KrP:n voittoputkelle päätös – TPS taisteli pisteet Nokialta
Kauden kaikki aiemmat seitsemän otteluaan voittanut Nokian KrP kohtasi tänään parempansa, kun TPS haki loistavasti torjuneen Oskari Fäldenin johdolla pisteet Nokialta 4–3-voitolla. Maaottelutauolle jäävän F-liigan maanantain muut voittajat olivat Oilers ja Classic, jotka lunastivat samalla jatkopaikat Suomen Cupissa.
Nokialla nähtiin maaleja vasta toisessa erässä, jossa Juuso Ahola siirsi ensin ylivoimalla KrP:n johtoon. Erän toisella puolikkaalla TPS iski kuitenkin kaikki neljä maaliaan. Ensin Waltteri Vesterinen tasoitti näyttävällä rangaistuslaukauksella, ja erän lopulla TPS shokeerasi isännät rankaisemalla kolme kertaa runsaassa puolessa minuutissa. Ensin Pyry Kauppinen sivalsi ylivoimalla johtomaalin, melkein suoraan aloituksesta Olli Laine ampaisi sijoittamaan etukulmaan eron kahteen ja kruunuksi vielä Alex Eklund päätti vastaisku komeaan 4–1-maaliin. KrP kavensi kolmannessa erässä kahdesti ja kehitti hyökkäyspäähän melkoisen myllytyksen, mutta maajoukkuevahti Oskari Fälden ehti yhä uudelleen pallon tielle.
Pääkaupunkiseudulla pelattiin koululaisten syysloman teemalla jo iltapäivällä, kun Oilers pusersi 5–4-voiton EräViikingeistä. Vielä pelin puolivälissä oltiin tasalukemissa 2-2, mutta viime kausilla liigapaikastaan karsinut altavastaaja haastoi mestareita urheasti, kun ensin Oliver Sillanpää ja kolmannen erän alussa Simon Stransky nostivat EräViikingit hetkeksi jopa 4–2-johtoon. Santeri Lindfors kuitenkin kavensi saman tien, ja erän puolivälissä Heikki Iiskola sivalsi lähivapaalyöntitilanteesta tasoituksen etukulmaan. Vieraiden haaveet pisteistä murenivat runsaat kaksi minuuttia ennen loppua, kun Aaro Astala nosti Öljymiesten voittomaalin.
Illan kolmannessa ottelussa lukemat olivat selvät, kun Classic murskasi kotonaan Lempäälässä LASBin 11-1 vietyään jo avauserän 3-1. Sen viimeisellä minuutilla laukoi vieraiden ainoan osuman Niko Einiö. Toisen erän jälkeen Classic johti 7-1, ja päätösjaksolla se osui vielä neljästi. Ville Lastikka kokosi tehot 4+1, Jami Manninen 3+1 ja Tiitus Salokangas 2+1.
Tulevana viikonloppuna on huippusalibandyssa ohjelmassa Turussa ja Raumalla pelattava kärkimaiden EFT-turnaus, ja F-liigan miesten sarja jatkuu torstaina 24.10. ottelulla TPS–Classic.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Maailmanmestarit kotiyleisön edessä – Indians nousi Espoon derbyn voittoon20.12.2024 21:31:08 EET | Tiedote
F-liigan miesten sarja palasi MM-kultajuhlien jälkeen tositoimiin kolmella ottelulla kärkenään Espoon derby, jossa Westend Indians kaatoi täyden katsomon edessä mestari Oilersin 3-2. Perjantain muissa otteluissa Classic löi vieraissa OLS:n jatkoajalla 6-5 ja Happee vieraissa Nurmon Jymyn peräti 9-4.
Welhot nousi kolmen maalin takaa pisteeseen, EräViikingit murskasi Jyväskylässä8.12.2024 17:46:52 EET | Tiedote
F-liigan naisten sarjassa pelattiin sunnuntaina kaksi ottelua, ja Welhot otti kauden kuudennen pisteensä vaikka hävisikin lopulta ÅIF:lle jatkoajalla 4-5.
SaiPa jatkaa voittoisana, SB-Pro kuudella tasoihin ja jatkoajalla voittoon7.12.2024 20:39:37 EET | Tiedote
F-liigaa pelattiin lauantaina kolmen naisten ottelun verran, ja SaiPa nappasi jo kolmannen perättäisen voittonsa kaatamalla vieraissa SSRA:n 4-1. Päivän muissa otteluissa FBC Loisto löi kotonaan PSS:n 8-2 ja SB-Pro vieraissa jatkoajalla Kooveen 5-4.
Hierarkia ennallaan naisten salibandykärjessä – mestari TPS vei titaanien taiston selvästi6.12.2024 16:04:00 EET | Tiedote
Hierarkia salibandyn naisten kotimaisella huipulla on ennallaan, kun mestari TPS kaatoi F-liigan kahden suuren taistelussa Classicin sen kotikaukalossa selvästi 5-1.
Neljän maalin takaa tasoihin – PSS taisteli Kuopiosta kauden avauspisteensä1.12.2024 18:36:26 EET | Tiedote
F-liigan naisten sarjassa pelattiin sunnuntaina kaksi häntäpään kamppailua, ja komeimmat käänteet nähtiin jumbofinaalissa. Siinä Porvoon Salibandyseura nousi neljän maalin takamatkalta nappaamaan kauden ensimmäisen pisteensä, vaikka Welhot olikin lopulta rangaistuslaukauksin parempi 5-4.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme