Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Avustushakuja auki Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa avautuu 22.10. useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 2.12.

Ympäristöavustusten haku on auki 22.10.-2.12.2024.

Avustusten hakemiseen suositellaan käytettävän sähköistä Aluehallinnon asiointipalvelua. Asiointipalvelussa käytetään vahvaa tunnistautumista.

Säilytetään arvokasta rakennusperintöä jälkipolvillemme

Rakennusperinnön hoitoavustuksilla edistetään perinnön säilymistä rakennuksille kuuluvan arvon mukaisella tavalla. Avustettavan kohteen ei tarvitse välttämättä olla suojeltu tai satoja vuosia vanha, vaan potentiaalisia avustuskohteita tulee jatkuvasti lisää, kun rakennuskanta vanhenee. Sopivia korjaustoimenpiteitä ovat esimerkiksi vesikaton, rungon ja ulkoseinien, perustusten, ikkunoiden ja ovien tai tulisijojen kunnostaminen. Avustuksia voi hakea myös rakennuksen pihapiirin kunnostamiseen sekä perinteisin menetelmin toteutettavien korjaustoimenpiteiden suunnitteluun.

Avustusta voivat hakea rakennusten yksityiset omistajat, rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt, kunnat ja kuntayhtymät.

Saaristoalueille avustusta luonnonsuojeluun ja rakennusperintöön

Saariston ympäristönhoidon avustuksilla edistetään saaristoluonnon suojelua, saariston maisemakuvan säilyttämistä ja parantamista sekä saaristolaisen rakennusperinnön hoitoa.

Avustusta voivat hakea saaristoalueiden luonnonsuojelu- ja ympäristönhoidon edistämisyhdistykset ja -säätiöt, saaristokunnat sekä saaristokunnissa ja muiden kuntien saaristo-osissa sijaitsevien rakennusten yksityiset omistajat. Kuntien saaristo-osat on lueteltu Valtioneuvoston asetuksessa 1089/2016.  

Vesistöissä ja valuma-alueilla tehtävälle työlle tukea

Avustukset vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden toteuttamiseen on tarkoitettu vesienhoidon toteutusta, vesien hyvän tilan saavuttamista ja ylläpitämistä palveleviin hankkeisiin. Ensisijaisia ovat alueellisten vesienhoitosuunnitelmien ja vesienhoidon toimenpideohjelmien mukaiset vesien tilaa parantavat hankkeet vesistöissä ja valuma-alueilla. Avustusta voidaan myöntää hankkeeseen, jonka kohdevesistö on hyvää huonommassa tilassa tai tilan säilymiseen kohdistuu riski.

Hyvän tilan tavoite voi edellyttää järvi-, joki-, rannikko- tai pienvesikohteissa ulkoisen kuormituksen vähentämistä sekä vesistöjen kunnostustoimia. Hankkeilta toivotaan entistä vahvempaa valuma-aluelähtöistä yhteistyötä sekä eri menetelmiä ja asiantuntemusta hyödyntävää suunnittelua. Hankkeeseen voi kuulua sekä vesistössä että valuma-alueella tehtäviä vesiensuojeluratkaisuja, jotka pidättävät vesiä valuma-alueella, vähentävät vesistöön kohdistuvaa kuormitusta, poistavat ravinteita vesistöistä ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta.

Hankkeilla tavoitellaan pitkäkestoisia vaikutuksia vesien tilaan, minkä varmistamiseksi halutaan avustaa laajempia hankekokonaisuuksia ja useiden toimijoiden yhteistyötä. Hankkeilta toivotaan alueellisten asiantuntijaverkostojen hyödyntämistä, ja niitä voidaan tukea osana konkreettisten toimenpiteiden toteuttamista.

Avustusta ei voi käyttää maanparannusaineiden peltolevitykseen ja toimenpiteisiin, joihin on käytettävissä muuta julkista rahoitusta.

Avustuksen saamiseksi hakijan tulee yleensä olla rekisteröitynyt yhdistys, vesialueen osakaskunta, kalatalousalue, vesilain mukainen yhteisö, kunta tai yritys.

Vesitalouden varautumista ja riskienhallintaa ja vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä vahvistetaan

Avustukset vesistötoimenpiteiden toteuttamiseen on tarkoitettu vesitalouden ja vesiluonnonvarojen kestävän käytön ja vesienhallinnan hankkeille. Avustusta voidaan myöntää vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa sekä vesitalouden varautumista ja riskienhallintaa parantavien tulvasuojelu- ja muiden hankkeiden sekä vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistävien kehittämis- ja investointihankkeiden tukemiseen.

Vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa parantavina toimenpiteinä tukea voidaan myöntää vesistötoimenpiteille tulvariskienhallintasuunnitelmien mukaiseen tulvariskien hallintaan ja muiden vesitaloudellisten riskien ja haittojen vähentämiseen sekä vesistöjen monipuolisen käytön ja hoidon edistämiseen. Tukea voidaan myöntää myös yhteisiin ojitushankkeisiin osallistumista varten hakijalle, joka ei voi saada maatalouden rakennetukea.

Vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistävinä hankkeina tukea myönnetään vesitaloussektorin kokeilu-, investointi- ja vientitoimintaa sekä innovatiivisia julkisia hankintoja ja niihin liittyviä toimintamalleja edistäville hankkeille.

Avustuksen hakijana voi olla esimerkiksi rekisteröitynyt yhdistys, vesilain mukainen yhteisö tai kunta.

Avustusta kalataloudellisiin kunnostuksiin

Vesistö- ja kalataloustoimenpiteiden avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä tai parantaa mahdollisuuksia kestävään kalastukseen. Hankkeilla pyritään erityisesti vahvistamaan uhanalaisten tai vaarantuneiden kalakantojen elinvoimaisuutta.

Avustettavia hankkeita voivat olla esimerkiksi kalakantojen luontaisten lisääntymisalueiden kunnostaminen, kalateiden rakentaminen ja vaelluskalojen luontaisen elinkierron turvaaminen. Etusijalle asetetaan kohteet, jotka on mainittu kansallisessa kalatiestrategiassa, alueellisissa kalataloudellisissa kunnostusohjelmissa tai vesienhoidon toimenpideohjelmissa. Kalataloudellisten kunnostusten avustushaku on keskitetty kolmeen ELY-keskukseen. Löydät yhteystiedot tiedotteen lopusta.

Avustusta voivat saada oikeustoimikelpoiset yhteisöt ja yritykset sekä yksityiset henkilöt.

Pohjavesien suojaksi suojelusuunnitelmia

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmilla edistetään pohjavesien hyvän tilan turvaamista ja pohjavesien suojelutoimia. Suojelusuunnitelman keskeinen tavoite on tunnistaa pohjavedelle ihmistoiminnasta aiheutuvat riskit sekä ennaltaehkäistä pohjaveden laadun heikkeneminen ja turvata alueen pohjaveden kemiallinen ja määrällinen tila. Suojelusuunnitelman laatimisen ja päivittämisen tulisi kohdistua erityisesti vesienhoidossa tunnistetuille riskipohjavesialueille, mutta myös muille pohjavesialueille, joille kohdistuu runsaasti ihmistoiminnasta aiheutuneita paineita.

Avustusta myönnetään kunnille pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatimiseen ja suunnitelmien päivittämiseen.

Avustusta rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen

ELY-keskuksesta voi hakea avustusta viljelys- ja eläinvahinkojen, maakotkan aiheuttamien porotalousvahinkojen, sääksen kalanviljelylaitoksille aiheuttamien vahinkojen sekä rakennuksille aiheutuvien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen.

Avustusta voidaan myöntää tavaroiden ja palveluiden hankintaan sekä tutkimukseen ja kehitystyöhön. Ennalta ehkäisemiseen liittyvät tavarat voivat olla esimerkiksi rauhoitettujen lintujen passiivisen karkottamiseen tarkoitettuja laitteita ja porojen vasotusaitauksiin tarvittavia materiaaleja sekä palveluja, kuten esimerkiksi koirilla tai ihmisvoimin toteutettavaa lintujen aktiivista häirintää. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että ennaltaehkäisevien toimien arvioidaan vähentävän vahinkojen seurauksia sekä lieventävän niihin liittyviä riskejä, eikä toimiin ole saatu muuta julkista rahoitusta.

Avustusta rakennuksille aiheutuvien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen voivat hakea luonnolliset henkilöt ja muut yhteisöt. Hakijat voivat myös tehdä yhteishankkeita.

Viljelys- ja eläinvahinkojen sekä maakotkan porotaloudelle ja sääksen kalanviljelylaitoksille aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen kohdistuvaa avustusta voivat hakea luonnolliset henkilöt, yritykset ja muut yhteisöt.

Kaikkia edellä mainittuja avustuksia haetaan pääsääntöisesti siitä ELY-keskuksesta, jonka alueella toimenpiteet aiotaan tehdä. Kalatalousavustusten haku on keskitetty valtakunnallisesti kolmeen ELY-keskukseen. Pohjois-Pohjanmaan alueella toteutettavien toimenpiteiden avustukset haetaan Lapin ELY-keskuksesta.

Avustuksia myös ympäristökasvatukseen, kuntien lähivirkistysalueiden kehittämiseen, tunturialueiden jätehuollon edistämiseen sekä vesihuollon rakennemuutoksen edistämiseen

Samalla avautuvat myös seuraavat valtakunnallisesti keskitetyt avustushaut, joista vastuu-ELY-keskukset tiedottavat erikseen:

Lisäksi edelleen on käynnissä jatkuva avustushaku muun muassa öljylämmityksestä luopuville omakoti- ja paritalojen omistajille.

Avustukset ovat ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalojen harkinnanvaraisia valtionavustuksia.

Tarkemmat hakuohjeet löytyvät ELY-keskusten verkkosivuilta.

Lisätietoja:

 

Lisätietojen antajat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen asioissa:

Rakennusperinnön hoidon avustus: alueidenkäytönasiantuntija Laura Felin, p. 0295 038 186

Saariston ympäristönhoidon avustus: ylitarkastaja Jorma Pessa, p. 0295 038 398

Vesien ja merenhoidon toimenpiteiden toteuttamisen avustus: vesienhoidon asiantuntija Henri Vaarala, p. 0295 037 089 ja ympäristöasiantuntija Anne Korhonen, p. 0295 038 414

Vesitalous ja vesiluonnonvarojen kestävä käyttö: vesitalousasiantuntija Riku Sanaksenaho p. 0295 038 195

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat: ylitarkastaja Maria Ekholm-Peltonen, p. 0295 038 597 ja johtava vesitalousasiantuntija Hanna Hentilä, p. 0295 016 312

Rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisy: ylitarkastaja Veli-Matti Kangas, p. 0295 038 352

Kalataloudelliset kunnostukset: Lapin ELY-keskus (Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnat)

johtava kalatalousasiantuntija Laitala Heikki, 0295 038 071 ja kalatalousasiantuntija Tuukkanen Jarmo, 0295 037 187

Kaikki sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi.

Avainsanat

Tietoa julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

vaihde 0295 038 000

https://www.ely-keskus.fi/ely-pohjois-pohjanmaa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Tiesuunnitelman laatiminen valtatien 22 parantamiseksi Orikankaan kohdalla Utajärvellä on käynnistynyt24.10.2024 08:00:58 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen Prosessitien liittymän rakentamisesta valtatielle 22 Utajärvelle. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Utajärven kunnan kanssa. Tiesuunnitelmassa valtatielle 22 suunnitellaan uusi asemakaavan mukainen Prosessitien liittymä. Suunnitelmassa valtatielle suunnitellaan väistötila ja Utajärven suunnasta tultaessa eroteltu oikealle kääntymiskaista. Liittymäalueelle suunnitellaan myös valaistus. Suunniteltava liittymä sijaitsee noin 0,5 kilometriä maantien 18616 (Utasentie) liittymästä Kajaanin suuntaan. Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa Mustikkakankaan teollisuusalueen logistiikka. Suunnittelutyö aloitetaan lokakuussa 2024 ja tiesuunnitelma valmistuu helmikuussa 2025. Marraskuun lopussa 2024 järjestetään Utajärvellä avoin vuorovaikutustilaisuus, jossa esitellään suunnitelmaluonnoksia. Vuorovaikutustilaisuudesta tiedotetaan erikseen.

Työttömien määrässä pientä laskua Pohjois-Pohjanmaalla22.10.2024 08:00:53 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaalla oli syyskuun lopussa 21 100 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 000 enemmän kuin vuosi sitten ja 100 vähemmän kuin elokuussa. Viime kuukausina ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia parempaan tai heikompaan. Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste on ollut vuosia 1–1,5 prosenttiyksikköä yli kansallisen keskitason. Syyskuun lopussa Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste oli 10,9 % ja koko maassa se oli 10,4 %, joten ero on kaventunut.

Työttömyyden suunta loivan aleneva Pohjois-Pohjanmaalla24.9.2024 08:08:38 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaalla oli elokuun lopussa 21 200 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 400 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten mutta 3 000 vähemmän kuin heinäkuussa. Huomattava pudotus heinäkuusta on normaalia kausivaihtelua, kun moni työttömäksi ilmoittautunut aloittaa opiskelut ja kesäkuukausiksi lomautettuja palaa töihin elokuussa. Isossa kuvassa työttömyyden suunta on loivan aleneva. Useissa rakennusalan ja muutamissa teollisuuden ammateissa lomautettujen määrä on selvästi viime kevättä alempi ja myös työttömien määrässä on tultu asteittain alemmas Pohjois-Pohjanmaalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye