Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Vuoden katutyömaa -kilpailun voittajaksi Kruunusiltojen Hakaniemen osaprojekti

Jaa

Kruunusiltojen Hakaniemen osaprojekti palkittiin Helsingin vuoden 2024 katutyömaana. Tänä vuonna jaettiin myös Kiinteistöpalkinto, jonka voitti Kampin terveys- ja hyvinvointikeskus. Helsingin kaupungin järjestämässä kilpailussa etsitään työmaata, jossa muun muassa väliaikaiset kulkureitit, viestintä ja esteettömyys on hoidettu kadun käyttäjien näkökulmasta esimerkillisesti.

Kruunusiltojen Hakaniemen työmaailmaa ilmasta.
Voittajatyömaa on kooltaan suuri ja haastava ja sijoittuu vilkkaasti liikennöidylle, keskeiselle paikalle. YIT Suomi Oy

Vuoden katutyömaa 2024 -kilpailun voittaja on Kruunusiltojen Hakaniemen osaprojekti. Raadin mukaan voittajatyömaan toimintaa vaikeuttaa sijainti keskeisellä paikalla, jossa on vilkas liikenne. Voiton toivat väliaikaisiin liikennejärjestelyihin panostaminen sekä erinomainen asenne, joka näkyy työmaalla tilannetajuna ja rohkeutena asettaa kaupunkilaisten turvallisuus etusijalle. Työmaan asenne nosti sen voittoon myös viime vuonna.

Työmaasta vastaa Kruunusillat allianssi, tilaajana on Helsingin kaupunki.

Tänä vuonna myös Kiinteistöpalkinto

Palkinto myönnettiin Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen työmaalle. Työmaa ansioituu erityisesti visuaalisesti näyttävillä ja työmaan toiminnot rajaavilla aidoilla kaupungin keskeisessä solmukohdassa. Aidan kuvitus on kuvittaja Riku Ounaslehdon käsialaa, taitosta taas vastasi Laila Lehtinen.  

Ohikulkijoiden kiinnostus työmaata kohtaan on huomioitu muun muassa kurkistusaukoin. Työmaan opastetaulut kertovat käyttäjälle olennaisen tiedon ja ovat malliesimerkkejä selkeistä oikein sijoitetuista opastetauluista.

Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen pääurakoitsijana toimii YIT Housing ja tilaajana Helsingin kaupunki.

Kunniamaininnat hyvistä käytännöistä

Kilpailun kunniamaininnoilla haluttiin lisäksi nostaa esiin yksittäisiä onnistumisia, joita työmaaraati kohtasi usealla työmaalla. Kunniamaininnat jakoivat raatiin osallistuneet organisaatiot.

Innovaatiopalkinnon sai Mannerheimintie 14:n työmaa. Työmaalla toteutettu raskaan liikenteen odotustasku on innovatiivinen ratkaisu logistiikalle ruuhkaisella, keskeisellä paikalla. Työmaasta vastaa Jatke Toimitilat Oy, tilaajana on Sponda. Palkinnon myönsi Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry.

Väliaikaisesta pysäkkiratkaisusta palkittiin Kruunusiltojen Koirasaarentien-työmaa. Väliaikainen pysäkki Lauri Mikonpojan tie Laajasalossa Koirasaarentiellä on toteutettu esimerkillisellä tavalla. Väliaikaisen pysäkkikorokkeen pintamateriaali ja pysäkkikatos lisäävät matkustajien turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Lisäksi pysäkkijärjestelyissä on otettu huomioon esteettömyys. Työmaasta vastaa Kruunusillat allianssi, tilaajana on Helsingin kaupunki. Palkinnon myönsi Helsingin seudun liikenne (HSL).

Vihreästä siirtymästä palkittiin Itäbaanan työmaa. Työmaalla on Suomen ainoa rakennustyömaakäytössä oleva iso sähköinen kaivinkone, joka lisää työmaan ekologisuutta ja vähentää melua. Työmaasta vastaa Tieluiska Oy, tilaajana on Helsingin kaupunki. Palkinnon myönsi Infra Uusimaa ry.

Vuoden katutyömaa -kilpailu järjestettiin jo neljättä kertaa

Kilpailun tavoitteena on kehittää ja jakaa alan toimijoiden kesken hyviä työmaakäytäntöjä esimerkiksi huolehtimalla siitä, että työmaajärjestelyt, opastukset ja väliaikaiset kulkureitit ovat toimivia kadunkäyttäjille. Myös työmaan asenne on ratkaisevassa asemassa voittajaa etsittäessä.

”Asenne on avaintekijä parhaimpien ja innovatiivisimpien ratkaisujen syntymiseen työmailla. Haittojen minimoimisen tärkeys niin työmaiden edistymiselle kuin kaupunkilaisten viihtyvyydelle ja turvallisuudelle nähdään usealla työmaalla yhä selkeämmin. Yhteinen tahtotila asioiden parantamiseen on olemassa, ja hyviä käytäntöjä jaetaan esimerkiksi kaupungin työmaaoppaan kautta”, kertoo tekninen johtaja Kari Pudas Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.

Vuoden katutyömaa -kilpailussa asiantuntijaraati kiertää työmaita. Raati koostuu niin rakennusalan ammattilaisista (Infra ry) ja tilaajista (Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry, Helsingin kaupunki, HSY) kuin kaupungin toimijoista (HSL ja Helsingin seudun kauppakamari) ja esteettömyyden asiantuntijoista (Näkövammaisten liitto ja Invalidiliitto). Raadin toimintaa koordinoi Ramboll.

Kilpailun voittajat julkistettiin palkintojenjakotilaisuudessa FinnBuild-messuilla 10. lokakuuta 2024.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektinjohtaja Mikko Suikki
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Puh. 040 711 0350
mikko.suikki@hel.fi

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye