Uudistimme Suomen Pankin verkkosivut
Verkkosivu-uudistus koskee suomenpankki.fi, bofit.fi, rahamuseo.fi ja talousosaamiskeskus.fi -sivustoja. Uudistus näkyy käyttäjillemme yhtenäisinä verkkosivustoina, entistä selkeämpinä sisältöinä, raikkaana ilmeenä ja uudistuneena ihmisläheisenä kuvituksena.
Uudet verkkosivumme on rakennettu käyttäjiltämme saamien palautteiden pohjalta. Tärkeintä uudistustyössä oli ajankohtaisuuden lisääminen ja neljän eri sivuston yhdenmukaistaminen.
”Halusimme lisätä sivustojen käytettävyyttä ja parantaa julkaisujen ja tietojen löydettävyyttä verkkosivuilla. Esimerkiksi paljon käytetyt korkotiedot löytyvät uudelta suomenpankki.fi-etusivultamme helposti ja nopeasti”, verkkoviestinnän ryhmäpäällikkö Mari Hienonen kertoo.
Verkkosivu-uudistuksen tavoitteena on ollut
- yhdenmukaistaa kaikkien neljän sivuston ulkoasua ja sisältöjä sekä navigaatiologiikkaa
- korostaa ajankohtaisten sisältöjen näkyvyyttä automaattisten nostotoimintojen avulla
- päivittää teknisiä ratkaisuja ja julkaisujärjestelmää
- raikastaa visuaalista ilmettä ja parantaa sisältöjen saavutettavuutta.
Merkittävimpiä uudistuksia uusilla verkkosivuilla ovat muun muassa korkotietojen sijainti suomenpankki.fi-etusivulla sekä julkaisujen aineistohaku.
Tervetuloa vierailemaan uusilla sivuillamme
Lisätietoja
Verkkoviestinnän ryhmäpäällikkö Mari Hienonen,
puh. 09 183 2591 / mari.hienonen(at)bof.fi
Avainsanat
Linkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Finlands Bank utökar sin valutareserv19.12.2024 14:03:46 EET | Pressmeddelande
Finlands Bank utökar sin valutareserv med ca 2 miljarder euro som ett led i den regelbundna översynen av valutareserven. Samtidigt stärker Finlands Bank sina avsättningar mot den ökade valutakursrisken genom att sälja ca 10 % av sin guldreserv.
Suomen Pankki kasvattaa valuuttavarantoaan19.12.2024 14:03:46 EET | Tiedote
Suomen Pankki kasvattaa valuuttavarantoaan noin 2 mrd. euron edestä osana säännöllistä valuuttavarantoa koskevaa uudelleenarviointia. Tässä yhteydessä Suomen Pankki vahvistaa varauksiaan lisääntyvää valuuttakurssiriskiä vastaan myymällä noin 10 prosenttia kultavarannostaan.
Bank of Finland increases its foreign exchange reserves19.12.2024 14:03:46 EET | Press release
The Bank of Finland is increasing its holdings of foreign exchange reserves by approximately EUR 2 billion as part of its regular review of these reserves. At the same time, the Bank of Finland is strengthening its provisions against rising exchange rate risk by selling about 10% of its gold reserves.
Den ekonomiska tillväxten i Finland börjar långsamt repa sig17.12.2024 11:00:00 EET | Pressmeddelande
Recessionen i den finländska ekonomin ger gradvis vika. Ekonomin börjar nästa år långsamt repa sig. Återhämtningen överskuggas av osäkerheten kring de globala utsikterna. Inflationen är svag under åren framöver. De offentliga finanserna uppvisar fortsatt ett djupt underskott.
Suomen talouskasvu käynnistyy hitaasti17.12.2024 11:00:00 EET | Tiedote
Suomen talouden taantuma on jäämässä taakse. Talouden toipuminen käynnistyy ensi vuonna hitaasti ja sitä varjostaa epävarmuus maailmantalouden näkymistä. Inflaatio pysyy lähivuosina hitaana. Julkinen talous säilyy syvästi alijäämäisenä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme