Basam Books

Psykologi Paula Kinnusen uusi teos antaa avaimet pelkojen voittamiseen ja rohkeuden löytämiseen

Jaa

TV:stäkin tutun psykologi Paula Kinnusen uutuus kirja "Pelkojen kirjo" ohjaa pelkojen käsittelyn kautta tasapainoiseen elämään ja tuo lukijalle rauhallisuutta ja rohkeutta uusien asioiden kokeilemiselle. 

"Pelkojen kirjo"-kirjan kirjoittaja Paula Kinnunen opiskeli ja valmistui psykologiksi Länsi-Berliinin Freie Universität-yliopistosta Saksassa. Hän teki vuosien ajan töitä psykologina Keski-Euroopassa auttaen asiakkaitaan vapautumaan mitä erilaisimmista peloista. Palattuaan myöhemmin Suomeen hän on jatkanut asiakastyötään pelkojen ja ahdistusten parissa.

Pelko sinänsä on luonnollinen ja tärkeä tunne, joka suojelee ja auttaa selviytymään vaaran paikoista ja uhkaavista tilanteista. Pelko voi kuitenkin myös estää meitä toimimasta haluamallamme tavalla. Voimme myös huomaamattamme siirtää pelkoja lapsillemme.

Uusimman kirjan ”Pelkojen kirjo” tavoite on auttaa lukijaa kokemaan hallinnan tunnetta ja rauhallisuutta myös jännittävissä tilanteissa. Lukija tutustuu keinoihin, joilla voi oppia hallitsemaan pelkoa ja jopa päästä siitä kokonaan eroon. On onnellista, kun voi nauttia uusista asioista ja toteuttaa unelmiaan peloitta, rohkein mielin.

Kirjailija, psykologi Paula Kinnunen on työssään tukenut monia, joiden elämää ja mahdollisuutta toteuttaa toiveitaan liian voimakkaaksi kasvanut pelko on häirinnyt. Hän toimii edelleen asiakastyössä auttaen erilaisista peloista kärsiviä henkilöitä. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt useita lentopelkoa käsitteleviä kirjoja, kuten ”Yli maiden ja mannerten”, Basam Books, 2023. Tämä uusin kirja ”Pelkojen kirjo” käsittelee kuitenkin laaja-alaisesti mitä erilaisimpia pelkoja kaikissa eri elämänvaiheissa ja auttaa vapautumaan niistä.

Paula Kinnunen esiintyy MTV3 uutisissa:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nain-selatat-lentopelon-kolme-konkreettista-vinkkia/8957896#gs.h0kkyz

Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: Anita Salo

anita@basambooks.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anita SaloViestintävastaavaBasam Books Oy

Viestintä, sosiaalinen media, tiedotteet, arvostelukappaleet

anita@basambooks.fi

Kuvat

Juha Kinnunen
Lataa

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Basam Books

Uusi kirja "Autenttinen menestys – elä itsesi näköisesti" avaa oven kestävän menestyksen saloihin3.12.2024 08:15:00 EET | Tiedote

Oletko valmis muuttamaan käsityksesi menestyksestä? Haluatko löytää keinot elää merkityksellistä ja omannäköistä elämää? "Autenttinen menestys – elä itsesi näköisesti" pureutuu itsetuntemuksen, resilienssin ja itsensä johtamisen voimaan, tarjoten käytännön työkaluja ja inspiraatiota autenttisen menestyksen rakentamiseen. Tämä teos kutsuu sinut tutkimaan arvojasi, vahvuuksiasi ja uskomuksiasi pintaa syvemmältä – ja luomaan menestystä, joka todella tuntuu omalta.

Heikki Jalavan uusi runokokoelma "Maalinnunrata" tutkii menetyksiä ja kirkkautta28.10.2024 08:12:00 EET | Tiedote

Maalinnunrata on hypnoottinen runokokoelma. Jo koskettava alkuomistus imee lukijan teoksen maailmaan: “Omistettu perheeni edesmenneille: äidilleni Airille ja veljelleni Pekalle, joiden kanssa haluaisin muistaa asioita, joita en ole kokenut.” Täsmällisesti sommitellut runo-osiot rakentuvat menetyksestä ja särkyneistä ihmissuhteista. Pidemmälle edetessään kokoelma herättelee kuitenkin kysymystä: onko onnettomien tapahtumien jälkeen kuitenkin löydettävissä vielä kirkkautta?

25 firmaa ja 4 konkurssia - Piinkovan ammattilaisen 10 kaupungin kirjakiertue starttaa lokakuussa24.10.2024 07:42:00 EEST | Tiedote

Kiinnostaisiko sinua tarttua aiheeseen: “Yli 25 yrityksessä osakkaana ollut Johannes auttaa nyt alkavia yrittäjiä rakentamaan unelmiaan - Kohti unelmabisnestä -kirjakiertue starttaa lokakuussa”? Tule myös juttelemaan ja ottamaan kuvia kanssani Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 26.10 klo 16.30, Basam Booksin osastolla 6h30, Kalliolavan vieressä. Tutkimuksen mukaan kiinnostus yrittäjyyteen on erityisesti nuorten keskuudessa ollut jo pitkään kasvussa. Yrittäjäksi alkaminen on kuitenkin iso muutos monelle ja tämän takia etenkin moni alkava yrittäjä kokee esimerkiksi yksinäisyyden tunteita uudella tiellä. Aiheesta onkin erityisen tärkeää puhua ääneen, jotta kukaan ei jäisi tunteidensa kanssa yksin. Jutussa voitaisiin puida yrittäjyyden alkutaipaleen haasteita ja vertaistuen merkityksellisyyttä sekä sitä, kuinka syksyllä alkava Kohti unelmabisnestä -kirjakiertue mahdollistaa samankaltaisessa tilanteessa olevien yrittäjien verkostoitumisen keskenään pyrkien mullistamaan yrittäjyyskulttuuria

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye