KUTSU: Lauri Nurmen Sanna Marin -kirjan tiedotustilaisuus 24.10. klo 11 Helsingin Kirjamessuilla
Punavihreän feministin ja turkistarhauksen palavasieluisen vastustajan muodonmuutos on ollut hämmentävä – mutta onko se sittenkin ollut looginen? Tiedotustilaisuudessa Lauri Nurmi avaa esimerkkien kautta, millaisella retoriikalla ja millä teemoilla Sanna Marin rakensi nousunsa. Nurmi pitää esitelmän Marinin uran vaiheista ja vastaa kysymyksiin uutuuskirjasta.

Palkittu politiikan toimittaja Lauri Nurmi kertoo kirjassaan Sanna Marinin koko elämäntarinan ja analysoi hänen nousuaan puolueen johtoon ja pääministeriksi. Nurmi on seurannut Marinin uraa kunnallispolitiikka-ajoista saakka, haastatellut Marinia kymmeniä kertoja ja ollut paikalla useissa Marinin poliittisen elämän merkittävissä käänteissä. Nurmi on myös lukenut kaikki Marinin sivustollaan julkaisemat blogitekstit ja peilaa niiden kautta Marinin aiempia ajatuksia nykyhetkeen.
Kirja kuvaa esimerkkien voimalla, millaisella minän palolla Sanna Marin pyrkii kohti huippua. Lukijalle selviää, mitä Marin ajattelee Sauli Niinistöstä ja Natosta, ja miksi hän ei voi sietää perussuomalaisia. Entäpä mikä yhdistää Marinia, Niinistöä ja Jussi Halla-ahoa? Teoksessa myös valotetaan Marinin suhtautumista vaurastumiseen.
Tervetuloa tiedotustilaisuuteen torstaina 24.10. klo 11 kokoustilaan 204 Helsingin Kirjamessuille Messukeskukseen!
Lauri Nurmi on haastateltavissa tiedotustilaisuuden jälkeen Messukeskuksessa.
Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua. Helsingin Kirjamessuille voi akkreditoitua ennakkoon täällä.
Iltalehden politiikan toimittaja Lauri Nurmi on kirjoittanut lukuisia valtakunnan ykkösuutisiksi nousseita politiikan skuuppeja niin puolueiden sisäisistä valtakamppailuista, ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kuin työmarkkinapolitiikasta. Nurmen edellinen tietokirja Suomen salattu tie Natoon (Into, 2023) nousi lukijoiden suosikiksi, ja kirjan sisältämät uudet tiedot saivat runsaasti huomiota mediassa niin Suomessa kuin ulkomailla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Rossiviestintäpäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Pohjakosketus-romaanin inspiroima L/Over-sarja palkintoehdokkaana Canneseries-festivaalin pääsarjassa1.4.2025 14:01:25 EEST | Tiedote
Nina Honkasen Pohjakosketus-romaanista inspiraationsa saanut, Gutsy Picturesin tuottama ja Aleksi Salmenperän ohjaama tv-sarja L/Over kilpailee Canneseries-festivaalin pääsarjan voitosta. Sarjaa tähdittävät muun muassa Krista Kosonen, Jani Volanen, Elmo Kerosuo, Oona Airola ja Hannu-Pekka Björkman.
Iloisesti, mutta tosissaan – oivalluksia johtajuudesta26.3.2025 12:29:21 EET | Tiedote
Johtamistehtävissä toimivia askarruttaa alati se, mitä on hyvä johtajuus. Mikä paino on asioiden ja ihmisten johtamisella? Mikä merkitys on arvoilla? Saako olla hauskaa, vai onko parempi pysyä vakavana? Muun muassa näitä asioita pohtivat Ilmo Aronen ja Ritva Toivonen uutuuskirjassaan Oivalluksia johtajuudesta.
KUTSU keskustelutilaisuuteen: Joko menetimme arktisen alueen?19.3.2025 13:01:47 EET | Kutsu
Arktinen alue kiinnostaa nyt enemmän kuin koskaan. Globaalit jännitteet kasvavat, ilmastonmuutos kiihtyy, elonkirjo kapenee. Uutisotsikoiden alle jää kysymys siitä, mitä arktisella alueella itsessään on tapahtumassa. Lapin yliopiston Arktisen keskuksen huippuasiantuntijat keskustelevat aiheesta torstaina 27.3. klo 17 Rosebud Sivullisessa.
Into tuo kirjasyksyyn kotimaisia mestariteoksia ja kansainvälisesti merkittäviä avauksia19.3.2025 09:55:00 EET | Tiedote
Into Kustannuksen monipuolinen syksy sävähdyttää niin kauno- kuin tietokirjoillaan. Uutuusteoksensa julkaisevat muun muassa Aura Koivisto, Tatiana Elf ja Risto Isomäki. Airolan taiteilijaperheen äiti Outi Airola kertoo esikoisteoksessaan elämästään ja työstään Kokkolan Ykspihlajassa, ja maailmanluokan näkymiä avaa Taylor Swiftin musiikkiin keskittyvä teos. Into julkaisee myös ensimmäiset kansainvälisille markkinoille suunnatut kirjansa.
Kutsu 60 satoa jäljellä -kirjan julkistustilaisuuteen 24.3. klo 17.3018.3.2025 07:00:34 EET | Kutsu
Philip Lymbery kertoo uutuuskirjassaan 60 satoa jäljellä konkreettisella tavalla, miten maatalous ja ruoantuotanto voivat olla osa ratkaisua ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun, sen sijaan että ne olisivat ongelman ytimessä. Lymbery osallistuu julkistustilaisuuteen etäyhteyden kautta ja hänelle on mahdollista esittää kysymyksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme