KOVA huolissaan asunnottomuustilanteen kehittymisestä
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry on huolissaan Suomen asunnottomuustilanteesta ja sen kehittymisestä. Sosiaaliturvan leikkaukset, työttömyyden kasvu ja lisääntyneet häätöjen määrät uhkaavat kääntää asunnottomuuden nousuun vuosien tauon jälkeen.
Asia on nyt erityisen ajankohtainen, sillä huomenna torstaina 17.10. vietetään valtakunnallista Asunnottomien yötä. Viime aikoina on käyty paljon keskustelua sosiaaliturvan leikkausten vaikutuksista ihmisten arkeen. KOVA on huolissaan sosiaaliturvaleikkausten ja työttömyyden kasvun vaikutuksista ihmisten mahdollisuuksiin pitää kiinni asunnostaan. Häädöt ovat lähteneet jo merkittävään kasvuun. Lisäksi osaa tukien saajista saatetaan velvoittaa etsimään edullisempaa asuntoa.
Vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiöissä pyritään ehkäisemään häätöjä viimeiseen asti ja siinä työssä asumisneuvonnalla on erittäin tärkeä rooli. Valitettavasti asumisneuvonnan kysyntä on kasvanut huomattavasti eikä sen resurssit välttämättä enää riitä kaikkien auttamiseen. Sen vuoksi onkin ikävää, että maan hallitus puolitti asumisneuvonnan avustusmäärärahan vuoden 2024 alusta 4 miljoonasta eurosta vuodessa 2 miljoonaan euroon vuodessa.
- On väistämätöntä, että häätöjen määrän merkittävän kasvun vaikutukset tulemme näkemään myös asunnottomuustilastoissa. Pelkään pahoin, että ensimmäistä kertaa vuosiin asunnottomien määrä lähtee nousuun, KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen sanoo. Kohtuuhintainen asuminen on keskeinen tekijä asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä, mutta valitettavasti joillekin pienituloisille jo omakustannusperusteisetkin vuokra-asunnot ovat liian kalliita. Kun entistä pienempien ja edullisempien asuntojen kysyntä kasvaa, kohtuuhintaisten asuntotoimijoiden on hankalaa vastata äkillisiin kysynnän muutoksiin, sillä kiinteistöjen huoneistojakauma ei jousta helposti, Parkkonen päättää.
KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen puhuu huomenna 17.10. klo 15.50 Asunnottomien yön valtakunnallisessa päätapahtumassa Helsingin Kansalaistorilla. Hänen puheenvuoronsa aihe on: Kohtuuhintainen asuminen asunnottomuuden ennaltaehkäisijänä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni ParkkonentoimitusjohtajaKohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry
Puh:040 593 3338jouni.parkkonen@kovary.fiTietoja julkaisijasta
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.
KOVAlla on 133 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä yli 330 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2024 yhteensä noin 6 200 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KOVA ry
Kommentti: Rakentamislaki kannustaa edistämään vähähiilisyyttä ja elinkaarikestävyyttä17.12.2024 10:20:10 EET | Tiedote
Uusi rakentamislaki tulee asteittain voimaan 1.1.2025 ja 1.1.2026. Parhaillaan lakiin liittyvä muutosesitys eli niin sanottu korjaussarja on eduskunnan käsittelyssä, ja se hyväksyttäneen äänestyksessä tänään. Uuden rakentamislain tärkeimpinä tavoitteina on hillitä ilmastonmuutosta ja auttaa rakennuksia sopeutumaan sen vaikutuksiin sekä edistää kiertotalouden tavoitteita; lisäksi rakennushankkeiden hallinnollista taakkaa halutaan vähentää erityisesti pienissä hankkeissa. Uusi rakentamislaki lisää myös rakennusalan digitaalisuutta ja yhtenäistää hankkeisiin liittyvää tiedonkäsittelyä koko Suomessa.
Ensimmäinen hyvinvointialueen yhtiö KOVA ry:n jäseneksi12.12.2024 10:30:00 EET | Tiedote
Kiinteistö Oy Satakruunu on Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n uusin jäsen. KOVAn hallitus hyväksyi yhtiön KOVAn jäseneksi tänään. Yhtiö on ensimmäinen, suoraan hyvinvointialueen omistama yhtiö KOVAn jäsenenä.
KOVA julkaisi kuntavaaliohjelmansa - kohtuuhintaista asumista tarvitaan kaikkialla Suomessa10.12.2024 00:05:00 EET | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on julkaissut vuoden 2025 kuntavaaliohjelmansa ja -tavoitteensa. Tavoitteet hyväksyttiin aiemmin tänä vuonna. KOVAn näkemyksenä on, että kohtuuhintaista asumista tarvitaan kaikkialla Suomessa. Kohtuuhintaista asuntokantaa on rakennettava paitsi hyville sijainneille palveluiden ääreen, myös väestöään menettäville alueille.
KOVA: Ara-vuokrat nousevat vuonna 2025 keskimäärin 2,4 prosenttia4.12.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n on selvittänyt jäsenyhteisöjensä vuokra- ja käyttövastikemuutoksia vuodelle 2025. Normaalien Ara-vuokra-asuntojen vuokrat nousevat ensi vuodelle keskimäärin 2,4 prosenttia kuluvan vuoden tasostaan. Suurimmat keskimääräiset korotukset osuvat isoihin paikkakuntiin, joissa normaalien ara-vuokra-asuntojen vuokrat kohoavat 4,1 prosenttia, kun taas pienillä paikkakunnilla korotus on vain 1,9 prosenttia. Erityisryhmien vuokra-asuntojen keskimääräinen vuokrankorotus ensi vuodelle on koko maan tasolla 2,5 prosenttia.
Jaakko Kammonen jatkaa KOVA ry:n puheenjohtajana20.11.2024 11:15:00 EET | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n puheenjohtajana jatkaa Espoon Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kammonen. Hänellä alkaa toinen vuosi puheenjohtajana. Valinnan teki tänään Helsingissä kokoontunut KOVAn syyskokous. Samalla valittiin KOVAn muukin hallitus, johon tuli useita muutoksia. Uuden hallituksen toimikausi käynnistyy vuoden 2025 alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme