Suomen Punainen Risti SPR

Nälkäpäivän lipaskeräykseen lahjoitettiin 760 000 euroa – apua hädänalaisille Suomessa ja maailmalla

Jaa

Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon lahjoitettiin noin 760 000 euroa Nälkäpäivän lipaskeräyksen aikana. Lahjoitusten avulla autetaan hädän keskellä olevia Suomessa ja maailmalla. Verkossa voi lahjoittaa 12.10. saakka.

Nälkäpäivän lipaskerääjä ja henkilö, joka laittaa rahaa lippaaseen.
Nälkäpäivän lipaskeräykseen osallistui kaikenikäisiä vapaaehtoisia ja lahjoittajia eri puolilla Suomea. Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti

Nälkäpäivän lipaskeräys järjestettiin torstaista lauantaihin 26.–28. syyskuuta. Punaisen Ristin vapaaehtoisia nähtiin ympäri Suomen lipaskeräämässä ja järjestämässä Nälkäpäivä-tapahtumia. Sateisesta ja tuulisesta säästä huolimatta lipaskeräyksessä päästiin lähelle edellisvuoden tulosta.

– Lämmin kiitos aivan jokaiselle Nälkäpäivän lipaskeräykseen osallistuneelle vapaaehtoiselle ja lahjoittajalle. Vain muutamassa päivässä katastrofirahastoon saatiin kerättyä noin 760 000 euroa hädänalaisten auttamiseksi. On ilo huomata, että Nälkäpäivän lipaskeräys yhdistää kaikenikäisiä lapsista ikäihmisiin. Arvostamme suuresti jokaista tekoa inhimillisyyden puolesta, sanoo Suomen Punaisen Ristin varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen.

Nälkäpäivänä kerätään lahjoituksia Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Katastrofirahaston avulla Punainen Risti pystyy antamaan nopeasti apua katastrofista tai onnettomuudesta kärsiville niin kotimaassa kuin maailmalla. Katastrofirahaston keräyskulut saavat olla korkeintaan 20 prosenttia. Vähintään 80 prosenttia lahjoituksista käytetään siis avustustyöhön.

– Nälkäpäivänä kerättäviä lahjoitusvaroja ei ole ennalta sidottu mihinkään yksittäiseen kriisiin, ja siksi meillä on mahdollisuus auttaa nopeasti siellä, missä katastrofi tai kriisi iskee, Solehmainen kertoo. 

Apua humanitaaristen kriisien keskelle

Apua tarvitaan kipeästi humanitaaristen kriisien keskellä tällä hetkellä muun muassa Myanmarissa, Jemenissä, Etiopiassa ja Gazassa.  

Suomen Punainen Risti auttaa katastrofirahastostaan Yagi-taifuunin tuhojen keskellä Myanmarissa ohjaamalla 300 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon, jolla tuetaan Myanmarin Punaisen Ristin työtä paikan päällä. Trooppisessa hirmumyrskyssä kotinsa menettäneille tarjotaan esimerkiksi suojaa, puhdasta vettä, käteisavustusta ja terveydenhuoltoa. Välittömän avun lisäksi paikallista valmiutta vahvistetaan tulevien katastrofien varalle.

Lisäksi Suomen Punainen Risti on ohjannut syyskuun aikana katastrofirahastostaan 200 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon Jemenissä, missä rankkasateiden aiheuttamat tulvat ovat vaikeuttaneet miljoonien ihmisten elämää, 107 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon tulvista ja maanvyörymistä kärsivien auttamiseksi Etiopiassa sekä 50 000 euroa Etiopian Punaisen Ristin työhön koleraa vastaan.

Suomen Punainen Risti on toimittanut henkilökuntaa ja sairaalavälineistöä Punaisen Ristin kenttäsairaalaan Gazaan. Kenttäsairaala on osa laajempaa Suomen Punaisen Ristin avustustoimintaa Gazan-Israelin konfliktista kärsivien auttamiseksi. Avustustoimintaa rahoitetaan Suomen ulkoministeriön ja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston varoin.

– Jokainen lahjoitus katastrofirahastoon on tärkeä, jotta voimme jatkossakin tarjota humanitaarista apua hädänalaisille ja vahvistaa paikallisten yhteisöjen valmiutta varautua tuleviin avun tarpeisiin. Paikallisten auttamisvalmius on keskeistä katastrofin ensi hetkinä, sillä paikallinen Punainen Risti tai Punainen Puolikuu on usein ensimmäisten joukossa paikalla pelastamassa ihmishenkiä, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski.

Katastrofirahastosta apua kolmesti viikossa Suomessa

Suomessa katastrofirahaston varoilla koulutetaan Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisia ja ylläpidetään valmiutta toimia onnettomuuksissa ja kriiseissä.

Kotimaassa autetaan kadonneiden etsinnöissä, annetaan henkistä tukea kriisin tai onnettomuuden kohdanneille, hankitaan välttämättömiä perustarvikkeita tulipalossa kotinsa menettäneille sekä toimitaan tarvittaessa suuronnettomuuksissa viranomaisten tukena.

Katastrofirahastosta autetaan Suomessa äkillisen kriisin tai onnettomuuden, kuten tulipalon, kohdanneita keskimäärin kolmesti viikossa.

Nälkäpäivä-keräys jatkuu verkossa 12. lokakuuta saakka

Nälkäpäivä-keräykseen voi kerätä ja lahjoittaa verkossa 12.10. saakka osoitteessa punainenristi.fi/nalkapaiva. Verkkosivuilta löytyvät myös ohjeet MobilePay-, tekstiviesti- ja tilisiirtolahjoitusten tekemiselle.

Nälkäpäivään voi lahjoittaa:

Lähettämällä tekstiviestin SPR numeroon 16499 (15 €)
Lähettämällä tekstiviestin SPR30 numeroon 16499 (30 €)
MobilePaylla numeroon 10900
Verkossa osoitteessa punainenristi.fi/nalkapaiva
Lahjoittamalla Punaisen Ristin katastrofirahaston tilille OP FI52 5000 0120 4156 73. Saaja: Punainen Risti. Viite: 5173.

Rahankeräyslupa: RA/2020/1407 & ÅLR 2023/9568

Lisätietoja

Varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen, 050 567 6629

Kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski, 040 189 4885

Viestinnän asiantuntija Ada Bergroth, 040 610 9447

Kuvat

Nälkäpäivän lipaskerääjä ja henkilö, joka laittaa rahaa lippaaseen.
Nälkäpäivän lipaskeräykseen osallistui kaikenikäisiä vapaaehtoisia ja lahjoittajia eri puolilla Suomea. Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Kontrollera dessa säkerhetsfrågor hemma under julen – med checklistan kan man minska antalet olycksfall, särskilt i äldre personers hem12.12.2024 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Förberedelserna inför julen är ett glädjeämne. Men trots det är julperioden är förknippad med risk för olycksfall, i synnerhet bland äldre personer. Att bo ensam och nedsatt funktionsförmåga är faktorer som särskilt ökar risken för olyckor när man blir äldre. Tillsammans kan man förbättra säkerheten under festförberedelserna. Olycksfallsdagen firas fredagen den 13 december.

Tarkista nämä turvallisuusseikat kotona joulun aikaan – tarkistuslista auttaa vähentämään tapaturmia erityisesti ikääntyneen kodissa12.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Joulun ajan valmistelut tuottavat paljon iloa, mutta juhlakauteen liittyy erityisesti ikääntyneillä myös tapaturmariskejä. Iän karttuessa varsinkin yksin asuminen ja alentunut toimintakyky altistavat tapaturmille. Juhlavalmistelujen turvallisuutta voi lisätä yhdessä. Tapaturmapäivää vietetään perjantaina 13. joulukuuta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye