Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Loimaan eteläisen kotihoidon tilannetta ratkotaan yhteistyössä – asiakkaiden palvelut on turvattu

Jaa

Julkisuudessa on annettu virheellinen kuva siitä, että Loimaan eteläisen kotihoidon haastava tilanne johtuisi työyhteisölle elokuussa järjestetystä sisäisestä koulutuksesta. Työyhteisön tilanne on ollut ennen koulutusta ja on edelleen haasteellinen ja siihen haetaan ratkaisuja parhaillaan. Työyhteisön tilanne ei kuitenkaan vaikuta kotihoidon asiakkaiden palveluihin. Loimaan kotihoidon asiakkaiden palvelut on turvattu ja turvataan jatkossakin.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa ylänurkassa on Varhan logo.

Elokuussa järjestetyn koulutuksen teema oli itsensä johtaminen ja sisältö rakennettiin niiden huolien ja ongelmien pohjalta, mitä työyhteisöstä nostettiin esille. Joidenkin työntekijöiden alaistaidoissa ja päivittäisessä vuorovaikutuksessa on ollut haasteita. Kyseinen sisäinen koulutus oli Varhan ikääntyneiden asiantuntijapalveluiden kanssa sovittu järjestettäväksi jo keväällä, mutta sen toteuttaminen oli sovittu kesälomien vuoksi elokuulle.

Ikääntyneiden palveluiden esihenkilöt ovat informoineet työyhteisöä jo keväällä 2024 kyseisen koulutuksen järjestämisestä, mutta syyt koulutuksen järjestämisen taustalla eivät selvästikään ole olleet kaikkien työntekijöiden tiedossa.

– Olemme epäonnistuneet koulutuksen järjestämiseen johtaneiden syiden avaamisessa henkilökunnalle, toteaa vs. palvelujohtaja Susanna Kaunisto.

Työyhteisön tämänhetkistä tilannetta on käyty läpi Varhan hr:n ja ikääntyneiden palveluiden esihenkilöiden kanssa. Heti koulutuksen jälkeen järjestettiin esihenkilöiden ja henkilöstön edustajien kanssa keskustelutilaisuus, jossa käytiin läpi koulutuksen herättämiä palautteita. Tilanteessa on kuultu myöhemmin työntekijöitä, henkilöstön edustajia ja esihenkilöitä. Lisäksi henkilöstön edustajille ja esihenkilöille on järjestetty yhteinen keskustelutilaisuus tällä viikolla. Tilannetta ratkotaan yhteistyössä edelleen.

– Työyhteisön tilanne on erittäin haasteellinen ja pyrimme löytämään siihen ratkaisuja. Hankimme nyt työyhteisölle työnohjausta ja muuta tukea. Uudistamme myös organisaation johtamisrakennetta, vs. palvelujohtaja Susanna Kaunisto jatkaa.

Lisäksi työntekijöitä on ohjattu ja ohjataan edelleen aina tarpeen mukaan ottamaan yhteyttä työterveyshuoltoon. Myös yksikön esihenkilöt saavat tukea tilanteessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

I Varhas arbetshälsoenkät framhävs betydelsen av gemenskap i vardagen20.12.2024 10:00:00 EET | Pressmeddelande

En arbetshälsoenkät genomfördes i Egentliga Finlands välfärdsområde i oktober-november 2024. Resultaten av enkäten visar att Varhas styrkor är gemenskap i vardagen och ett högklassigt chefsarbete. Den positiva utvecklingen syns också i att andelen personer som återhämtar sig väl från sitt arbete har ökat. Personalens upplevelse av sitt eget välbefinnande har förbättrats.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye