Suomen Punainen Risti lähettää sairaalatarvikkeita Libanoniin
Suomen Punainen Risti lähettää logistiikkakeskuksestaan sairaalatarvikkeita Libanoniin, jossa kiihtynyt konflikti on lisännyt terveydenhuollon tarvetta voimakkaasti. Paikallisen Punaisen Ristin tiimit työskentelevät lakkaamatta haavoittuneiden ja kodeistaan paenneiden auttamiseksi.
Suomesta lähtevään avustustoimitukseen kuuluu leikkauspöytä ja kirurgista välineistöä. Tavarat pakataan Punaisen Ristin logistiikkakeskuksessa Tampereella ja avustuskuorma lähtee keskiviikkona.
Välineet käytetään Punaisen Ristin kansainvälisen komitean tukemissa sairaaloissa Libanonissa. Komitea toimittaa sairaaloihin jatkuvasti välineistön lisäksi esimerkiksi lääkkeitä ja polttoainetta, jotta sairaalat pystyisivät hoitamaan jatkuvasti kasvavaa haavoittuneiden ja kodeistaan paenneiden potilaiden joukkoa.
– Gazan-Israelin konflikti on näkynyt Libanonissa muun muassa kodeistaan paenneiden lisääntyneenä määränä jo pitkään, mutta viime viikkoina tilanne on pahentunut voimakkaasti. Sadat tuhannet ovat paenneet iskujen alta muualle maahan tai naapurimaahan Syyriaan, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen.
Libanonin Punaisen Ristin tiimit ovat etsineet kadonneita talojen raunioista, antaneet ensihoitoa ja kuljettaneet haavoittuneita sairaalaan. Paikallinen Punainen Risti on myös organisoinut veripalvelutoimintaa. Ihmisille on annettu psykososiaalista tukea, ruokaa ja avustustarvikkeita.
– Libanonin Punainen Risti on maan keskeisin ensihoitopalvelujen ja veripalvelutoiminnan tarjoaja ja monissa tilanteissa ainoa toimija, jolla on mahdollisuus viedä apua konfliktin koettelemille alueille, Korhonen kertoo.
Ensihoitotiimit toimivat vaarallisissa oloissa. Lokakuun alkupäivinä kuusi Libanonin Punaisen Ristin ensihoitajaa haavoittui työtehtävissään ja lokakuun puolivälissä kaksi ambulanssia vaurioitui ja neljä Libanonin Punaisen Ristin vapaaehtoista haavoittui toimittaessaan kipeästi kaivattua apua. Punaisen Ristin kansainvälinen komitea käy osapuolten kanssa jatkuvasti keskusteluja muun muassa puolueettoman humanitaarisen avun saamisesta turvallisesti perille sitä tarvitseville sekä siviilien suojelusta konfliktin keskellä.
Suomen Punainen Risti on valmiina lisäämään apuaan
Suomen Punainen Risti on valmiina kasvattamaan tukeaan Libanonissa sen mukaan, mitä apua paikallinen Punainen Risti tai Punaisen Ristin kansainvälinen komitea pyytävät. Suomesta voidaan esimerkiksi toimittaa tarpeen mukaan lisää lääkinnällistä tukea.
Suomen Punainen Risti on tukenut avustustyötä myös antamalla varoja kansainvälisen Punaisen Ristin katastrofirahastoon DREFiin (Disaster Response Emergency Fund) omasta katastrofirahastostaan vuodesta 2022 lähtien. DREFistä on tuettu hätäapua myös Libanonissa. Punaisen Ristin kansainvälisen liiton Lähi-idän operaatiossa on lisäksi aiemmin työskennellyt Suomen Punaisen Ristin lähettämiä avustustyöntekijöitä, ja Gazassa toimivaan Punaisen Ristin kenttäsairaalaan on toimitettu Suomesta välineistöä ja henkilökuntaa.
Lisätietoa:
Kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen, p. 040 120 9728
Viestinnän asiantuntija Ada Bergroth, p. 040 610 9447
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Finlands Röda Kors sänder två biståndsarbetare för att stödja sjukhus i Libanon27.11.2024 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors fortsätter med sitt stöd i Libanon genom att sända två yrkespersoner inom hälso- och sjukvård till ort och ställe. Biståndsarbetarna fungerar som del av Röda Korsets internationella biståndsoperation i en situation, där sjukhusen som belastats av konflikten har svårt att ordna vård för alla hjälpbehövande.
Suomen Punaiselta Ristiltä kaksi avustustyöntekijää sairaaloiden tueksi Libanoniin27.11.2024 05:45:00 EET | Tiedote
Suomen Punainen Risti jatkaa tukeaan Libanonissa lähettämällä paikan päälle kaksi terveydenhuollon ammattilaista. Avustustyöntekijät toimivat osana Punaisen Ristin kansainvälistä avustusoperaatiota tilanteessa, jossa konfliktin kuormittamien sairaaloiden on vaikeaa järjestää hoitoa kaikille apua tarvitseville.
Orkanen i Filippinerna har tvingat nästan en miljon människor att lämna sina hem – Finlands Röda Kors stöder i biståndsarbetet8.11.2024 07:03:00 EET | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors beviljar 150 000 euro ur sin katastroffond till biståndsoperationen i Filippinerna, där orkanen Kristine har orsakat omfattande förstörelse. Därtill anvisar Finlands Röda Kors en miljon euro till internationella Röda Korsets katastroffond, med vars stöd nödhjälpen kan sättas igång snabbt i motsvarande situationer på olika håll i världen.
Filippiinien hirmumyrsky on pakottanut lähes miljoona ihmistä jättämään kotinsa – Suomen Punainen Risti tukee avustustyössä8.11.2024 07:03:00 EET | Tiedote
Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 150 000 euroa avustusoperaatioon Filippiineillä, jossa hirmumyrsky Kristine on aiheuttanut laajaa tuhoa. Lisäksi Suomen Punainen Risti ohjaa miljoona euroa kansainvälisen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, jonka tuella hätäapu pystytään käynnistämään nopeasti vastaavissa tilanteissa eri puolilla maailmaa.
Pris för utvecklingsjournalism: Demokrati och yttrandefrihet4.11.2024 12:30:53 EET | Pressmeddelande
Som bäst hjälper journalismen att förstå världen och dess invecklade fenomen. Temat för utvecklingsjournalismtävlingen 2024 är demokrati och yttrandefrihet. Genom tävlingen vill man söka fram och synliggöra berättelser som på ett förträffligt sätt berättar om yttrandefriheten och demokratin som en del av globala trender och utvecklingsförlopp.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme