, yksi Tanskaan ja yksi Puolaan. Voitto-osuudet näissä olivat hieman yli 176 000 euroa.

Suomen suurimmat voitot tulivat viidelle 4+2-tulokselle, joilla kullakin voitti 2 396 euroa.

Ensi tiistaina Eurojackpotin päävoittona on 10 miljoonaa euroa.

Tiistai-Jokerin voittorivi on 2 4 1 9 6 5 0. Arvonnassa löytyi kaksi kappaletta 6 oikein -tuloksia, joissa voitto-osuudet olivat 20 000 euroa. Voitot menivät helsinkiläiselle nettipelaajalle ja 50:n osuuden nettiporukalle, jonka laatija on Raaseporista.

Lomatonnin voittorivi on Delhi 12. Tonnin potteja voitettiin 12 kappaletta.

Katso kaikki tulokset ja voitonjako

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15

www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Linkit

Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.

Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.

Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.

Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.

VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye