Keski-Suomen maanteillä hirvionnettomuuksia viime vuotta enemmän
Hirvikolarit ovat olleet Keski-Suomessa kohtuullisella tasolla. Vuoden 2023 aikana tapahtui 104 hirvionnettomuutta. Huippuvuonna 2001 tapahtui 204 hirvikolaria. Viimeisin paha onnettomuusvuosi oli 2017, jolloin tapahtui 182 hirvikolaria.
Hirvikolarit näyttävät kääntyneen kasvuun. Tänä vuonna on 4.10.2024 mennessä tapahtunut 87 hirvikolaria. Viime vuonna samana aikana saldo oli 66 onnettomuutta.
Määrällisesti eniten on tapahtunut metsäkaurisonnettomuuksia (266 vuonna 2023) ja vähiten valkohäntäpeuraonnettomuuksia (45 vuonna 2023). Pienten hirvieläinten kanssa on tänä vuonna kolaroitu viime vuotta vähemmän.
Vaara vaanii hämärässä
Iltojen hämärtyessä ja hirvieläinten liikkumisen lisääntyessä onnettomuusriski kasvaa. Hirvieläimiä liikuttavat kiima-aika, metsästys ja talvilaitumille siirtyminen. Ne liikkuvat erityisesti auringonlaskun aikaan. Päivien lyhentyessä myös paluuliikenne töistä kotiin ajoittuu samaan hetkeen.
-Keski-Suomen alueella hirvionnettomuuksia sattuu eniten syys- ja lokakuussa. Valkohäntäpeura- ja metsäkaurisonnettomuudet lähtevät kasvuun syyskuussa ja ovat korkeimmillaan marraskuussa, riistapäällikkö Olli Kursula riistakeskuksen Keski-Suomen aluetoimistolta kertoo.
Eniten hirvionnettomuuksia tapahtuu vilkkaimmilla valtateillä 4, 9 ja 13. Riski hirveen törmäämiseen on viime vuosina ollut suurin 4-tiellä Toivakan risteyksestä Joutsan rajan välisellä tieosuudella sekä Äänekosken ja Viitasaaren Niinilahden välisellä tieosuudella.
Keski-Suomeen myönnettiin hirvilupia viime vuotta enemmän
Suomen riistakeskuksen Keski-Suomen toimialueelle myönnettiin tulevalle metsästyskaudelle 2 970 pyyntilupaa hirvelle. Pyyntilupamäärät nousivat kantojen kasvamisen vuoksi.
-Syksyn jahtikaudella tullaan kaatamaan noin 3 200 hirveä, kun vuotta aiemmin saalis oli 2 800 hirveä, ennustaa Kursula.
Hirvieläinten metsästyksellä säädellään kantojen kokoa ja ennaltaehkäistään eläinten aiheuttamia vahinkoja liikenteessä sekä maa- ja metsätaloudessa.
Hirven ja valkohäntäpeuran metsästyskausi alkoi Keski-Suomessa 1. syyskuuta vahtimismetsästyksellä. Valkohäntäpeuraa on voitu metsästää täysimittaisesti 28. syyskuuta alkaen ja hirveä 12. lokakuuta alkaen. Metsäpeuran metsästys alkoi 28. syyskuuta.
Myönnetyt hirvieläinten pyyntiluvat vuosina 2023–2024_Keski-Suomi (pdf)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli KursulaRiistapäällikkö, Keski-Suomi
Puh:029 431 2242olli.kursula@riista.fiLiitteet
Linkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Keski-Suomi
Sumiaisissa kaadettiin susi vahinkoperusteisella poikkeusluvalla22.10.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus myönsi poikkeusluvan erityisen merkittäviä vahinkoja aiheuttaneen suden tappamiseen Sumiaisissa, Keski-Suomessa. Lupa oli voimassa 27.9.–27.10.2024, ja susi kaadettiin 18.10.2024.
Keski-Suomeen hirvilupia viime vuotta enemmän16.7.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskuksen Keski-Suomen toimialueelle myönnettiin tulevalle metsästyskaudelle 2 970 pyyntilupaa hirvelle ja 1 166 pyyntilupaa valkohäntäpeuralle. Hirven pyyntilupamäärät nousivat kantojen kasvamisen vuoksi. Valkohäntäpeuran pyyntilupien määrä laski hieman.
Keski-Suomessa kaadettiin 2 800 hirveä5.2.2024 15:16:23 EET | Tiedote
Keski-Suomessa kaadettiin tammikuun puolivälissä päättyneessä jahdissa 2 800 hirveä, mikä on 142 hirveä edellistä vuotta vähemmän.
Keski-Suomen riistakolmioiden kesälaskennassa ennätys4.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa laskettiin heinä-elokuun taitteessa enemmän riistakolmioita kuin koskaan.
Hirvieläinten pyyntiluvat myönnetty Keski-Suomeen10.7.2023 09:03:39 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskuksen Keski-Suomen toimialueelle on myönnetty tulevan syksyn metsästyskaudelle 2 664 pyyntilupaa hirvelle ja 1 355 pyyntilupaa valkohäntäpeuralle. Hirven pyyntilupamäärät vähenivät kantojen pienentymisen takia. Myös valkohäntäpeuran pyyntilupien määrä laski hieman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme