Kokoomuksen Partanen: "SDP:ltä poliittisen pelottelun ennätys"
Opposition johtopuolue SDP lähetti sunnuntaina yli kaksikymmentä tiedotetta, jossa se jatkoi perusteettomien uhkakuvien maalailua ja paikkaansa pitämättömien väitteiden esittämistä hallituksen esityksestä sovittelujärjestelmän kehittämiseksi, sanoo kokoomuksen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Karoliina Partanen.
”Perjantain välikysymys ei ilmeisesti riittänyt sosialidemokraateille, joten he päättivät käynnistää ennätystehtaan – lopputuloksena on pelonlietsonnan ja populismin kiistaton Suomen ennätys. Kaikkia esitettyjä vääriä väitteitä on mahdotonta oikoa”, Partanen laukoo.
”Toisin kuin oppositio väittää, tällä esityksellä ei puututa mitenkään työmarkkinaosapuolten vapauteen sopia palkoista ja työehdoista. Esityksellä annetaan valtakunnansovittelijalle ja sovittelulautakunnalle nykyistä vahvempi selkänoja tukea työmarkkinoiden toimivuuden ja kansantalouden kokonaisedun kannalta kestäviä ratkaisuja. Jatkossa asioita ei myöskään kannata viedä ”päätyyn asti” sovittelijalle pelkästään osoituksena voimannäytöstä”, Partanen sanoo.
Partanen kiistää jyrkästi opposition syytökset siitä, että esityksen myötä julkisten alojen palkat olisi ikuisesti betonoitu kuoppaan.
”On vahingollista, että tosiasioissa pysymisen sijaan oppositio SDP:n johdolla on ottanut työkalukseen pelottelun ja eripuran lietsomisen. On yksiselitteisen virheellistä väittää, että julkisten naisvaltaisten alojen palkat eivät voisi tulevaisuudessa kehittyä. Työmarkkinaosapuolilla on jatkossakin täydet mahdollisuudet kehittää eri alojen palkkausta sopimalla. Valtakunnansovittelijakin on joutunut puuttumaan liikaan liioitteluun toteamalla, että muutokset sovittelutyöhön eivät ole kovin dramaattisia”, Partanen sanoo.
”Ja vaikka tätä esitystä ei olisi, on vientiyritysten pärjääminen ehdoton edellytys julkisen sektorin palkanmaksukyvyn turvaamiselle ja suomalaisten palkkojen nousulle. Oppositiossa on täysin unohdettu, että me suomalaiset elämme viennistä. Viennin kautta taistellaan suomalaisille osa maailman talouskakusta. Unohdus on isänmaan kannalta valitettava”, Partanen jatkaa.
”Hallitus on myös ehdottoman sitoutunut parantamaan julkisen sektorin työelämän laatua ja työelämän tasa-arvoa. Hyvän työn ohjelma sote-sektorilla on tästä esimerkki. Sen avulla parannetaan mm. työajan käyttöä, työoloja ja -hyvinvointia sote-alalla. Työvoiman saatavuutta voidaan myös turvata erilaisilla valtakunnallisia sopimuksia täydentävillä paikallisilla ratkaisuilla. Raskaus- ja perhevapaasyrjintään puuttumisen lisäksi hallitus selvittää toimenpiteitä työmarkkinoiden segregaation purkamiseksi. Työmarkkinoiden voimakas eriytyminen miesten ja naisten aloiksi on suurin selittävä tekijä sukupuolten välisille palkkaeroille”, Partanen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina PartanenKansanedustaja
Savo-Karjalan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kilpi: Aserikoksista kovemmat rangaistukset21.12.2024 12:37:06 EET | Tiedote
Orpon hallitus kiristää ampuma-aserikoksista annettavia rangaistuksia. Tulevaisuudessa luvattoman ampuma-aseen hallussapidosta julkisella paikalla tuomitaan pääsääntöisesti ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi iloitsee uudistuksesta ja katsoo, että aserikollisuuden vakavuuden tulee ilmetä myös langetettavista rangaistuksista.
Joni Määttä Kokoomuksen eduskuntaryhmän viestinnän asiantuntijaksi19.12.2024 14:50:25 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on kokouksessaan torstaina 19.12.2024 valinnut uudeksi eduskuntaryhmän viestinnän asiantuntijaksi Joni Määtän.
Kokoomuksen Valkonen: Suurten investointien verokannustin luo mahdollisuuksia kasvuun - ”Iso työkalu”19.12.2024 14:08:59 EET | Tiedote
Esitys suurten ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävien investointien verohyvityksestä on tänään hyväksytty valtioneuvostossa. Verokannustin on merkittävä kasvutoimi, jolla vauhditetaan Suomeen suunnitteilla olevia puhtaan siirtymän investointeja ja houkutellaan niitä lisää.
Kokoomuksen Kopra: Venäjän uhka ei poistu - puolustuksen kehittämistä on jatkettava19.12.2024 13:40:32 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on tänään antanut eduskunnalle puolustusselonteon. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Koprasta (kok) puolustuksen kehittäminen on välttämätöntä selonteossa kuvatulla tavalla.
Kokoomuksen Limnell: Turvallisuus on jokaisen oikeus, mutta myös velvollisuus19.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Turvallisuus on viime aikoina noussut keskeiseksi puheenaiheeksi Suomessa. Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell korostaa, että turvallisuus ei ole vain perusoikeus, vaan myös jokaisen vastuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme