Sara Hildénin taidemuseo

Maaria Wirkkalan laaja näyttely Sara Hildénin taidemuseossa

Jaa

Maaria Wirkkalan 12. lokakuuta avautuva näyttely on katsaus taiteilijan yli 40-vuotiseen uraan. Esillä on muunnelmia vanhoista teoksista sekä tätä näyttelyä varten tehtyjä uusia teoksia.

Maaria Wirkkalan taiteellinen muotokuva sinisessä valossa, tikkaiden vierellä.
Maaria Wirkkala Marja Pirilä

Maaria Wirkkala (s. 1954) on ollut monella tapaa uranuurtaja niin estetiikassaan, materiaalin käytössään kuin käsitteellisessä lähestymistavassaan. Taiteessaan hän yhdistää kuvanveistoa, installaatiotaidetta, videokuvaa ja jopa performatiivisuutta. Tila, valo ja aika ovat hänen teostensa rakennusaineita. Hänen visuaalista sanastoaan ovat lasitikkaat, kivet, postikortit, tuolit, talomuodot ja perhoset, jotka saavat eri teoksissa joka kerta uuden merkityksen.

Maaria Wirkkalan teokset rakentuvat tilaan. Usein niiden lähtökohtana ovat erilaiset kahtiajaot kuten menneisyys/nykyisyys, läsnäolo/poissaolo, valo/pimeys, liike/pysähtyneisyys, muistaminen/unohtaminen, kätkeminen/näyttäminen.

Maaria Wirkkala kertoo luovansa hetkiä ja paikkoja. Hänen työskentelytapansa ehtona on hyväksyä juuri se tilanne, jossa hän teosta tehdessään on. Hän käyttää materiaalinaan olosuhteita, henkilökohtaista mielentilaansa sekä aikaa, jossa elämme. Uransa alusta asti hän on käsitellyt kysymystä toiseudesta, ulkopuolisuudesta ja todellisen kommunikaation mahdottomuudesta. ”Toista voi vain yrittää ymmärtää”, taiteilija toteaa.

Venetsian biennaaleihin Maaria Wirkkala osallistui vuosina 1995, 2001 ja 2007, jolloin hän sai käyttöönsä Aalto-paviljongin. Sinne pystytetty teos Landing Prohibited – Vietato Lo Sbarco on yksi suomalaisen nykytaiteen klassikoista, joka on parhaillaan esillä Istanbulissa Arter-museon näyttelyssä. Taiteilijan teoksia on ollut esillä myös Japanissa Echigo-Tsumarin taidetriennaalissa vuodesta 2003 alkaen sekä Japanin Northern Alps -taidefestivaaleilla (2017, 2021). Hänen installaationsa Not So Innocent oli esillä ensimmäisessä Helsinki Biennaalissa vuonna 2021.

Sukupolvensa merkittäviin taiteilijoihin kuuluva Maaria Wirkkala sai vuonna 1991 ensimmäisenä taiteilijana arvostetun pohjoismaisen Ars Fennica -taidepalkinnon. Vuonna 2008 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.

Maaria Wirkkala: EDES TAKAISIN Back for a moment 12.10.2024–19.1.2025 Sara Hildénin taidemuseossa

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan kuvitettu näyttelykirja (Sara Hildénin taidemuseon julkaisuja 109, suomi – englanti). Kirjan artikkeleista vastaavat taiteentutkija Hanna Johansson, vapaa kuraattori René Block, Art Front Galleryn taiteellinen johtaja, kuraattori Fram Kitagawa sekä museonjohtaja emerita Maija Tanninen-Mattila.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hämärässä metsäisessä maisemassa kaksi sisäkkäistä, läpinäkyvää taloa, joiden sisäpuolelta hohkaa valo.
The Seventh Room, 1987. Kuva: H. Ruuskanen. © 2024 Maaria Wirkkala
The Seventh Room, 1987. Kuva: H. Ruuskanen. © 2024 Maaria Wirkkala
Lataa
Maaria Wirkkala
Maaria Wirkkala
Marja Pirilä
Lataa

Linkit

Sara Hildénin taidemuseo

Sara Hildénin taidemuseo on Sara Hildénin Säätiön kokoelman pysyvä koti. Kokoelma on elävä kokonaisuus, joka karttuu vuosittain uusilla merkittävillä ja ajankohtaisilla taideteoksilla. Nykyään se on yksi Suomen laajimmista ja merkittävimmistä modernin ja nykytaiteen kokoelmista. Säätiön nykytaiteen kokoelma on tarjonnut lähtökohdan monipuoliselle näyttely-yhteistyölle, joka on tehnyt mahdolliseksi monet merkittävät sekä suomalaista että ulkomaista nykytaidetta esittelevät näyttelyt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sara Hildénin taidemuseo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye