Kahdelle ensimmäiset liigamaalit – haastaja Classic vahvempi kevään finaaliuusinnassa
Classicin Samuli Leppäniemi ja Teemu Karppanen saivat ottaa pallot talteen ensimmäisten liigamaalien kunniaksi, kun viime kevään hopeajoukkue kaatoi kotonaan Lempäälässä mestari Oilersin 6-4.
Samuli Leppäniemi sijoitti takakulmaan illan avausmaalin ja Teemu Karppanen pelin puolivälissä vastaiskusta 4-0, kun Classic näytti pitkään karkaavan tänään selvään voittoon. Välissä olivat kotijoukkueelle osuneet Oskari Heikkilä ja Peteris Trekse.
Justus Kainulaisen ja Heikki Iiskolan nopeat kavennukset sähköistivät pelin ennen toista taukoa eikä edes Konsta Tykkyläisen ylivoimalla täsmäämä 5–2-maali päästänyt Classicia rentoutumaan. Isäntien merkkaus petti ensin tasaviisikoin ja sitten vielä alivoimalla, ja Aaro Astala ja tänään tehot 2+2 koonnut Heikki Iiskola laukoivat Öljymiehet jo maalin päähän.
Kolme minuuttia ennen loppua Classic lähetti omasta päästä pitkän pallon, Oskari Heikkilä siirsi puolustaja niskassakin poikittain ja Ville Hietarannan suora rystylaukaus löysi tiensä verkkoon etutolpan ja Oilersin maalille loukkaantumisen jälkeen palanneen Markus Laakson välistä. Heikkilä oli yhdellä maalilla ja kahdella syöttöpisteellä tänään Classicin tehokkain.
Sarja jatkuu perjantaina ottelulla Nokian KrP–Nurmon Jymy.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Maailmanmestarit kotiyleisön edessä – Indians nousi Espoon derbyn voittoon20.12.2024 21:31:08 EET | Tiedote
F-liigan miesten sarja palasi MM-kultajuhlien jälkeen tositoimiin kolmella ottelulla kärkenään Espoon derby, jossa Westend Indians kaatoi täyden katsomon edessä mestari Oilersin 3-2. Perjantain muissa otteluissa Classic löi vieraissa OLS:n jatkoajalla 6-5 ja Happee vieraissa Nurmon Jymyn peräti 9-4.
Welhot nousi kolmen maalin takaa pisteeseen, EräViikingit murskasi Jyväskylässä8.12.2024 17:46:52 EET | Tiedote
F-liigan naisten sarjassa pelattiin sunnuntaina kaksi ottelua, ja Welhot otti kauden kuudennen pisteensä vaikka hävisikin lopulta ÅIF:lle jatkoajalla 4-5.
SaiPa jatkaa voittoisana, SB-Pro kuudella tasoihin ja jatkoajalla voittoon7.12.2024 20:39:37 EET | Tiedote
F-liigaa pelattiin lauantaina kolmen naisten ottelun verran, ja SaiPa nappasi jo kolmannen perättäisen voittonsa kaatamalla vieraissa SSRA:n 4-1. Päivän muissa otteluissa FBC Loisto löi kotonaan PSS:n 8-2 ja SB-Pro vieraissa jatkoajalla Kooveen 5-4.
Hierarkia ennallaan naisten salibandykärjessä – mestari TPS vei titaanien taiston selvästi6.12.2024 16:04:00 EET | Tiedote
Hierarkia salibandyn naisten kotimaisella huipulla on ennallaan, kun mestari TPS kaatoi F-liigan kahden suuren taistelussa Classicin sen kotikaukalossa selvästi 5-1.
Neljän maalin takaa tasoihin – PSS taisteli Kuopiosta kauden avauspisteensä1.12.2024 18:36:26 EET | Tiedote
F-liigan naisten sarjassa pelattiin sunnuntaina kaksi häntäpään kamppailua, ja komeimmat käänteet nähtiin jumbofinaalissa. Siinä Porvoon Salibandyseura nousi neljän maalin takamatkalta nappaamaan kauden ensimmäisen pisteensä, vaikka Welhot olikin lopulta rangaistuslaukauksin parempi 5-4.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme