Valon juhlaa ja elämyksiä Lux Gratiae -tapahtumassa 25.-27.10.2024 Naantalissa
Jo kolmannentoista kerran järjestettävä Lux Gratiae -tapahtuma valaisee Naantalia monin tavoin kaupungissa ja merellä lokakuun viimeisenä viikonloppuna 25.-27.10.2024.
Koko viikonlopun ajan on kaupungilla tarjolla valon juhlaa. Perjantaina 25.10. klo 19.45 syttyy jälleen ihastuttava Tullikadun kausivalaistus, jota tulevat juhlistamaan kulkueen muodossa paraatitytöt sekä valona hohtavat satuhahmot. Kulkue jatkaa yleisö mukanaan torilta Puistotielle, jonka puita koristavat naantalilaisten koululaisten rakentamat valoteokset.
Kirkkopuistossa puolestaan on esillä kolme erilaista valoteosta: Alexander Salvesenin dynaaminen valoveistos Relations of Colour, Julia Jäntin Analogue Projections, jossa jo historiaan painuneet piirtoheittimet ovat tärkeässä osassa, sekä mystistä ja aavemaista tunnelmaa tuova teos Tunnel Vision, joka on Ghost Project -kollektiivin teos. Kirkkopuiston upea valotaiteen kokonaisuus syttyy klo 20. Puisto ja Puistotie elävät valossa koko viikonlopun ajan. Puistossa on ostettavissa myös lämmintä juotavaa iltaisin viikonlopun aikana VG:n vapaaehtoisten järjestämänä.
Valon juhlaa on ensi kertaa myös merellä lauantaina 26.10. klo 18 alkaen. Naantalin Purjehdusseuran junioritoiminta järjestää Valopurjehduksen Naantalin Kylpylän edustalla. Purjeveneet tuovat valoa pimeälle merelle valolaittein koristelluin purjein. Purjehduksella on säävaraus.
Historiaa, kuvataidetta, runoja, musiikkia ja vaellusta
Naantalin taidehuoneella voi viikonlopun aikana nauttia naantalilaisen Luovat-ryhmän kuvataiteesta ja Sulkakynät-ryhmän runoista, jonka kokonaisuuden teemana on Silta. Historiasta kiinnostuneille on perjantaina klo 18 tiedossa esitelmä Ukko-Pekan sillan rakentamisesta. Esitelmöitsijä on Naantali-opas Mirja Kujala.
Historiaan ja erityisesti Kultarantaan ja sen kesäasukkaisiin liittyviin kokemuksiin voi vielä viikonlopun aikana tutustua Naantalin museon näyttelyssä Naantalilaisten Kultaranta. Kaupungin varhaisinta historiaa esittelevä arkeologinen näyttely ja viehättävä luostarin pienoismalli ovat myös avoinna yleisölle.
Lauantain 26.10. ohjelma käynnistyy perinteisesti Jaakobin kävelyllä. Matka alkaa Naantalin kirkolta Jaakobin pyhiinvaellusreittiä pitkin Rymättylän kirkolle. Matkaa kertyy n. 25 km, joten paluukuljetus on järjestetty. Osallistuminen (10 €) vaatii ilmoittautumisen 18.10. mennessä.
Lauantai-ilta huipentuu Naantalin kirkossa kuultavaan Kuun valossa -konserttiin. Konsertin solistina laulaa upea sopraano Mari Palo. Häntä säestävät Maija Linkola, viulu ja Jukka Nykänen, piano. Ohjelmassa on klassisen ja kevyemmän musiikin rakastettuja säveliä.
Sunnuntaina 27.10. tekstauksesta kiinnostuneilla on tilaisuus opetella sivellintekstausta Naantalin museossa järjestettävässä työpajassa. Paja antaa välineet ja valmiudet koristella vaikka itse tehdyt kortit kauniilla tekstauksella. Osallistuminen (20 €) vaatii ilmoittautumisen 18.10. mennessä.
Lux Gratiae -tapahtuman järjestävät Naantalin kaupungin kulttuuripalvelut, Naantalin Musiikkijuhlat, Visit Naantali, Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry, Vallis Gratiae -yhdistys ry, Armonlaakson vaeltajat ry, Naantalin ja Rymättylän seurakunnat. Tapahtumaa tukee Naantalin Energia Oy.
Ohjelma
Perjantai 25.10.
klo 19.45 Valon juhlaa Tullikadulla ja Puistotiellä ja klo 20 Kirkkopuistossa. Valoteokset ovat esillä koko viikonlopun ajan.
klo 13–18 Luovat: Taidenäyttely teemalla SILTA, Naantalin taidehuone, Mannerheiminkatu 5. Luovat-ryhmän taidetta ja Sulkakynien runoja
klo 18 Esitelmä Ukko-Pekan sillan rakentamisesta, Naantalin taidehuone, Mannerheiminkatu 5. Esitelmän pitää Mirja Kujala.
Lauantai 26.10.
klo 9 Jaakobin kävely Naantalin kirkolta Rymättylän kirkolle. Perillä Rymättylässä on seurakunta järjestänyt kahvitusta. Kävelijöille on tarjolla paluukuljetus n. klo 15.30. Ilmoittautumiset etukäteen 18.10.2024 mennessä osoitteeseen armonlaaksonvaeltajat@gmail.com Osallistumismaksu 10 €.
Lauantaina 26.10. klo 11–15 Naantalin museon näyttelyt avoinna, museon Humpissa, Mannerheiminkatu 21. Esillä naantalilaisten Kultaranta-kokemuksista ja presidenteistä kertova näyttely "Naantalilaisten Kultaranta". Lisäksi kaupungin varhaisinta historiaa esittelevät arkeologianäyttely ja viehättävä luostarin pienoismalli. Pääsymaksu 3 € tai Museokortti.
Lauantai 26.10. klo 12–17, Luovat Taidenäyttely teemalla SILTA, Naantalin Taidehuone, Mannerheiminkatu 5.
Lauantai 26.10. klo 18 alkaen, Valopurjehdus - Lux Gratiae merellä! Naantalin Kylpylän lahdella. Naantalin Purjehdusseuran junioritoiminta järjestää Valopurjehduksen säävarauksella.
Lauantai 26.10. klo 19 Kuun valossa -konsertti, Naantalin kirkossa, Mari Palo, sopraano, Maija Linkola, viulu ja Jukka Nykänen, piano.
Liput: 39 € peruslippu / 20 € opiskelijat ja alle 18-v. (A-hintaluokka), 20 € (näkyvyydeltä rajallinen B-hintaluokka). Lipunmyynti Kuun valossa -konserttiin lippu.fi. Naantalin Seniorikortilla saat ovelta ostetusta lipusta 20 % alennusta.
Sunnuntai 27.10.
klo 11–14, Sivellintekstauksen työpaja, Naantalin museon Lillan, Mannerheiminkatu 21. Välineenä ovat sivellintussi ja harjoituspaperit, joiden käyttöä on opastamassa Sari Härkönen-Rand / Kotokunnas Art. Kurssin osallistumismaksu on 20 € sisältäen tarvikkeet. Ilmoittautumiset osoitteeseen museo@naantali.fi 18.10. mennessä.
klo 11–15 Naantalin museon näyttelyt avoinna, Museon Humpissa, Mannerheiminkatu 21. Ks. yllä.
klo 14, Sulkakynät Naantalin taidehuoneella, Mannerheiminkatu 5. Sulkakynät-ryhmä esittää omia runojaan.
klo 12–17, Luovat Taidenäyttely teemalla SILTA, Naantalin taidehuone, Mannerheiminkatu 5. Ks. kuvaus yllä.
Pidätämme oikeuden ohjelman muutoksiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu AnttilaKulttuuri- ja viestintäsuunnittelija
Naantalin kaupunki
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Naantalilaisille tarjotaan työllisyyspalveluita pian Raisiossa23.12.2024 09:22:04 EET | Tiedote
Työvoimapalvelut uudistuvat 1.1.2025. Valtion ylläpitämät TE-toimistot lakkaavat 31.12.2024 ja työvoimapalvelut siirtyvät kuntien tehtäväksi. Naantalin lähipalveluita tuottaa Raisio. Naantalin kaupungilla työllisyyspalveluiden parissa tekee töitä kolmen hengen tiimi.
Naantalissa panostetaan laajasti Liikkuvat-toimintaan17.12.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Naantali valittiin Liikkuva kunta -toimintaan vuodeksi 2024. Tämän myötä kunnassa on lisätty liikkumista yhteistyössä Liikkuvat-kokonaisuuden kanssa. Vuoden työskentelyn aikana Naantalissa kehitettiin perheliikuntaa, Koulu-PT-toimintaa sekä Kunnossa kassulle -mallia. Lisäksi käynnistettiin Leiki ja liiku -toimintaa varhaiskasvatusikäisille.
Naantalin Maarianrinteen korttelin kehittäminen etenee12.12.2024 13:35:40 EET | Tiedote
Naantalin kaupunginhallitus käsittelee 16.12.2024 esitystä päättää määräaikainen maanvuokrasopimus Oy Marianrinteen (osoite Maariankatu 2-4) ja Naantalin kaupungin välillä.
Naantalin Taimonrannasta kehitetään viihtyisä ja merellinen alue kaikille9.12.2024 19:01:16 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 9.12.2024 asemakaavamuutoksen, joka mahdollistaa merenläheistä asumista noin 240 henkilölle Taimonrantaan, pyöräreittejä, esteettömän rantasaunan, avaran toiminnallisen puiston ja rantaraitin jatkumisen Vanhastakaupungista Soinisiin asti.
Naantalin ilmastopäästöt pysyvät laskussa3.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen ympäristökeskus on julkaissut kaikkien Suomen kuntien ennakkotiedon vuoden 2023 kasvihuonekaasupäästöistä. Naantalin päästöt vähenivät edellisvuodesta jopa 12 %, kun kaikkien Suomen kuntien päästöt laskivat keskimäärin 9 %.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme