Kokoomuksen Limnell: Hallituksen panostukset kvanttiteknologiaan ovat tärkeitä Suomen tulevaisuudelle
Kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnell painottaa, että hallituksen investoinnit kvanttiteknologiaan ovat ratkaisevia Suomen teknologisen kilpailukyvyn, turvallisuuden ja talouskasvun turvaamiseksi tulevaisuudessa.
Kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnell painottaa, että hallituksen investoinnit kvanttiteknologiaan ovat ratkaisevia Suomen teknologisen kilpailukyvyn, turvallisuuden ja talouskasvun turvaamiseksi tulevaisuudessa. Limnellin mukaan kvanttiteknologialla on valtava potentiaali useilla aloilla, kuten kyberturvallisuudessa, lääketieteessä ja teollisuudessa.
"Kvanttiteknologia mahdollistaa kyvykkyyksiä, jotka ovat kriittisiä valtion turvallisuuden ja elinkeinoelämän kannalta. Tämä teknologia voi mullistaa esimerkiksi salaustekniikat ja tekoälyjärjestelmät, minkä vuoksi se on keskeinen osa nykyistä geopoliittista kilpailua", Limnell toteaa.
Suomi on noussut merkittäväksi toimijaksi kvanttiteknologian alalla ja sen asema vahvistuu entisestään hallituksen päätösten myötä. Vuodesta 2024 lähtien Suomi sijoittaa 79 miljoonaa euroa Kvanttinova-puhdastilaympäristön kehittämiseen sekä 70 miljoonaa euroa 300 kubitin kvanttitietokoneeseen. Lisäksi Suomen Akatemia tukee kvanttilippulaivaa 13 miljoonalla eurolla.
"Suomen tulee hyödyntää vahvaa innovaatio-osaamistaan ja tiivistää yhteistyötään kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Näin voimme varmistaa, että Suomi on jatkossakin vahva globaali toimija kvanttiteknologiassa", Limnell korostaa.
Limnellin mukaan hallituksen tavoitteet nostaa tutkimus- ja kehitystoiminnan osuus BKT:ä 4 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä ovat merkittäviä askeleita kohti Suomen menestystä kvanttiteknologian globaalissa kilpailussa.
"Nyt on aika toimia ja rakentaa Suomesta kvanttiosaamisen keskus, joka tuottaa paitsi teknologista kilpailukykyä myös talouskasvua pitkälle tulevaisuuteen", Limnell sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarno LimnellKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kilpi: Aserikoksista kovemmat rangaistukset21.12.2024 12:37:06 EET | Tiedote
Orpon hallitus kiristää ampuma-aserikoksista annettavia rangaistuksia. Tulevaisuudessa luvattoman ampuma-aseen hallussapidosta julkisella paikalla tuomitaan pääsääntöisesti ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi iloitsee uudistuksesta ja katsoo, että aserikollisuuden vakavuuden tulee ilmetä myös langetettavista rangaistuksista.
Joni Määttä Kokoomuksen eduskuntaryhmän viestinnän asiantuntijaksi19.12.2024 14:50:25 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on kokouksessaan torstaina 19.12.2024 valinnut uudeksi eduskuntaryhmän viestinnän asiantuntijaksi Joni Määtän.
Kokoomuksen Valkonen: Suurten investointien verokannustin luo mahdollisuuksia kasvuun - ”Iso työkalu”19.12.2024 14:08:59 EET | Tiedote
Esitys suurten ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävien investointien verohyvityksestä on tänään hyväksytty valtioneuvostossa. Verokannustin on merkittävä kasvutoimi, jolla vauhditetaan Suomeen suunnitteilla olevia puhtaan siirtymän investointeja ja houkutellaan niitä lisää.
Kokoomuksen Kopra: Venäjän uhka ei poistu - puolustuksen kehittämistä on jatkettava19.12.2024 13:40:32 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on tänään antanut eduskunnalle puolustusselonteon. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Koprasta (kok) puolustuksen kehittäminen on välttämätöntä selonteossa kuvatulla tavalla.
Kokoomuksen Limnell: Turvallisuus on jokaisen oikeus, mutta myös velvollisuus19.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Turvallisuus on viime aikoina noussut keskeiseksi puheenaiheeksi Suomessa. Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell korostaa, että turvallisuus ei ole vain perusoikeus, vaan myös jokaisen vastuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme