Suomen Neurologinen Yhdistys

Aivoterveyden ajankohtaisten asioiden äärellä

Jaa

Helsingissä 30.10.-1.11. 2024 järjestettävillä Neurologipäivillä kerrotaan merkittävistä edistysaskelista muistisairauksien diagnostiikassa ja aivoverenkiertohäiriöiden hoidossa sekä esitellään tekoälyn hyödyntämismahdollisuuksia. Tapahtuman yhteydessä jaetaan alan merkittävin kansallinen tunnustus, Erkki Kivalo -palkinto.

Aivosairaudet koskettavat lähes kaikkia suomalaisia tai heidän läheisiään jossakin elämänvaiheessa. Mittaamattomien inhimillisten kärsimysten lisäksi aivosairauksista koituu valtavia taloudellisia kustannuksia. Suomessa niiden arvioidaan olevan vuositasolla jo yli 10 miljardia euroa. Väestön vanhetessa kustannukset vain kasvavat.

Neurologipäivillä esitellään uusinta tutkimustietoa aivosairauksista sekä niiden määrittämisestä ja hoidosta. Esimerkiksi Alzheimerin taudin ja muiden muistisairauksien diagnostiikassa eletään murroskautta.

”Erityisesti uudet verestä mitattavat biomarkkerit muuttavat huomattavasti käytännön diagnostiikkaa. Veren neurofilamentin mittausta hyödynnetään jo tänä päivänä muun muassa työikäisten epätyypillisten muistisairauksien määrityksessä. Alzheimerin taudin uutta verikoetta odotetaan kliiniseen arkeen parhaassa tapauksessa jo ensi vuoden aikana”, kertoo neurologian apulaisylilääkäri, Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori ja Aivotutkimusyksikön johtaja Eino Solje.

Euroopan lääkevirastolla (EMA) on tällä hetkellä arvioitavana useita uusia lääkkeitä Alzheimerin tautiin. Uuden lääkkeen hyväksyminen kannustaisi kehittämään taudin diagnostiikkaa entisestään.

Aivoinfarktipotilas nopeammin jatkohoitoon

Aivoverenkiertohäiriön – aivoinfarktin tai aivoverenvuodon – aiheuttamia vaurioita voidaan rajoittaa sairaalassa annettavalla akuuttihoidolla. Aivoinfarktin liuotushoidossa on otettu käyttöön uusi vaikuttava aine, tenekteplaasi, aiemmin käytetyn alteplaasin tilalle.

”Tenekteplaasin etuja ovat sen parempi teho ja se, että lääkkeen anto onnistuu yhdellä lyhytkestoisella injektiolla. Valtasuonitukoksen saaneen potilaan siirto keskussairaalasta yliopistosairaalaan onnistuu entistä nopeammin. Siellä suonensisäistä liuotushoitoa jatketaan tukoksen mekaanisella poistamisella”, neurologian ylilääkäri, dosentti Daniel Strbian HUSin Neurokeskuksesta valottaa.

Neurologipäivillä on esillä myös tekoäly, joka on avannut uusia mahdollisuuksia aivosairauksien diagnosointiin ja hoitoon.

”Tekoälyä pystytään jo nykyisin hyödyntämään neurologisten sairauksien hoitoon ja monitorointiin liittyvässä teknologiassa tehostamaan hoito- ja seurantajärjestelmien algoritmiikkaa. Laajemmassa mielessä tekoälyä voidaan käyttää päätöksenteon apuna kompleksisissa hoitotilanteissa. Kolmantena ulottuvuutena tekoälyä voidaan hyödyntää oirediagnostiikan tukena”, kuvailee neurologian ylilääkäri, professori Jukka Peltola Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

Tämän vuoden Neurologipäivillä keskustellaan lisäksi migreenin tutkimuksesta ja hoidosta, keskushermoston infektioista, vaikean epilepsian diagnostiikasta sekä monista muista aivoterveyteen vaikuttavista ajankohtaisista teemoista. Suomen Neurologisen Yhdistyksen järjestämät Neurologipäivät ovat alan tärkein koulutustilaisuus, johon osallistuu satoja neurologeja eri puolilta maata.

Tervetuloa Neurologipäiville!

Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan vuoden 2024 Neurologipäivien esityksiä potilastapausten käsittelyä lukuun ottamatta.

Kolmipäiväinen tapahtuma järjestetään Helsingissä, Hilton Helsinki Kalastajatorpalla (Kalastajatorpantie 1, 00330 Helsinki) keskiviikosta 30. lokakuuta perjantaihin 1. marraskuuta.

Neurologipäivien ohjelma: http://neuro.fi/neurologipaivat/ohjelma.html

Ohjelmaa voi seurata myös etäyhteyden kautta.

Neurologipäivien verkkosivu: http://neuro.fi/neurologipaivat/index.html

Paikalle saapuvia median edustajia pyydetään ilmoittautumaan tapahtumaan maanantaihin 28.10. klo 14 mennessä: https://form.eventos.fi/f61e05538e66b407

Ilmoittautumista koskevat kysymykset: neuro@intoevents.fi

Lisätiedot ohjelmasta: Valtteri Kaasinen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen puheenjohtaja, valtteri.kaasinen@tyks.fi, 050 498 9109

Haastattelu- ja kuvapyynnöt: Pekka Karppinen, Neurologipäivien tiedottaja, pekka.karppinen@klanga.fi, 050 593 6138

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Haastattelu- ja kuvapyynnöt:
Pekka Karppinen, Neurologipäivien tiedottaja
pekka.karppinen@klanga.fi
050 593 6138

Lisätiedot ohjelmasta:
Valtteri Kaasinen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen puheenjohtaja
valtteri.kaasinen@tyks.fi
050 498 9109

Linkit

Lisätietoa julkaisijasta

Suomen Neurologinen Yhdistys on perustettu 17.3.1961. Yhdistyksen tarkoituksena on olla neurologian ja neurokirurgian sekä näihin läheisesti liittyvien lääketieteen haarojen kuten lastenneurologian, kliinisen neurofysiologian, neuropatologian ja neuroradiologian alalla toimivien lääkärien yhdyssiteenä sekä edistää mainittujen tieteenhaarojen kehittymistä maassamme. Yhdistys pyrkii toteuttamaan tarkoitustaan pitämällä kokouksia, järjestämällä esitelmä- sekä jatko- ja täydennyskoulutustilaisuuksia, toimittamalla julkaisuja, tekemällä esityksiä viranomaisille ja antamalla pyydettäessä asiantuntijalausuntoja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Neurologinen Yhdistys

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye