Terveydenhuollon ratkaisut juhlivat Vuoden digiteko -kisassa: voittajiksi unipoliklinikka ja e-terveysasema
Terveydenhuollon digitaaliset innovaatiot saivat eniten suosiota Vuoden digiteko -kilpailun yleisöäänestyksessä. Julkishallinnon sarjan voitti Tays Unipoliklinikka ja yritysten sekä startuppien sarjan MedicubeXin e-Terveysasema. Voittajat julkistettiin tänään Atea Focus -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.
Vuoden digiteko -kilpailun julkishallinnon sarjan on voittanut Pirkanmaan hyvinvointialueen Tays Unipoliklinikka. Vielä muutama vuosi sitten hoitotakuu ei toteutunut Taysin suurimmalla poliklinikalla, mikä käynnisti digitaalisen hoitopolun rakentamisen. Nyt unipoliklinikalla on digitalisaation keinoin onnistuttu purkamaan hoitojonot, pienennetty yhden hoitotapahtuman kulut 350 eurosta alle 150 euroon ja lyhennetty klinikkakäyntien keskimääräinen pituus tunnista 20 minuuttiin. Myös uniklinikan henkilöstötyytyväisyys on parantunut huimasti, kun rutiininomaisten tehtävien hoidosta säästynyt aika on voitu käyttää vaativampaan potilashoitoon.
”Toivottavasti voittomme innostaa kaikkia muitakin julkisella puolella työskenteleviä miettimään rohkeasti uudenlaisia digiratkaisuja työssään. Terveydenhoito kun on ollut Suomessa perinteisesti niin vanhanaikaista. Emme mekään mitään digiammattilaisia ole, mutta kun innostuimme miettimään, miten voisimme omaa työtämme helpottaa, ratkaisuja löytyi!” Tays Uniklinikan ylilääkäri Hannele Hasala kertoo.
Yritys- ja startup -sarjan voitti MedicubeXin kehittämä terveyden itsemittausasema. Tällä hetkellä asemia on käytössä kahdella hyvinvointialueella ja Helsingin kaupungilla. Itsemittausasemalla potilas saa omatoimisesti tietoa elintoiminnoistaan. Sensoreiden ja kameroiden avulla laite tunnistaa esimerkiksi diabeteksen ja aivoinfarktin riskitekijöitä ja auttaa arvioimaan, onko potilaan syytä hakeutua jatkotutkimuksiin. Koska testien ottaminen hoituu automaattisesti, säästyy terveydenhuollon ammattilaisten työaikaa varsinaiseen hoitotyöhön.
”On hienoa, että myös yksityisen puolen terveydenhoitoalan toimijat nousevat positiivisella tavalla esille. Terveysteknologia on yksi Suomen nopeimmin kasvavista vientialoista, joten innovaatiot ovat koko toimialalle tärkeitä. Vuoden digiteko -kilpailun voitto on hieno tunnustus työllemme, koska se kertoo, että olemme oikealla polulla”, MedicubeXin toimitusjohtaja Vili Kostamo sanoo.
Vuoden digiteko -kilpailun voittajat julkistettiin Atea Focus -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa tänään keskiviikkona 9. lokakuuta. Yleisöäänestyksessä kisanneet kuusi finalistia valitsi tuomaristo, johon kuuluivat Maria 01 -startup-kampuksen toimitusjohtaja Sarita Runeberg, hallitusammattilainen Anni Ronkainen, Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö, kenraaliluutnantti Mikko Heiskanen, viestinnän asiantuntija Antti Isokangas sekä kilpailun järjestäneen Atea Finlandin toimitusjohtaja Juha Sihvonen. Viime vuoden voittajaa tuomaristossa edusti Siili Solutionsin Head of Maritime Sanna Vainionpää.
”Terveydenhuollon tilanne puhuttaa niin päättäjiä kuin kansalaisiakin, ja digitalisaatioon on ladattu valtavia odotuksia ongelmien ratkaisemiseksi. Siksi on hienoa, että tänä vuonna juuri terveydenhuollon digiratkaisut olivat niin laajasti edustettuina Vuoden digiteko -kilpailussa ja veivät lopulta myös molempien kategorioiden voiton”, Atea Finlandin markkinointi- ja viestintäjohtaja Hanna Vesenterä sanoo.
”Kilpailumme ytimessä on alusta lähtien ollut nostaa esiin digitalisaation valtava potentiaali parantaa ihmisten elämää, yhteiskuntia ja maailmaa. Tämän vuoden voittajat ja finalistit luovat jälleen toivoa paremmasta huomisesta ja kertovat, että Suomessa tehdään vaikuttavaa digitaalista kehitystyötä laajalla rintamalla.”
Muut finalistit
Julkishallinnon sarja
- Kansalliskirjasto: E-kirjasto
- Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde: Digitaalinen sote-keskus
Yritykset ja startupit
- Biocode: Biocode-hiilijalanjälkilaskuri
- Diakonia ammattikorkeakoulu: Huono-osaisuus Suomessa -karttasivusto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna VesenteräMarkkinointi- ja viestintäjohtajaAtea Finland Oy
Puh:+358 44 333 4422hanna.vesentera@atea.fiKuvat
Linkit
Atea Finland
Atea Finland on IT-palvelutalo, joka auttaa asiakkaitaan luomaan tuottavamman ja mielekkäämmän työympäristön – rakennamme Suomea tietotekniikalla. Olemme toimineet Suomessa yli 30 vuotta, ja meillä on yli 700 ammattilaista luomassa joustavia ja tuottavia IT-ympäristön ratkaisuja ja palveluja.
Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava IT-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on yli 8 000 työntekijää 88 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 3,0 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä. https://www.atea.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atea Finland Oy
Atean Q3 Suomessa: Palveluliiketoiminnan kasvu jatkui haastavassa markkinatilanteessa24.10.2024 12:52:15 EEST | Tiedote
Atea Finlandin palveluliiketoiminta jatkoi kasvuaan vuoden kolmannella neljänneksellä, mutta haastava markkinatilanne vaikutti erityisesti tuoteliiketoiminnan katteeseen. Katsauskauden onnistumisiin kuului muun muassa uusi, nelivuotinen Tiera-puitesopimus.
Äänestys Vuoden digiteosta alkaa – ajankohtaisissa finalisteissa korostuvat terveydenhuollon haasteet ja tasa-arvoisuus16.9.2024 14:59:11 EEST | Tiedote
Vuoden digitekoa äänestetään jo viidettä kertaa. Tänä vuonna kilpailuun kannustettiin myös startup-yrityksiä, jotka tarttuivat haasteeseen innolla. Yleisö voi antaa äänensä kolmelle julkishallinnon ja kolmelle yrityssarjan finalistille 16.–30. syyskuuta.
Atean Q2 Suomessa: Kärkipaikka IT-ulkoistuspalvelujen asiakastyytyväisyydessä12.7.2024 10:33:14 EEST | Tiedote
Atea Finlandin palveluliiketoiminta jatkoi kasvuaan vuoden toisella neljänneksellä tuoteliiketoiminnan pysyessä lähes ennallaan. Kehityspanostukset IT-ulkoistuspalveluihin ja vastuullisuuteen toivat Atealle tunnustusta.
Atealle jo viides EcoVadis-platinaluokitus27.6.2024 15:48:35 EEST | Tiedote
Atea-konserni sai viidennen kerran peräkkäin EcoVadiksen korkeimman eli platinaluokituksen ympäristö- ja yhteiskuntavastuutyöstään. Vastuullisuusarvioitsija EcoVadis on arvioinut maailmanlaajuisesti 130 000 yritystä, ja antoi platinaluokituksen niistä vain parhaalle yhdelle prosentille.
Atea kolmannen kerran Europe´s Climate Leaders -listalle2.5.2024 15:03:37 EEST | Tiedote
Atea on nimetty Climate Leaderiksi kolmatta kertaa Financial Timesin ja Statistan tutkimuksessa. Climate Leaderina Atea on ottanut merkittäviä edistysaskeleita kasvihuonekaasupäästöjensä vähentämiseksi. Pohjoismaisista yrityksistä Atea nousee kuudenneksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme