Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Sirén: Oppositio toistaa välikysymyksen verran perusteettomia uhkakuvia

Jaa

Oppositio jätti tänään hallitukselle välikysymyksen, jonka taustalla on hallituksen esitys sovittelujärjestelmän kehittämisestä. Kokoomuksen kansanedustajan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirénin mukaan oppositio jatkaa välikysymyksessään perusteettomien uhkakuvien maalailua ja esittää paikkaansa pitämättömiä väitteitä hallituksen esityksen sisällöstä ja vaikutuksista.

Saara-Sofia Siren
Saara-Sofia Siren

”Toisin kuin oppositio väittää, tällä esityksellä ei puututa mitenkään työmarkkinaosapuolten vapauteen sopia palkoista ja työehdoista. Esityksellä annetaan valtakunnansovittelijalle ja sovittelulautakunnalle nykyistä vahvempi selkänoja tukea kansantalouden ja työmarkkinoiden toimivuuden kannalta kestäviä ratkaisuja. Tätäkö oppositio vastustaa? Toimivia työmarkkinoita ja kansantalouden kokonaisetua” Sirén kysyy.

Sirén torjuu jyrkästi väitteet siitä, että esityksen myötä julkisten naisvaltaisten alojen palkat eivät voisi enää kehittyä.

”On surullista, miten oppositio SDP:n ja Keskustan johdolla toistaa virheellistä väittämää siitä, että julkisten naisvaltaisten alojen palkat eivät voisi tulevaisuudessa kehittyä. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Vientiyritysten pärjääminen on edellytys julkisen sektorin palkanmaksukyvyn turvaamiselle ja julkisen sektorin palkkojen kehittymiselle. Oppositiossa on unohdettu, miten suomalainen hyvinvointi rahoitetaan”, Sirén sanoo.

”Palkkaeroja ja palkkakuoppia on jatkossakin täysin mahdollista korjata sopimusalojen sisällä kohdentamalla korkeampia palkankorotuksia eniten tarvitseville ammattiryhmille. Kohdennuksista sopiminen edellyttää toki ammattiyhdistysliikkeeltä sisäistä solidaarisuutta. Tämän lisäksi keskustelussa on unohtunut, että valtakunnallisissa työehtosopimuksissa sovitaan vain minimikorotuksista. Näitä ratkaisuja voidaan jatkossakin täydentää paikallisesti sopien. Hallitus ei puutu tähän mitenkään” Sirén jatkaa.

Sirén nostaa myös esille hallitusohjelman sisältämät useat toimet työelämän tasa-arvon edistämiseksi.

”Suomen työmarkkinat ovat varsin voimakkaasti eriytyneet sukupuolen mukaan. Tämän ongelman hallitus on tunnistanut jo hallitusohjelmaneuvotteluissa ja sitoutunut selvittämään toimenpiteitä sen ratkaisemiseksi. On hyvä muistaa, että ensisijaisesti tätä kysymystä ratkotaan koulutuspolitiikan keinoin. Hallitus edistää työelämän tasa-arvoa myös esimerkiksi kohdistamalla raskaus- ja perhevapaasyrjintään tehokkaampia keinoja sekä edistämällä työ- ja perhe-elämän parempaa yhteensovittamista. Lisäksi hallitus jatkaa kolmikantaista samapalkkaisuusohjelmaa yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa” Sirén kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye