Pirkanmaan liitto

Valmistavalle teollisuudelle kiertotaloustietoa tuottava testialusta kehitteillä Pirkanmaalla

Jaa

Pirkanmaalaisilla pk-yrityksillä – erityisesti valmistavassa teollisuudessa – on tarvetta saada sekä ymmärrystä materiaalien kiertotaloudesta että tukea materiaalikiertoon liittyvien ongelmien ratkaisuissa. Apuna voi olla esimerkiksi tiekarttatyylinen toiminta tai tekniset pilotit.

Tampereen ammattikorkeakoulussa on käynnistynyt hanke, joka edistää kiertotalouden käyttöönottoa maakunnassa. Hankkeessa rakennetaan Suomen oloissa ainutlaatuinen kiertotalouden testialusta (testbed), tuotetaan tietoa, pilotteja, demonstraatiota ja kaupallisia mahdollisuuksia. Näin tuetaan pirkanmaalaisia valmistavan teollisuuden yrityksiä konkreettisten esimerkkien avulla, kun ne siirtyvät kohti täydellistä kiertotaloutta. Lisäksi luodaan ekosysteemimäistä toimintaa teeman ympärille ja lisätään yhteisiä kansainvälistymisen mahdollisuuksia.

Pirkanmaan liitto myönsi Tampereen ammattikorkeakoulun Recycled and biobased business ecosystem platform -kehittämis- ja investointihankkeelle rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta ja valtion rahoituksena yhteensä 433 197 euroa.

Tämä summa jakautuu seuraavasti: Kehittämishankkeeseen liitto myönsi 261 764 euroa (Tamkin omarahoitusosuus on 112 188 euroa). Investointihankkeeseen myönnettiin 171 433 euroa (Tamkin omarahoitusosuus 171 434 euroa).

Syyskuulle 2027 jatkuva hanke tukee Pirkanmaan maakuntaohjelmaa toteuttamalla ohjelman missiota: Pirkanmaalla tehdään osaamisesta ja tiedosta arvoa. Hanke edistää myös älykkään erikoistumisen sisältökärkeä: Vastuullisesti uudistuva teollisuus ja hallittu kestävyysmurros.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tampereen ammattikorkeakoulu:
Projektipäällikkö (teollisuusteknologia) Tero Haapakoski, p. 050 567 0153, tero.haapakoski@tuni.fi

Pirkanmaan liitto:
Rahoitusasiantuntija Jaana Niittyniemi, p.050 326 1620, jaana.niittyniemi@pirkanmaa.fi

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.

www.pirkanmaa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto

Tampereen ammattikorkeakoulu kehittää vetytalouden teknologioita energiamurroksen tarpeisiin21.10.2024 09:03:33 EEST | Tiedote

Vetytalouden painopiste on siirtynyt kokonaisvaltaiseen teollisuuden päästöjen vähentämiseen ja sektori-integraatioon, jossa vedyn rooli tullee olemaan keskeinen. Kiihtyvä energiamurros edellyttää muutoksia. Sektori-integraatio tarkoittaa sähkö-, kaukolämpö- ja kaasuverkkojen yhteispeliä. Tämän yhteispelin kehittyminen on yksi energiamurroksen tärkeimmistä edellytyksistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye