DNA uskoo edelleen vapauteen ja vastuuseen – toimistolle tullaan halusta, ei pakosta
DNA:lla työkulttuuria rakennetaan niin, että DNA:laiset haluavat tulla toimistolle. DNA:n uusi 1.8.2024 avattu pääkonttori Ilmalanlinnassa suunniteltiin yhdessä henkilöstön kanssa palvelemaan tätä tarkoitusta ja tulokset puhuvat puolestaan – pääkonttorin käyttöaste on kasvanut 20 %.
Kohtaamiset ovat tärkeitä. Se näkyy myös DNA:n henkilöstökyselyissä, joissa on viime vuosina korostunut tarve yhteisöllisyyteen. Tärkein tausta-ajatus DNA:n uuden pääkonttorin suunnittelussa onkin ollut kehittää henkilöstökokemusta. Tavoitteena on ollut yhteisöllinen ja hyvinvointia tukeva kohtaamispaikka, jonne henkilöstö haluaa tulla.
”Olemme jo vuosien ajan noudattaneet tiettyä filosofiaa: Tyytyväisimmät asiakkaat voidaan saavuttaa vain, kun henkilöstö voi hyvin. Henkilöstökokemuksen ollessa keskiössämme lähdimme uutta toimistoa suunnittelemaan DNA:laisten kanssa. Näin rakentui tila, jossa keskiössä on henkilöstömme toiveet mm. yhteisöllisyys ja erilaiset työtilatarpeet. Emme siis velvoita tai rajoita – vaan uskomme että ihmiset haluavat tulla inspiroivaan ja hyvinvointia tukevaan yhteiseen toimistoon”, DNA:n henkilöstöjohtaja Marko Rissanen kertoo.
DNA:n pääkonttorin käyttöaste on kasvanut 20 % ja uudet työskentelytilat ovat keränneet runsaasti positiivista palautetta
Ilmalanlinnaksi kutsuttu uusi pääkonttori on täynnä elämää ja vilskettä. Elokuussa jännitettiin, löytävätkö DNA:laiset uuden pääkonttorin. Jännitys osoittautui turhaksi, sillä henkilöstö on löytänyt uuden toimitilan erinomaisesti. Uuden pääkonttorin käyttöaste on kasvanut 20 %. Erinomaisen käyttöastekasvun lisäksi ja uusi toimipiste on kerännyt runsaasti positiivista palautetta henkilöstöltä.
”Uusi pääkonttorimme Ilmalanlinnassa on saanut erinomaisen vastaanoton henkilöstöltä. Ensivaikutelmina henkilöstöltä kuului paljon vau- ja onpa hienoa -lausahduksia. Osa myös ihasteli, että tilat ovat tosi valoisat, kodikkaat ja avarat. Kyläksi kutsuttu alue on erityisesti noussut esiin erittäin pidettynä osana toimistoa. Siellä DNA:laiset kohtaavat, vaihtavat ajatuksia ja luovat uusia ideoita, mikä edistää yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä", DNA:n pääluottamusmies Mika Oja kertoo.
DNA kutsui koko perheen tupaantuliaisiin – ”Haluaisin jo tulla DNA:lle töihin”
DNA kutsui myös DNA:laisten perheet tupaantuliaisiin 14. syyskuuta, jolloin koko perhe sai tutustua uusiin tiloihin. Erityisesti lapsille oli merkityksellistä nähdä, missä heidän vanhempansa työskentelevät. Eräs lapsi kommentoi: ”Haluaisin jo tulla DNA:lle töihin.” Tämä oli yksi parhaista palautteista, jonka olemme saaneet.
DNA:n moneen kertaan palkittu työkulttuuri perustuu vapaudelle ja rakentuu luottamukselle. Me emme valvo, rajoita tai velvoita ketään. Vapauden vastapaino on vastuu – vastuu päästä tavoitteisiin tavalla, jonka työntekijät ja tiimit itse katsovat parhaaksi. Uskomme, että työntekijämme hyvinvointi ja yhteisöllisyys ovat avainasemassa menestyksessämme.
Lue lisää DNA:n työnantajasivulta.
Lisätietoja medialle:
Marko Rissanen, henkilöstöjohtaja, DNA Oyj, puh. 044 220 3230, marko.rissanen@dna.fi
Mika Oja, pääluottamusmies, DNA Oyj, puh. 044 313 4130, mika.oja@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
DNA:n viestintä palvelee median edustajia numerossa 044 044 8000 ja sähköpostiosoitteessa viestinta(a)dna.fi.
Kuvat
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 1 067 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi - http://www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA:n valtakunnallinen 5G-päivitys on valmistunut ensimmäisenä Suomessa – verkko yltää kaikkiin Manner-Suomen kuntiin17.12.2024 09:55:00 EET | Tiedote
DNA:n vuonna 2019 aloittama radioverkon modernisointi ja 5G-päivitys on valmistunut. 5G-kuuluvuus vastaa 4G-palvelualuetta ja laskennallinen väestöpeitto on liki 100 prosenttia, eli 5G-palvelu on saatavilla liki kaikissa pysyvissä asuinosoitteissa. Maantieteellisesti 5G-verkko yltää kaikkiin Manner-Suomen kuntiin. 5G-rakentamisen myötä myös 4G-yhteydet ovat parantuneet merkittävästi. Verkkoja parannetaan jatkossakin asiakastarpeen perusteella.
DNA is the first operator to complete its nationwide 5G upgrade – the network reaches all municipalities in mainland Finland17.12.2024 09:55:00 EET | Press release
DNA's radio network modernisation and 5G upgrade, launched in 2019, is now complete. The 5G coverage is equivalent to the 4G service area and the calculated population coverage is close to 100%, meaning that 5G service is available at nearly all permanent residential addresses. Geographically, the 5G network reaches all municipalities in mainland Finland. The construction of 5G infrastructure has also improved 4G connections significantly. Going forward, networks will still be enhanced on the basis of customer needs.
Tältä näyttää teknologian kehitys vuonna 2025 – raportti povaa siirtymää hypestä hyötyihin12.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
DNA on tänään julkaissut vuosittaisen teknologiatrendiraporttinsa, jossa tarkastellaan tulevan vuoden tärkeimpiä kehityssuuntia. Tuoreessa raportissa povataan vuoden 2025 olevan lunastuksen aikaa. Tekoäly ottaa askeleita kohti konkreettisia hyötyjä, teknologioiden käyttöalueet kasvavat ja kestävän kehityksen tavoitteet nivoutuvat osaksi yritysten arkea.
What to expect from technological development in 2025 – DNA’s report predicts a transition from hype to helpful12.12.2024 08:00:00 EET | Press release
Today, DNA published its annual report on trends in technology, which examines some of the most important developments that can be expected over the coming year. The new report predicts that 2025 will be a year in which technology makes good on its promises. Artificial intelligence is taking steps towards tangible benefits, technology is being applied in an increasing number of areas, and sustainability targets are becoming integral aspects of day-to-day business.
DNA:n marraskuun 2024 myydyimmät puhelimet ja älykellot2.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Marraskuun Black Friday -kampanjointi näkyi DNA:n kuluttaja-asiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla. OPPO A18 nappasi kärkisijan, mutta myös kolmen suurimman laitevalmistajan, Applen, Samsungin ja OnePlussan, tuotteet ylsivät listalle. Applen iPhone 16 Pro -sarjan laitteet jatkoivat puolestaan yritysasiakkaiden marraskuun myyntilistan kärjessä. Marraskuun myydyimpänä älykellona jatkoi Apple Watch Series 10 GPS.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme