Pirkanmaan liitto

Tampereen ammattikorkeakoulu kehittää vetytalouden teknologioita energiamurroksen tarpeisiin

Jaa

Vetytalouden painopiste on siirtynyt kokonaisvaltaiseen teollisuuden päästöjen vähentämiseen ja sektori-integraatioon, jossa vedyn rooli tullee olemaan keskeinen. Kiihtyvä energiamurros edellyttää muutoksia. Sektori-integraatio tarkoittaa sähkö-, kaukolämpö- ja kaasuverkkojen yhteispeliä. Tämän yhteispelin kehittyminen on yksi energiamurroksen tärkeimmistä edellytyksistä.

Energiamurroksen kokonaishallintaan vaikuttaa, miten lähitulevaisuuden voimakkaasti sähköistyvä energiajärjestelmä saadaan hallittua, kun valtaosa tuotannosta tulee olemaan vaihtelevaa ja sääriippuvaa.

Esimerkiksi tähän ongelmaan pureutuu Tampereen ammattikorkeakoulussa käynnistynyt VETY-tekno – Vetytalouden teknologiat sektori-integraatiossa -hanke ja siihen liittyvä investointihanke Vetytalouden teknologioiden investoinnit. Kohderyhmänä ovat vedyn tuotantoon, varastointiin, käyttöön ja jatkojalostukseen liittyvät pirkanmaalaiset pk-yritykset. 

Investointihankkeessa toteutetaan alan yrityksiä tukevan TKI-työn mahdollistavan laitteiston hankinta, joka integroidaan osaksi liikuteltavaa hybridienergiajärjestelmää. Kehittämishankkeessa demonstroidaan mobiilin laboratorion avulla vetytalouden eri vaiheisiin liittyviä teknologisia haasteita. Haasteet ovat pääosin yrityslähtöisiä.

Pirkanmaan liitto myönsi Tampereen ammattikorkeakoulun VETY-tekno – Vetytalouden teknologiat sektori-integraatiossa -kehittämishankkeelle Euroopan aluekehitysrahastosta ja valtion rahoituksena 172 035 euroa. Hanketta varaudutaan rahoittamaan 76 152 eurolla vuosina 2026–2027, jos hanke etenee hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti. Kehittämishankkeen omarahoitusosuudesta (106 368 euroa) vastaa Tampereen ammattikorkeakoulu. 

Vetytalouden teknologioiden investoinnit -hanke saa Euroopan aluekehitysrahastosta ja valtion rahoituksena 152 250 euroa. Investointihankkeen omarahoitusosuudesta (152 250 euroa) vastaa Tampereen ammattikorkeakoulu.

Vuoden 2027 helmikuun lopussa päättyvä hanke tukee Pirkanmaan maakuntaohjelmaa toteuttamalla ohjelman missioita "Pirkanmaalla tehdään osaamisesta ja tiedosta arvoa” ja ”Pirkanmaalla asutaan ja liikutaan kestävästi”. Hanke edistää myös älykkään erikoistumisen sisältökärkeä: ”Vastuullisesti uudistuva teollisuus ja hallittu kestävyysmurros”.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tampereen ammattikorkeakoulu:
Yliopettaja Aki Korpela, p. 0406372840, aki.korpela@tuni.fi

Pirkanmaan liitto:
Erityisasiantuntija Tiina Harala, p. 050 594 4533, tiina.harala@pirkanmaa.fi

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.

www.pirkanmaa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye